Hyvää syntymäpäivää minä! :D

Nyt on joka tuutista toivoteltu niin paljon onnea, että kyllä näillä taas vuoden eteenpäin pääsee. Päivä on ollut todella ihana ja ensimmäisenä työpäivän päätteeksi suuntasimmekin Larin kanssa Huviretkeen päivälliselle.

WP_20150818_17_15_26_Pro (2)

Herkullisen ruuan jälkeen matka jatkui jälkiruuan pariin kotiin ja vanhempani tulivat kakkukahville. Kahvipöytään valmistin elämäni ensimmäistä kertaa Amerikkalaisen juustokakun, jonka ohjeen nappasin Dan Sukkerin sivuilta ja tässäpä tämä erittäin herkulliseksi todettu ohje. Kakun seuraksi valmistin mustikoista kastikkeen maustamalla mustikoista puristettua ja siivilöityä mehua tomusokerilla ja sitruunan mehulla.

 

Amerikkalainen juustokakku

WP_20150818_18_48_41_Pro (2)

Pohja

  • 200 g Digestive-keksejä
  • 75–100 g sulatettua voita

Täyte

  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 5 munaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 dl sokeria
  • yhden sitruunan raastettu kuori
  • puolikkaan sitruunan mehu

 

Murskaa keksit esimerkiksi kaulimella pakastepussissa. Lisää joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 24 cm. Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin tunti. Anna jäähtyä.

WP_20150818_19_22_39_Pro (2) WP_20150818_19_27_24_Pro (2)

Nyt sitten pääsenkin seuraavaksi vatsa pullollaan herkkuja tilaamaan netistä syntymäpäivälahjani, koska Larilta lahjaksi sain rahaa Michael Korsin laukkuun! Miten mahtavaa! En ole koskaan aiemmin omistanut kallista design-laukkua, mutta toki olen aina sellaisesta haaveillut, joten nyt sekin unelmani toteutuu. Vanhemmilta saamallani Pentikin lahjakortilla sen sijaan pääsen hullaantumaan Pentikin liikkeeseen ja kartuttamaan keräämäämme Vanilja-astiastoa! Kiitokset siis kaikille onnitteluista ja lahjoista. Tämä tyttö on nyt kovin iloinen! 🙂

One Reply to “Hyvää syntymäpäivää minä! :D”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s