Perhe

Hyvää nimipäivää Alisa!

Tänään on Alisan ensimmäinen nimipäivä ja eilen herkuteltiin leivoksilla Larin päivän kunniaksi myös. Kyllä tänäänkin varmasti nimipäiväsankarin kunniaksi vähän herkutellaan ja onnitteluita Alisa onkin saanut jo paljon.

DSC_0315_edited

Alisa on jo pian 3,5 kuukauden ikäinen viisikiloinen hyväntuulinen vauva ja muutamaan kuukauteen on mahtunut jo hurjasti kaikenlaista menoa, reissuja, kehitysaskeleita, ihania hetkiä ja loputtomasti suukkoja ja haleja. Ensimmäiset rokotteet on jo saatu, jotka aiheuttivat pienelle tytölle kovasti kipuilua ja pari päivää olivat itkuisia. Tähän alkuun on myös mahtunut jo ensimmäiset hymyt, joita Alisa tarjoilee päivittäin vähän väliä ja ihanat ensimmäiset naurut. Kehitys menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja pieni toukkamme pitää päätä koholla jo reippaasti ja käsistä kohottaessakin kannattelee päätään jo hyvin. Alisa myös kiinnostuu jatkuvasti enemmän ympäristöstään ja välillä on asiaakin niin hurjasti, että papupata vain porisee, vaikka ei siitä vielä selvää saakaan. On ollut ihana tutustua omaan tyttäreen ja huomata, että me ollaan hirmuisen hyvä tiimi yhdessä. Onnea Alisa ja myöhäiset nimpparionnittelut myös Larille!

DSC_0427_edited

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s