Uusia merkkejä lähestyvästä kesästä!

Nyt ei keväinen sää voisi enää paremmaksi muuttua! Aurinko lämmittää niin ihanasti, joten eihän tällaisena päivänä voi jäädä sisälle kököttämään. Niinpä mekin suuntasimme aamupalan syötyämme ensin kuuden kilometrin lenkille Nalan kanssa ja sen jälkeen jatkoimme päivän paistattelua omassa kotipihassa Nalalle palloa heitellen.

 

Lenkillä ihasteltiin jälleen talven jälkeen eloon heräilevää luontoa. Leskenlehtiä näkyi jo todella paljon tien pientareilla ja rinteissä ja veden soliseva ääni ojissa on myös yksi niistä merkeistä, jotka kertovat, että talvi on nyt jo takana päin. Yhdestä rinteestä lenkin varrelta bongattiin kevään ensimmäinen kukkaan asti kerennyt krookus. Tai itse asiassa niitä oli samaisessa rinteessä kaksi. Kukkien lisäksi bongattiin muutakin kevääseen liittyvää, nimittäin ensimmäinen sitruunaperhonen! Tuo veijari oli vain sen verran virkeällä tuulella, ettei siitä saanut mitenkään kuvaa, kun ei se suostunut pysymään paikallaan edes puolta sekuntia.

WP_20150411_002
Ensimmäinen kukkiva krookus oli iloinen väripilkku muuten harmaassa rinteessä.

 

Tämän keväisen päivän kruunaa Larin välipalaksi valmistama viikuna-raparperimehukeitto, nam! Viikunoita jäi yli viikuna-papukermakastikkeesta, jota meillä tehtiin viikko pari sitten, joten tuli loput viikunat hyötykäytettyä nyt sitten mehukeiton muodossa. Raparperit puolestaan keräsimme pakkaseen Larin lapsuudenkodin pihasta Porista viime kesänä.

2 Replies to “Uusia merkkejä lähestyvästä kesästä!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s