Ruoka

Karjalanpaistia ja köyhiä ritareita

Perinteinen karjalanpaisti on maistuva, helppo ja edullinen ruoka, josta mielellään syö useammankin päivän ja ruokkii isommankin nälkäisen porukan. Kiireiselle ihmiselle tämä ruoka ei sovi, koska ruoka vain paranee mitä kauemmin sen antaa olla uunissa. Tämä versio köllötteli uunissa nelisen tuntia. Laiskan ihmisen ruoka sen sijaan tämä on todentotta, koska ruoan valmistamiseen ennen uuniin laittoa menee vain noin 15 minuuttia.

 

Karjalanpaisti

WP_20160224_21_02_16_Pro_edited

  • 600g karjalanpaistilihoja (itselläni oli puolet possua ja puolet nautaa)
  • 1 iso sipuli
  • ½ pientä lanttua
  • 2-3 porkkanaa
  • ½ lihaliemikuutio
  • 2 laakerinlehteä
  • 10 maustepippuria
  • 10 mustapippuria
  • 2 tl suolaa
  • vettä

 

Pilko pataan sipuli isohkoiksi palasiksi ja siisti myös lihat ja pilko sopivan kokoisiksi palasiksi. Lisää pataan lihojen ja sipulien joukkoon mausteet ja vettä niin, että ainekset juuri peittyvät. Paista karjalanpaistia uunissa 175 asteessa ilman kantta 4 tuntia. Puolessa välissä lisää pataan mukaan kuoritut ja isohkoiksi paloiksi pilkotut porkkanat ja lanttu. Seuraa välillä veden määrää padassa ja lisää vettä tarvittaessa. Tarkista loppupuolella ennen tarjoilua maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa karjalanpaisti vaikkapa perunamuusin ja puolukkasurvoksen kera. Meillä oli lisäksi vielä vihersalaattia.

WP_20160224_21_38_59_Pro_edited

Jälkiruuaksi perinteisen karjalanpaistin oheen sopii tietysti perinteiset Köyhät ritarit. Otin siispä tänään puolikkaan pullapitkon pakkasesta sulamaan ja ruuan päälle paistoimme vielä Köyhiä ritareita, jotka herkuteltiin itsetehdyn aroniahillon sekä kermavaahdon kera!

WP_20160224_22_06_51_Pro_edited

 

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Karjalanpaistia ja köyhiä ritareita

  1. Päivitysilmoitus: Karjalanpaisti | Vesta box

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s