Äitiyslomani piti startata vasta ensi viikolla, mutta vapaille jäinkin jo keskiviikkona sairasloman merkeissä. Ehdin jo elätellä toiveita, että tuon selän kanssa olisin töissä loppuun asti pärjännyt, mutta toisin kävi ja nyt lepuuttelen ja venytän kipeää alaselkääni täällä kotona. Niinpä tämä niin sanottu äitiyslomani eli toistaiseksi vielä sairaslomani onkin alkanut kirjaimellisesti kiireettömyydessä ja siitä olisi kyllä kiva tehdä ihan teema tälle äitiysloman alkuosalle, kun vauvaa vielä odotellaan. Luulen, että kiireettömyys ei ainakaan ole se ensimmäinen sana, jolla sitten vauva-arkea kuvailisin, kun sinne asti päästään, joten ennen sitä olisi ihana nauttia vain kiireettömyydestä.
Olen luontaisesti hidas ihminen heräämään uuteen päivään. Heti aamusta en saa itsestäni helpolla kyllä mitään tarmokkuutta irti ja koneistoni käynnistyykin uuteen päivään aina aika verkkaisesti. Siksi itselleni päivän parasta antia ovatkin kiireettömät aamut, kun sängystä ei tarvitse ampaista ylös ohjuksen lailla ja aamupalan saa nauttia kaikessa rauhassa kelloon vilkuilematta. Tämän kaiken saan vauvan kanssa varmasti unohtaa ja se onkin itselleni varmasti yksi vaikeimmista asioista, mistä joudun luopumaan. Joudun opettelemaan täysin uuden tavan käynnistää itseni väsymyksestä huolimatta kuin on-off-nappulaa painamalla, mutta siihen asti aion nauttia kiireettömistä aamuistani vielä kun siihen on mahdollisuus.
Äitiyslomani alkoikin hyvin mamma-aiheisissa tunnelmissa, nimittäin virkkaamalla rinnanlämmittimiä ja tätä projektia varten jouduin opettelemaan virkkaamisen taidon aivan uudelleen, koska edellisestä kerrasta on vähintäänkin 15 vuotta aikaa. Yhden parin sain jo aikaiseksi ja toisen parin meinasin vielä jossakin välissä väkertää. Minua on pitkin raskautta varoiteltu monen ystävän ja sukulaisen toimesta rintatulehduksesta, mikä helposti naisille tulee imetyksen aikana ja joka on sitten iskiessään kivulias vaiva. Maidosta kosteat rinnat tulisi suojata ulos mennessä lämpimästi, jotta veto ja kylmyys ei pääsisi aiheuttamaan tulehdusta, joten aikani kuluksi päätin virkata villalangasta lämmittimet, joihin ompelin Larin vanhasta t-paidasta vielä trikootaskut, jotta nämä läpsyttimet tuntuvat myös miellyttäviltä ihoa vasten.
Eilen illalla Larin, Katin ja Nalan saumaton rescue-tiimi pääsi jälleen myös vauhtiin, kun kauppareissulta kotiin päin ajellessamme Lari huomasi tien varressa yksinään haahuilevan koiran ja omistajaa ei näkynyt missään. Parkkeerasimme saman tien auton tien varteen ja lähdimme tekemään karkulaisen kanssa tuttavuutta. Selkeästi eksynyt ja vähän pelokas, aristeleva koira päästi meidät kyllä lähelleen, mutta kiinni se ei tahtonut millään antaa. Niinpä hätiin riensi Nala, joka häntä heiluen meni tekemään karkulaisen kanssa tuttavuutta ja pienen nuuskimisen jälkeen karkulainen antoikin kiltisti kiinni. Pannasta löytyi koiruuden nimi ja omistajan puhelinnumero, joten ei ottanut kauaakaan, kun tämä Petu-koira pääsikin lämpöisellä autokyydillä takaisin lähtöpaikkaansa muutaman kilometrin päähän. Tulipahan taas itselle hirmuisen hyvä mieli, kun sai palauttaa karkulaisen oikeaan osoitteeseen ja tarinalle saatiin onnellinen päätös!
