Elämä · Matkailu Suomessa

Videokooste Queenin keikalta

Vajaan parin viikon takaiselta Queenin keikalta meillä oli puhelimessa tallessa useampiakin videoklippejä, joten päätin koostaa videopätkistä ja kuvistamme muistoksi videon pitkästä aikaa Youtube-kanavalleni. Pääset katsomaan videon alla olevan linkin kautta. Toivottavasti videolta välittyy edes pieni pala sitä tunnelmaa mitä saimme Helsingissä Kaisaniemen puistossa 03.06.2016 kokea. Pahoittelut videoiden hieman huonosta laadusta, koska videot tosiaan on kuvattu kännykän kameralla. Tuolloin keikalla en vielä myöskään ajatellut, että tekisin keikasta videokoosteen, joten videoklipit loppuvat hieman töksähtäen, mutta eihän se menoa haittaa. Pääasia on hyvä fiilis ja aivan mahtava musiikki!

 

Nyt kun hetki konsertista on kulunut ja katselen tuolta videolta uudelleen elettyjä hetkiä konsertissa, niin kylmät väreet kulkevat selkäpiissäni vieläkin. En voi muuta sanoa kuin, että huh huh mikä keikka! Ja tuo ääni… Joku voi olla eri mieltä Queenin vokalistista, mutta en kyllä voisi kuvitella oikeampaa miestä edesmenneen Freddie Mercuryn tilalle Kuningattaren mikrofonin taakse vuonna 2016 kuin Adam Lambert. Tunnelma myös yleisössä oli mitä mainioin. Ainakin meidän läheisyydessä oli tosi fiksua juhlakansaa ja kun Adam Lambert laulatti yleisöä tuttujen biisien lomassa niin kyllähän meistä ääntä lähti!

WP_20160603_23_10_08_Pro_edited

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s