Kirjoittelin äitiyslomalle jäätyäni päiväni lempihetkistä, joista ensimmäisenä olivat kiireettömät aamut runsaine aamupaloineen, kun rauhassa sai nautiskella puuron ja herkkuleivät sekä kaikessa kiireettömyydessään katsella vain ulos ikkunasta ja nauttia olostaan. Tuohon aikaan veikkailin myös, että kiireettömyys ja kaikki seesteisyys tulisi arjesta katoamaan vauvan synnyttyä.

Toisin kuitenkin kävi. Aamuistani on kyllä poistunut runsaat, hitaat aamupalat, mutta kiireettömyys on aamuissani säilynyt. Parhaita hetkiä edelleenkin elämässäni ovat aamut, mutta nykyisin ne ovat hyvin erilaisia kuin ennen vauvan syntymää. Aamut alkavat meillä seitsemän ja kahdeksan välillä, kun Alisa heräilee aamupalalle. Tuolloin nostan hänet kehdosta vierelleni sänkyyn ja samalla kun siristelemme molemmat silmiä auki vielä unen pöpperössä, imetän vauvan, joka yön jälkeen yleensä on hyvin nälkäinen. Imetyksen jälkeen käymme vaihtamassa kuivan vaipan ja tulemme sänkyyn makoilemaan vieretysten uudelleen. Riippuen siitä, miten yö on mennyt, jatkamme aamua vielä torkkumalla tai mikäli yö on ollut rauhallinen ja hyväuninen, niin minä lueskelen Vauva-lehteä tai sen digijulkaisuja tai kirjoittelen blogiin ajatuksiani, kuten vaikkapa tällä hetkellä. Samalla vauva tuhisee kainalossani tyytyväisenä massu täynnä maitoa ja nukkuu vielä pätkissä pari tuntia aamupäivän aikana ja aina välillä heräilee imetykselle. Alisan ollessa hereillä tuijottelen vain tuota ihanaa aikaansaannostamme silmiin ja höpöttelen Alisalle mitä nyt mieleen sattuu juolahtamaan. Välillä myös laulelen Alisalle, jolloin hän yleensä rauhoittuu takaisin unten maille. Nämä äidin ja tyttären yhteiset aamut ovat ehdottomasti päivien parhaita hetkiä, jolloin todella nautin äitiydestä joka hetki. Voi kun saisin pitää näistä aamuista kiinni aina.