Kantoreppuilua

Tyttärestämme on ensimmäisten viikkojen aikana kuoriutunut oikea sylivauva. Yöt hän sentään on tähän saakka viihtynyt omassa kehdossaan, mutta päivisin mikään muu paikka ei tunnu olevan hyvä kuin syli. Päiväunetkin maistuvat vain sylissä ja siinä pieni prinsessamme tuhisisi vaikka kolmen tunnin unet yhteen putkeen, mutta saman tien jos hänet laskee vaikkapa pinnasänkyyn unille, niin alkaa hirmuinen huuto. Anoppini kertoi hänen oman äitinsä muinoin antamasta viisaasta ohjeesta, että vauvaa kannattaa nyt pitää sylissä, kun se siinä vielä viihtyy, koska ei se kuitenkaan kauaa siinä ole. Niinpä en kauheasti ole siitä stressiä ottanutkaan jos vauva ensimmäiset kuukaudet haluaakin viettää sylissä. Sitten kun lasta ei enää sylissä näy, niin tulen varmasti tulevaisuudessa ikävöimään niitä hetkiä, kun pienen pieni vauva tuhisi rinnallani, joten otan siitä nyt kaiken ilon irti. Toivottavasti vauvamme viihtyy sylissäni mahdollisimman pitkään.

Tällaisen sylivauvan kanssa arjen pelastukseksi on jo nyt osoittautunut kantoreppu, joka on meille todella tarpeellinen niin sisällä kuin ulkonakin. Metsälenkeille ulkoilemaan pääsee Nalan kanssa näppärästi, kun nappaa vauvan kantoreppuun ja kotona sisätiloissa taas kotiaskareet luonnistuvat sutjakasti, kun vauva nukkuu päiväunia rinnalla kantorepussa. Jo raskausaikana erilaisia kantovälineitä vertaillessani ja miettiessäni millainen kantoväline meille hankitaan, tutustuin moniin eri vaihtoehtoihin ja siihen mitä tulisi ottaa huomioon. Saman tien tulikin selväksi, että markkinoilla on saatavilla todella käytännöllisiä, ergonomisia ja turvallisia kantovälineitä, mutta myös lähes tulkoon kantamiseen soveltumattomia vaihtoehtoja. Me päädyimme pohdiskelujen jälkeen hankkimaan Manduca-merkkisen kantorepun, joka sopii vastasyntyneestä aina 20 kiloon saakka ja on kantamiseen yksi parhaista vaihtoehdoista. Kantoliinaan en päätynyt, koska itse koin repun jotenkin yksinkertaisemmaksi käyttää.

Samalla, kun etsin meidän talouteemme sopivaa kantovälinettä, niin tulin tutustuneeksi myös niihin etuihin, mitä vauvan kantamisella saavutetaan. Sen lisäksi, että saan itse kädet vapaaksi muita askareita varten, saa lapsi kuitenkin olla lähelläni koko ajan. Pienelle lapselle läheisyys on kuitenkin yksi perustarve siinä missä nukkuminen ja syöminenkin. Kantamisesta on todettu olevan sekä fyysistä että psyykkistä hyötyä lapselle. Vauvan hermo-, lihas- ja hengitysjärjestelmät saavat stimulaatiota, kun vauva on mukana liikkeessä, mutta samalla kosketus ja vanhemman läheisyys sekä näköyhteys vanhempaan tekee sen olon turvalliseksi. Ulkomaailmaan on pienen vauvan turvallista tutustua, kun äiti tai isä on koko ajan aivan lähellä. Uteliaalla hetkellä vauva voi tarkkailla sivuilleen maailmaa, mutta samalla vauvalla on halutessaan mahdollisuus sulkea joskus pelottavakin ulkomaailma näköpiiristä pois kääntämällä katse kantajaan päin. Kantamisen tuoma läheisyys ja turvallisuus edesauttavat myös vauvan stressitason laskemista sekä parantaa lapsen ja vanhemman välistä hyvää kiintymyssuhdetta. Eikä nuo kantamisen hyödyt varmasti tuohon loppuneet, mutta siinäpä nyt muutamia asioita, joita itse tulin oppineeksi, kun perehdyin kantamisen tuomiin hyötyihin. Miksi en siis kantaisi lastani sylissä tai kantorepussa niin pitkään, kun hän vain suinkin siinä malttaa olla?