Menneeseen viikonloppuun mahtui taas kaikenlaista mukavaa. Pihanlaiton lisäksi nautimme auringosta tehdessämme pihahommia ja kerettiinhän sitä myös vaunulenkille. Viikonloppu alkoi perjantaina kuitenkin oikein superherkuilla. Herkkuhetkeemme kuului Omar-munkit, suklaapisarakeksejä sekä maitosuklaata. Jos ei näillä starttaa hyvä viikonloppu niin ei sitten millään! Herkkujen, pihan laiton ja ulkoilun lisäksi viikonloppuun mahtui myös päivä vanhempieni luona grillailun merkeissä ja isovanhemmat saivat leperrellä taas oikein ajan kanssa lapsenlapselleen, joka on nyt jo siinä iässä, että rakastaa seurustelua ja ottaa paljon kontaktia ääntelemällä, katseilla ja hymyillä.
Menneellä viikolla minäkin itse asiassa otin itseäni niskasta kiinni ja aloin pyristelemään eroon sienikammostani. Alkuraskaudessa yksi voimakkaimmista pahoinvoinnin aiheuttajista nuudeleiden ja kahvin lisäksi olivat sienet. Pahoinvoinnin helpotuttua noita kolmea ruoka-ainetta en ole ottanut takaisin ruokavaliooni lainkaan, koska muisto voimakkaasta pahoinvoinnista on ollut liian elävänä mielessäni. Ennen pahoinvoinnin alkua rakastin kuitenkin kahvia, jota join päivittäin aamukahvista lähtien ja söin suurella ruokahalulla paistettua nuudeliwokkia sekä kaikenlaisia sieniruokia. Viime viikolla Lari valmisti lihapullia, joihin oli sekoitettu hieman suppilovahveroita. Uskaltauduin maistamaan lihapullia ja nehän olivat tietysti aivan taivaallisen hyviä. Seuraavaksi sunnuntaina grilliruuan oheen possupihville ja uusille perunoille kaveriksi Lari valmisti kantarellikastikkeen, jota otin myös hieman lautaselleni. Kantarellit nimenomaan olivat aiheuttaneet kaikista voimakkainta pahoinvointia, mutta nyt tuo kastike maistui suussani juurikin niin hyvältä kuin aina ennen pahoinvointini mukanaan tuomaa sienilakkoa. Josko tästä siis lähtisi taas minun ja sienten yhteiselo mukavasti käyntiin.
Lauantai-iltana ajattelimme, että josko Larin kanssa pääsisimme ensimmäistä kertaa Alisan syntymän jälkeen yhdessä saunaan. Alisa on hyväuninen, joten iltaimetyksen alkaessa napsautimme saunan päälle ja tavoitteena oli hilpaista löylyjen lämpöön Alisan nukahdettua. Ai että miten ihana mielikuva ja kutkuttava, tavoittelemisen arvoinen hetki, mutta arvatenkin se jäi nyt vielä tässä vaiheessa unelmaksi. Eikö juuri lauantaina Alisa päättänyt, että tänä iltana hän ei halua nukahtaa helposti ja nopeasti vaan heräili itkemään alituiseen. Puoli yhdeltätoista illalla luovuimme saunahaaveesta, sauna käytiin napsauttamassa pois päältä ja Lari jatkoi Alisan nukuttamista. No parempi onni ensi kerralla sitten!
