Ruoka · Sekalaista

Hyvää isänpäivää!

Sehän on aika toivotella hyvää isänpäivää kaikille Suomen isille ja tietysti etenkin omalle rakkaalle isälleni. Tänään isänpäivää on meillä vietetty ruokaisissa merkeissä, mitenkäs muutenkaan, kun oma isä sattuu olemaan henkeen ja vereen hyvän ruuan ystävä. Isän nauttiessa keittiövuoron vapautuksesta ja katsoessa Suomen jääkiekkomaajoukkueen peliä, valmistui keittiössä neljän ruokalajin päivällinen. Myös hieman lahjalla muistettiin. Menu aloitettiin Sampan valmistamalla superpehmoisella focaccialla valkosipuliöljyn kera. Pääruuaksi Larin ja äitini yhteistyöstä syntyi naudan lehtipihvit omatekoisella maustevoilla, maalaislohkoperunat sekä fetasalaattia. Pääruualla nautimme myös isäni leipomaa pataleipää. Jälkiruokavastuu oli minulla ja ensimmäisenä aloitettiin uunissa valmistetulla valkohomejuustolla kuorrutettuna pähkinöillä ja hunajalla. Tämän jälkeen juotiin vielä isänpäiväkahvit valkosuklaa-kuningatarkakun kruunaamana. Annetaanpa siis kuvien kertoa kaikki tarpeellinen isänpäivästämme. Ei tarvinnut ainakaan lähteä paikalliseen pizzeriaan! 😀

WP_20151108_12_41_08_Pro_edited WP_20151108_15_03_28_Pro_edited WP_20151108_15_41_47_Pro_edited WP_20151108_15_07_08_Pro_edited WP_20151108_15_08_14_Pro_edited WP_20151108_15_40_34_Pro_edited WP_20151108_15_40_50_Pro_edited WP_20151108_15_47_49_Pro_edited WP_20151108_17_20_47_Pro_edited WP_20151108_17_19_33_Pro_edited WP_20151108_17_31_03_Pro_edited WP_20151108_18_27_17_Pro_edited WP_20151108_18_29_03_Pro_edited

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s