Sekalaista

Kaikenmoista menoa

Yhdeksäs ja kymmenes päivä onkin mennyt meillä aika haipakassa, niin kuin taitaa olla koko joulukuu tähän asti. Kalenteriluukuista on löytynyt kiireistäkin huolimatta suklaata ja tonttuja. 😀

WP_20151209_19_06_10_Pro_edited WP_20151210_18_40_38_Pro_edited

Vauvan odotus perheeseen tuo mukanaan kyllä hirveän määrän tekemistä, mitä ei osannut edes etukäteen ajatella. Nyt tässä viime aikoina muun muassa hammaskaluston kunnostus on vienyt oman aikansa. Tänään minä kävin suuhygienistillä putsauttamassa kalustoni kuntoon ja eilen Larilla oli sama homma itsellään. Myös jo aikaisemmin hammaslääkärissä tuli käytyä tarkastuksessa ja Lariltakin jouduttiin vähän paikkailemaan reikää hampaasta ja sen semmoista pientä operaatiota. Mutta nyt on suut kunnossa vauva-arkea varten!

 

Kesällä, kun heinäkuussa tein positiivisen raskaustestin, niin aika synnytykseen tuntui loputtoman pitkältä. Ajattelin, että tässähän on vielä kesä, syksy ja talvi välissä ja sitten kevään koittaessa me suuntaamme nokat kohti synnytyssairaalaa. Se aika tuntui ikuisuudelta. Varasin saman tien positiivisen raskaustestin tehtyäni ensimmäisen ajan myös neuvolaan. Saimme ajan yhdeksännelle raskausviikolle ja tuokin aika ja odottelu tuntui tuhottoman pitkältä. Syksyyn päästyämme yhtäkkiä kuitenkin odottelu ja peukaloiden pyörittely saikin väistyä ja sitten sitä onkin menty. On ollut neuvolaa, lääkäriä, valmennusta, hammasten hoitoa, laboratoriokokeita, ultraäänitutkimuksia ja sen lisäksi vielä tuhottomasti vauvaostoksia, koska kyllä se vauva nyt sitten taitaakin tarvita jotain muutakin, kuin vaippoja ja sängyn. 😀 Nyt kun tässä on koko syksy sitten juostu milloin milläkin vauva-asialla ja syksy on taittunut jo talven puolelle, niin innostuksekseni sekä samalla myös yhtälailla kauhukseni huomaankin, että nyt tosiaan se kesä ja syksy meni jo ja talvea tässä nyt taitetaan ja ihan kohtahan me tosiaan jo suuntaamme kevään koittaessa sinne synnytyssairaalaan. Aika on hujahtanut aivan huomaamatta ja kohta me ihan oikeasti olemme vauvaperhe ja aivan uusien asioiden äärellä opettelemassa elämään uutta elämäämme!

 

Mutta ajankulun päivittelyn lisäksi on tässä touhuttu kaikkea muutakin. Tänään Lari oli muun muassa hiusmallina ja sainkin aika komean siipan takaisin parturin penkistä, vai mitä tykkäätte?

WP_20151210_20_05_07_Pro_edited

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s