Vuosi elämästäni savuttomana

Siitä on kulunut jo vuosi, kun lopetin tupakoinnin! Uskomatonta! Tämä asia todella on uskomatonta monestakin syystä. Ensimmäinen lienee se, etten oikeastaan koskaan uskonut pystyväni tähän suoritukseen, vaikka tahtotila olikin rautainen. Toinen syy on se, että minusta tuntuu, että vastahan viikko tai pari sitten lopetin tupakoinnin, mutta siitä tosiaankin on kulunut jo kokonainen vuosi. Kolmas syy uskomattomuuteen on, että en tosiaankaan ole repsahtanut tupakoimaan lopettamisen jälkeen kertaakaan. En ainoatakaan henkosta ole tupakista vetäissyt. Tähän suoritukseeni olen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt kun vuosi on kulunut elämästäni täysin savuttomana, ajattelin jakaa kanssanne kokemuksia ja ehkäpä muutaman hyväksi toteamani vinkinkin.

 

Ensimmäisenä voisin valottaa hieman taustaa tupakoinnistani. Kerkesin polttamaan aikalailla tasan puolet siihenastisesta elämästäni, kun vihdoin lopetin tuon terveyteni ja kroppani turmelemisen. Tupakoinnin aloittamiseen meni viisi minuuttia eli suurin piirtein se aika mikä menee sen yhden tupakan polttamiseen. Koukutuin tupakkaan nuorena teininä jo hyvin voimakkaasti. Tupakoinnin lopettamiseen aikaa menikin sitten vähän pidempään, nimittäin viisi vuotta! Tupakoin 13 vuotta päivittäin. Viimeiset kymmenen vuotta poltin askillisen tupakkaa päivässä mikä on mielestäni hirveä määrä. Noin viisi vuotta ennen lopettamista aloin tosissani miettiä, että minkä ihmeen takia tupakoin, kun siitä ei ole minulle mitään muuta kuin haittaa. Miksi maksan viisi euroa joka päivä siitä, että riskeeraan oman terveyteni? Miksi maksan siitä, että lisään todennäköisyyttä ennenaikaiseen kuolemaan tai sairastumiseen moniin syöpiin? Ajatukseni lopettamisesta alkoivat siinä vaiheessa, kun aloin huomaamaan itsessäni ensimmäisiä muutoksia tupakoinnin vuoksi. Ensimmäiset muutokset huomasin hampaissani ja hyvin pian sen jälkeen alkoi tupakkayskä, minkä tiesin olevan ensioire keuhkoahtaumataudista. Mietin, että olen parikymppinen nuori nainen ja kohta kävelen tuolla kaduilla harmaana haamuna koristen, kun keuhkoni ovat pilatut koko loppuelämäkseni. Soimasin itseäni viisi vuotta hyvinkin rankoilla mielikuvilla tuskaisesta ja sairaasta tulevaisuudesta ennen kuin päätös oli kypsynyt siihen pisteeseen, että olin valmis luopumaan parhaasta, mutta samalla petollisimmasta ystävästäni, tupakasta. Tupakoinnin lopettamista olin yrittänyt montakin kertaa vuosien varrella siinä kuitenkaan onnistumatta. 22.4.2014 oli kuitenkin se päivä, kun tässä tavoitteessani vihdoin ja viimein onnistuin.

 

Olin keskustellut muutaman kerran lääkärin kanssa tupakoinnin lopettamisesta. Kerran eräs lääkäri sanoi minulle, että onnea vaan yritykseen, mutta et tule onnistumaan. Tämän kommenttinsa hän perusteli sillä, että sekä nikotiiniriippuvuuteni että tapariippuvuuteni tupakkaan ovat niin voimakkaita, että harva niin kovasta riippuvuudesta kärsivä pysyy päätöksessään lopettaa. Itseäni tässä projektissa auttoi kuitenkin se, etten ollut tilanteessa yksin. Myös Lari lopetti tupakoinnin samaan aikaan, joten vaikka lopettamisen alkutaipaleella riitelimmekin jatkuvasti ja välillä tuntui, että todella riitely oli taukoamatonta, niin saimme toisistamme myös tukea ja tsemppiä. Koska tuo toinenkaan ei polta, niin enpähän polta minäkään.

 

Alku oli itselleni sekä henkisesti että fyysisesti todella rankka. En ottanut tupakoinnin lopettamista helpottamaan mitään nikotiinivalmisteita tai lääkkeitä. Päätin, etten halua korvata tupakkaa millään, mistä voisin seuraavaksi tulla riippuvaiseksi. Ensimmäiset kaksi viikkoa ilman tupakkaa olivat pahimpia. En kyennyt ajattelemaan oikeastaan mitään muuta kuin tupakkaa. Työpäivät olivat vaikeita, koska en halunnut, että työkaverini joutuisivat kärsimään tilanteestani, joten monet päivät kuluivatkin hammasta purren ja kotiin päästyäni olin jo aivan loppu. Hermoni eivät kestäneet ainoatakaan eriävää mielipidettä ja sain järjettömän raivokohtauksen aivan pienimmästäkin asiasta. Oloni oli todella tukala, koska sisälläni tuntui, että olin 24/7 vihainen kaikesta ja kaikelle. Lisäksi tunsin oloni myös hyvin yksinäiseksi ja itkuiseksi. Olinhan joutunut luopumaan 13 vuoden kumppanistani. Kolmas päivä ilman tupakkaa oli selkeästi pahin. Työpäivän jälkeen mieleni teki vain huutaa ja raivota. Sanoin Larille, että ei puhuisi minulle mitään sinä päivänä, koska pelkäsin mitä sanoisin takaisin. Sen illan vietin suihkussa. Istuin lämpimän suihkun alla tunteja silmät kiinni. Mietin milloin kello olisi niin paljon, että voisin yrittää mennä nukkumaan, jotta tämä päivä vain loppuisi. Ensimmäisten viikkojen aikana en kuitenkaan saanut nukuttua. Yöuneni katosivat kuin tuhka tuuleen, vaikka aina olen ollut erittäin hyväuninen. En saanut unta ja kun tuntien pyörimisen jälkeen vihdoin nukahdin, niin sitten heräilin vähän väliä. Ensimmäisten viikkojen aikana kärsin myös taukoamattomasta pääkivusta, johon eivät särkylääkkeetkään auttaneet. Alkuun keksin myös jatkuvasti itselleni tekosyitä, miksi minun pitäisi käydä ostamassa tupakka-aski ja sen jälkeen saman tien yritin keksiä keinon estää itseäni tekemästä niin. Voin rehellisesti sanoa, että ne kaksi viikkoa elämästäni olivat puhdasta helvettiä. Onneksi kuitenkin kaksi viikkoa on suhteellisen lyhyt aika. Kun siitä selvisin, niin elämä alkoi selvästi helpottumaan päivä kerrallaan.

 

Tupakoinnin lopetettuani pyrin motivoimaan itseäni monin keinoin. Alkajaisiksi laitoimme Larin kanssa säästöön tupakoinnista säästyneet rahat ja päätimme, että lähtisimme niillä rahoilla syyskuussa juhlimaan ulkomaille Larin kolmekymppisiä ja ensimmäistä vuosipäiväämme avioparina. Meillä säästyi kuukaudessa 300 euroa, joten viidessä kuukaudessa säästyi aika hyvä summa lomaa varten. Tuntui todella hyvältä, kun ensimmäinen palkinto tosiaankin oli viikon loma Turkissa Bodrumissa auringon alla All inclusive –hotellissa. Tuon loman jälkeen jatkoimme edelleen sitä, että säästimme sen summan, minkä aiemmin olimme kuluttaneet tupakointiin ja nyt seuraavaksihan olemme niillä rahoilla lähdössä viikoksi Egyptiin! Toisena motivointikeinona lupasin itselleni, että kun olen varma tupakoinnin olevan elämässäni historiaa, niin pistän kuntoon hammaskalustoni, minkä tupakoiminen on turmellut. Sitä palkintoa en ole vielä lunastanut, mutta senkin aika vielä on ja olen siitäkin aivan innoissani.

 

Lisäksi elämä ilman tupakkaa vaati ihan tietoista uusien tapojen opettelua. Esimerkiksi olin oppinut, että aina kun tunnen hermostuneisuutta, ärtyneisyyttä, ahdistusta tai levottomuutta menen tupakalle ja käsittelen silloin tupakkaa sormissani. Mitäs nyt, kun en enää tupakoi? Mitä teen käsilläni tällaisessa tilanteessa? Oma ratkaisuni oli syödä PALJON kuorittavia hedelmiä. Kun tunsin siis edellä mainittuja tuntemuksia, kuorin esimerkiksi mandariinin ja söin sen. Sain käsille tekemistä, mikä selvästi auttoi, kun nikotiinin himo aiheutti tunteen, etten todella tiennyt mitä nyt tekisin. Pahemman mielihalun taltutin lenkillä. Urheilu auttoi mielitekoihin todella hyvin. Kun tuntui, että olo ei helpottunut mandariineja tuhoamalla, niin lähdin reippaalle kävelylle metsään Nalan kanssa. Joskus, kun en muuta keksinyt niin huomasin, että puristin tyynyä sylissäni rystyset valkoisina.

 

Lopettamisesta oli kulunut noin viisi viikkoa, kun ensimmäisen kerran havahduin tilanteeseen, mikä sai minut hyvälle tuulelle koko loppupäiväksi. Aamulla kävelin siis työpaikan parkkihallista töihin ja sillä matkalla olin tottunut polttamaan aamutupakan silloin, kun vielä tupakoin. Tuona aamuna noin puolivälissä matkaa huomasin, että hei tästähän puuttuu jotain, mitä en edes muista kaivanneeni enää moneen päivään. Aloin oikein miettimään, että milloin olenkaan viimeksi kaivannut tupakkaa tähän tilanteeseen enkä muistanut. Se oli ensimmäinen merkki itselleni, että minähän muuten onnistun tässä elämäntapamuutoksessani! Samoihin aikoihin huomasin myös tupakkayskäni hävinneen.

 

Nyt kun vuosi lopettamisesta on kulunut, olen huomannut, että mieleni on paljon tasapainoisempi ja rauhallisempi. En tunne enää samanlaista ahdistusta ja levottomuutta sisälläni jatkuvasti niin kuin tupakoidessani. Lisäksi olen huomannut rasitusastmani oireilevan huomattavasti harvemmin kuin tupakoidessani, jolloin rasitusastma oireili noin parin viikon välein. Nyt vuoden aikana se on oireillut vain satunnaisia kertoja. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen olen myös ollut paljon terveempi. Aiemmin sairastin vuoden aikana monet flunssat ja tulin todella herkästi kipeäksi. Nyt selvisin tästä talvesta vain yhdellä flunssalla! Kaiken kaikkiaan tunnen oloni terveemmäksi ja olen todella iloinen siitä, että vihdoin vuosien jälkeen saavutin tavoitteeni. Olen sanonut monelle, että ylioppilaaksi kirjoittaminen oli helppoa tupakoinnin lopettamiseen verrattuna. Tämä oli ehkä rankin kamppailuni tähänastisessa elämässäni, mutta ehdottomasti sen arvoinen! En kadu hetkeäkään, että lopetin tupakoinnin!

2 Replies to “Vuosi elämästäni savuttomana”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s