Sekalaista

Elämyksiä ja töihin paluu

Kahden viikon mittainen kesälomamme on tullut päätökseensä. Kaksi viikkoa kului kyllä aivan hurjan nopeasti. Eihän sitä edes huomannut! Vaikka toisaalta kun alkaa miettimään, niin mahtuihan tähänkin kahteen viikkoon melkoisesti taas muistoja ja elämyksiä. Unelmien herkutteluloma Ranskassa Vichyssä ystävien kanssa, pikavisiitti romanttiseen Pariisiin, jossa näimme uskomattoman upeat Eiffel-tornin ja Notre Damen katedraalin, nauruntäyteinen juhannus Ähtärissä… Harvoin sitä tulee niin paljoa kahdessa viikossa koettua!

DSC_0042 (2) DSC_0056 (2) DSC_0068 (2)

Vaikka toisaalta onkin haikea fiilis loman päättymisen vuoksi ja vähän ketuttaa palata taas takaisin työmaalle, niin onneksi kuitenkin toinen loman puolikas on vielä edessä päin ja töihin paluun oheen mahtuu myös seuraavan loman suunnittelua! Innolla siis vain taas selailemaan matkatoimistojen sivuja! Muutenkin kesän varrelle mahtuu monia ihania, jännittäviä, kutkuttavia ja hauskoja suunnitelmia ja tapahtumia, joten siinä mielessä on ihan mukavaakin, että kesä etenee kohti kaikkea sitä hauskaa, mikä edessä vielä odottaakaan!

WP_20150621_21_34_03_Pro (2)

Ja elämyksiähän emme ole kokeneet vain me, vaan rakas veljeni yllätti sekä meidät ja ehkäpä myös itsensä hyppäämällä huikean benjihypyn 70 metristä Himoksen juhannusfestareilla! Seuraavasta linkistä pääset katsomaan videon hypystä! Olen kovin ylpeä veikastani, että hän uskalsi ylittää itsensä ja hypätä benjihypyn! Itse en ikinä pystyisi moiseen. Roikkuisin korista viimeiseen asti enkä varmasti päästäisi irti!

 

Yksi vastaus artikkeliiin “Elämyksiä ja töihin paluu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s