Matkailu Suomessa · Sekalaista

Muisto lapsuudesta

Tänään sain monen valokuvan verran muistoja lapsuudestani. Vanhempani nimittäin lähtivät pohjoiseen lomailemaan ja pysähtyivät matkalla Vaskikellolla. Tuo on muistoissani varsin legendaarinen paikka. Kun olin pieni, matkustimme paljon pohjoisen laskettelukeskuksissa. Moneen kertaan tuli kierrettyä kaikki suositut laskettelukeskukset aina talvilomilla. Mukana meidän perheen lisäksi olivat myös äitini sisarukset perheineen ja noilta reissuilta riittää sitten vaikka kuinka paljon ihania muistoja.

 

Matkustimme aina yötä vasten ja meille muksuille oli pedattu hyvät oltavat takapenkille. Siellä me nukuimme jalat oikosenaan isän ajaessa yön halki kauas pohjoiseen. Pysähdyimme aina Vaskikellolla ja minä söin siellä aina pinaattikeittoa kananmunalla ja karjalanpiirakkaa keiton kanssa. Muistan sen kuin eilisen, vaikka noista ajoista on 20 vuotta aikaa! Olen ollut kyllä aina syntymästäni saakka hyvin perso ruualle, joten ei ihme, että monet muistoni linkittyvät ruokahetkiin. 😀 Tässäpä muutama kuva, jotka saivat muistot palaamaan taas niin elävinä mieleeni.

IMG-20150808-WA0008 IMG-20150808-WA0007 IMG-20150808-WA0006 IMG-20150808-WA0004 IMG-20150808-WA0001

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s