Uudet kengät!

DSC_0436[1]_edited

Viime viikolla saapuivat minunkin ihka uudet Adidakset. Saapuessamme tiistaina Konginkankaalta mökkeilemästä oli postilaatikossa saapumisilmoitus paketistani, jonka noudimme postista keskiviikkona. Oli kenkiä jo odoteltukin ja nyt on minullakin ensimmäiset kustomoidut kengät. Stan Smithit ovat kyllä valehtelematta parhaan tuntuiset kengät, mitä koskaan olen jalkaani vetänyt. Lesti toimii omalle jalalleni täydellisesti. Jalkaterissäni on myös muutamia vikoja, jotka kenkä antaa anteeksi mukisematta. Raskauden aikana kasvanut painoni aiheutti jalkoihini virheasennon, mistä muistona toista jalkaani vaivaa nyt vaivaisenluu ja lisäksi jo synnynnäisesti jalkani ovat hieman eri kokoiset keskenään, joten välillä saa sovitella aika monetkin kengät läpi ennen kuin löytyy kengät, joista molemmat istuvat jalkoihini hyvin. Monesti nimittäin siinä vaiheessa, kun toinen kenkä sopii hyvin, toinen hankaa, puristaa tai hölskyy. Nyt kuitenkin löytyi kengät, joista molemmat tuntuvat kuin jalkoihini valetuilta.

DSC_0347_edited DSC_0349_edited DSC_0351_edited DSC_0353_edited DSC_0354_edited DSC_0357_edited

Stan Smitheistä olin toki kuullut aiemminkin, mutta näihin kenkiin ihastuin ensimmäisen kerran ihan tosissani Italian matkallamme viime syksynä, kun lentokentällä Adidaksen liikkeessä sovitin Stan Smithejä jalkoihini. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja siitä saakka olen miettinyt kenkien tilaamista hieman suolaisesta hinnasta huolimatta! Nämä minun ja Larin kenkähankintoihin liittyvät postaukset eivät ole edes mitään mainoksia eikä näitä ole millään lailla tehty yhteistyössä Adidaksen kanssa. Halusinpa muuten vain hehkuttaa sitä, että meni melkein 28 vuotta, kun löysin jaloilleni täydelliset popovitsit. Naiset varmasti tietävät kuinka onnellinen olo siitä syntyy, kun kaappiin muuttaa juuri se oikea kenkäpari, joka sieltä on aina puuttunut. Miksi ei toki miehetkin tietäisi. Larin kenkäostoksista löytyy oma juttunsa täältä.

DSC_0395_editedDSC_0367_edited DSC_0408_edited DSC_0378_edited DSC_0375_edited

One Reply to “Uudet kengät!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s