Sekalaista

Yrittänyttä ei laiteta

Tänään kävin neuvolassa lääkärintarkastuksessa, kun odotusta on takana tasan 30 viikkoa, ja raskauden kannalta kaikki oli edelleenkin ihan mallillaan. Viime viikkoina väsymys on alkanut vaivaamaan oikein kunnolla ja yhä katkonaisempien yöunien lisäksi tämä selittyi myös hemoglobiiniarvon huomattavalla laskulla verrattuna alkuraskauden hemoglobiiniarvoihini. Mitään hälyttävää tässäkään arvossa ei kuitenkaan ollut, eikä lisäraudallekaan toistaiseksi ole tarvetta. Huomaan kuitenkin, että työpäivät tuntuvat kuluvan yhä väsyneemmissä merkeissä ja viikonloppuja odottaa ihan toisella tavalla, kun tietää, että saa nukkua kunnolla ja ladata akkujaan. Ensi viikolla häämöttää talvilomamme, jolle onkin jo kaikenlaista puuhaa suunniteltuna. Loma tulee nyt kyllä täydelliseen saumaan, koska energiavarastot ovat tällä hetkellä aika tyhjänä ja tällä viikolla on tuntunut, etten ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Josko sitä lomalla jaksaisi puuhastella taas enemmän, kun saa levätäkin tarpeeksi.

 

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta vai mitenkä se vanha suomalainen sanonta menikään. Pienestä pitäen olen ollut varustettu aika oma-aloitteisella ja toimeliaalla luonteella. Kaikkea on yritetty ja suunniteltu. Ajattelinkin vaihteeksi jakaa yhden hauskan muiston lapsuudestani. Lapsuusajan ystävieni kanssa minulla oli mitä mielikuvitusrikkaimmat ideat ja tämä on yksi ikimuistoisimmista! Saan kuulla tästä tempauksestamme edelleen aika-ajoin perheeltäni. Hommahan meni niin, että eräänä päivänä vanhempani olivat lenkillä ja katsoivat yhtäkkiä, että mikäs lappu se onkaan kiinnitettynä valotolppaan tien varressa. Hyvin nopeasti heille selvisi, että oma tytärhän se ystävänsä kanssa oli päättänyt jälleen työllistää itsensä, tällä kertaa kilpikonnan hoitajana. Vielä ei tuohon aikaan oikeinkirjoituskaan ottanut sujuakseen, mutta omat kotipuhelinnumeromme ja kotiosoitteemme olimme kuitenkin levittäneet hienosti kaiken kansan tietoon. Valokuvasta näet hienon ilmoituksemme, joita olimme kirjoitelleet useita ympäri asuinaluettamme. Kilpikonnien hoitamisen lisäksi lapsuudessa tuli ilmoiteltua myös koirien hoidosta ja ulkoilutuksesta, lasten hoidosta (olimmehan itse jo ainakin kuusivuotiaita vastuullisia lapsenvahteja), lasten tonttu- ja askartelukerhoista ja mitähän kaikkea me yritimmekään. Uraa nämä ilmoitukset eivät poikineet koskaan, mutta onpahan ainakin hauskoja muistoja, jotka jaksavat naurattaa edelleen. Jospa tällä samalla yrittäjähenkisyydellä ja lannistumattomalla lapsen innolla selviäisin tästä loppuraskauden väsymyksestäkin voittajana.

V__EEE7_edited1

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s