Perhe

Imetyskuulumisiamme

Neljä kuukautta jaksoin taistella imetyspulmien kanssa, kunnes tuli seinä vastaan. Nyt olemme siis tilanteessa, että päämääränä on ajaa tämä maidontuotantolaitos alas ja siirtyä imetyksestä lypsymaidon kautta äidinmaidonkorvikkeisiin. Päätös lopettaa imetys ei ollut todellakaan helppo, vaikkakin se on perheellemme ainoa oikea päätös.

 

Kerroin imetyksen alkutaipaleen haasteistamme keväällä omassa postauksessaan, jonka voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ. Alun imetyskamppailun jälkeen tuli kamppailtua vielä 3,5 kuukautta lisää erilaisten ongelmien kanssa ennen kuin olin valmis myöntämään itselleni, ettei tästä hommasta tule mitään. Alkuunhan käytin imetyksen apuna rintakumia, koska Alisa ei rintaa huolinut ilman sitä mitenkään päin. Rintakumi aiheutti kuitenkin kipua ja hankausta ja rinnanpäät eivät meinanneet pysyä ehjänä millään, vaikka imuote oli hyvä. Tämän lisäksi alkuun minulta tuli maitoa aivan liikaa vauvan tarpeisiin nähden ja maidon tulo vain kiihtyi ja kiihtyi. Ylitäydet rinnat olivat kiristävät ja kosketusarat ja jatkuvasti tiehyttukoksilla. Tunsin lisäksi oloni jatkuvasti hieman kipeäksi, vaikkakaan kuumetta ei ollut. Alisan ollessa reilun kuukauden ikäinen otin asian puheeksi neuvolassa, josta minut ohjattiin päivystyslääkärille. Kerroin lääkärille, että jo sairaalan osastolta minua oli neuvottu pumppaamaan rinnat tyhjäksi maidosta jokaisen imetyskerran päätteeksi, koska kuulemma rintakumilla imettäminen ei stimuloisi rintaa tarpeeksi, jotta maitoa muodostuisi riittävästi vauvalle. Olin tehnyt työtä käskettyä ja neuvo kohdallani osoittautui katastrofiksi. Maidon määräänhän vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki, jota en tuolloin tiennyt. Maitoa muodostuu sitä enemmän, mitä enemmän sitä rinnasta poistuu joko pumpaten tai imettäen. Rintahan ei tosiaan tiedä kuka siellä rinnalla sitä maitoa lisää tilailee. Rintojen tyhjentäminen johti kohdallani siispä järjettömään maidon tuloon, joka riistäytyi hallinnasta aivan täysin. Päivystyslääkäri tutki kivikovat, kuumottavat, pingottuneet rintani, jotka olivat tukoksia täynnä ja totesi, ettei minulla ole rintatulehdusta ja antoi neuvoksi olla pumppaamatta rintoja enää lainkaan, jotta maidon tulo laantuu. Hän sanoi, että viikon tekee rinnoissa todella kipeää, mutta kun sen kestät, niin sitten se maidontulo tasaantuu vauvan tarpeisiin sopivaksi.

 

Jälleen tein työtä käskettyä ja päivä päivältä menin huonompaan kuntoon. Kipuineni en voinut nukkua, imetys sattui niin, että taju meinasi lähteä ja rinnat tuntuivat räjähtävän millä hyvänsä sekunnilla. Laskin vain sinnikkäästi päiviä, että koska tilanne helpottaisi. Neljäntenä päivänä kuume nousi lähes 40 asteeseen ja lähdin jälleen päivystykseen. Minulle oli kehkeytynyt edellisen lääkärin virheellisten oppien vuoksi ärhäkkä rintatulehdus. Tämä lääkäri määräsi voimakkaan antibioottikuurin ja käski jatkaa rintojen tyhjentämistä taas pumpulla imetyksen lisäksi. Lääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä, että yritin kertoa olevani tässä tilanteessa juurikin siksi, että rintoja oli pumpattu tyhjäksi aivan turhaan, koska olin alkujaankin jo saanut sairaalan osastolta synnytyksen jälkeen virheelliset ohjeet pumppauksesta. Asiaa tiedusteltuani sitten vielä yhdeltä lääkäriltä aloin saamaan järkevämmät ohjeet pumppaukseen. Kolmas lääkäri neuvoi pumppaamaan rinnasta vain pahimman paineen tunnun, jotta pystyn olemaan. Jälleen siis kultainen keskitie oli se, jolla homma lähti toimimaan ja muutamien päivien kuluttua maidon tulo alkoi laantua hiljalleen vauvan tarpeita vastaavaksi. Rintatulehdukseen syömäni antibiootit olivat niin voimakkaat, että päivä lääkkeen aloituksesta kehoni alkoi väkisin työntämään lääkkeet pihalle. Vatsa kramppasi ja kouristeli ja tuntui, ettei kakomisesta tule loppua. Lopulta sain jatkettua lääkekuuria, kun lääkkeen vahvuus puolitettiin ja rintatulehduksesta selvisin kuin selvisinkin, vaikka ihan joka hetki ei siltä tuntunutkaan.

 

Alisan ollessa kahden kuukauden ikäinen aloin tosissani yrittää rintakumista eroon erilaisin keinoin. Vinkkejä etsin netistä, miten muut olivat päässeet rintakumista eroon. Tässä kohtaa aloin olla jo aivan kypsä rintakumin aiheuttamaan jatkuvaan viheliäiseen tunteeseen imetyksen aikana. Synnytyksestä asti olin päivittäin tarjonnut rintaa Alisalle myös ilman rintakumia. Olin yrittänyt tarjota rintaa vaihtelevasti erilaisiin hetkiin, kuten Alisan ollessa pirteä ja hyväntuulinen tai Alisan ollessa hyvin nälkäinen tai keskellä yötä Alisan ollessa uninen. Mikään ei toiminut. Yritin olla Alisan kanssa paljon ihokontaktissa, mutta sekään ei tepsinyt. Kokeilin rintakumin saksimista siten, että päästä napsaistiin aina pala pois. Tavoitteena oli siis, että lopulta rintakumista olisi jäljellä vain rinnanpäätä ympäröivä rengas ja sitten siitäkin voisi luopua. Hirveä idea, sanon minä! Onhan tämä taktiikka jollakin voinut toimia, mutta minulle rintaa raastava rintakumin rikkinäinen reuna aiheutti niin silmitöntä kipua, että luovutin jo heti toisella imetyksellä.

 

Läpimurto tapahtui hieman tämän yrityksen jälkeen kuitenkin. Oli aivan tavallinen päivä ja aloin imettää Alisaa. Tavalliseen tapaani tarjosin rintaa Alisalle jälleen ilman rintakumia. Kumi odotti kyllä vieressä valmiiksi pestynä, että otan sen aivan kohta käyttöön. Vaan enpä ottanutkaan. Alisa nappasikin paljaan rinnan suuhunsa ja vieläpä aivan oikeaoppisella imuotteella. Tajuttuaan mitä tapahtui Alisa lopetti imemisen hetkeksi ja katsoi minua aivan hölmistyneenä kuin kysyäkseen mitä juuri tapahtui. Minä näytin varmasti vähintäänkin yhtä hölmistyneeltä myös. Sitten Alisa jatkoi imemistä kuin olisi tehnyt sitä aina. Minä hädin tuskin uskalsin hengittää koko imetyksen aikana ja seuraavilla imetyskerroilla jännitin joka kerta, että vieläkö rinta kelpaa Alisalle ilman rintakumia. Niin vain kelpasi ja siihen jäi rintakumin käyttö.

 

Rintakumista eroon päästyäni imetys ei kuitenkaan vieläkään muuttunut miellyttäväksi. Hankautuneet rinnanpäät eivät parantuneet millään ja lanoliinia kului edelleen tuubitolkulla. Imetys teki imakan kipeää heti alkuun, jonka jälkeen kipu laantui, mutta senkin jälkeen lapsen voimakas imu tuntui hyvin epämiellyttävältä. Jatkoin imetystä päivä kerrallaan. Olin ylpeä itsestäni, koska olin onnistunut imettämään lasta täysimetyksellä jo pidempään kuin mitä keskiverto suomalaisnainen lastaan imettää. Vauvoja imetetään Suomessa keskimäärin 7 kuukautta, josta täysimetystä on 2 kuukautta. Olin siis ylittänyt tuon kahden kuukauden rajan ja taputin itseäni olkapäälle. Tavoittelin silti suositeltua kuuden kuukauden täysimetystä ja sen jälkeen 12 kuukauden ikään saakka imetystä kiinteiden ruokien ohessa. Etenin kohti tavoitettani päivä kerrallaan. Välillä oli helpompia päiviä, kun tuntui, että nythän tämä sujuu ja välillä kipeämpiä, jolloin mietin, että miksi en vain luovuttaisi.

 

Raja tuli vastaan nyt, kun Alisalle tuli 4 kuukautta ikää täyteen. Toinen rintani kipeytyi parissa päivässä niin araksi, ettei imetys tullut enää kuuloonkaan. En voinut itse edes koskea rintaani ja rintaliivitkin päällä saivat aikaan viiltävää kipua. Myös toinen rinta alkoi kipeytyä, mutta ei mennyt niin kipeäksi. Jatkoin imettämistä vähemmän kipeämmällä rinnalla ja yritin hellävaroen pumpata kipeämmästä rinnasta pahimmat pingotusta aiheuttavat maidot pois. Tulehtunut rinnanpää tukki maitotiehyet ja maito ei tullutkaan ulos rinnasta. Yritin jopa imettämällä saada rintaa tyhjemmäksi, mutta rinta oli kivikova ja siinä tuntui useita tiehyttukoksia. Minulla alkoi olla siis myös rintatulehduksen oireet kuumetta lukuun ottamatta. Siinä kohtaa jouduin toteamaan, että imetysurakka oli tullut tiensä päähän. Minä en enää kykenisi lasta imettämään. Pettymys oli valtava ja tunsin musertavaa epäonnistuneisuutta. Kipeää rintaa haudoin välillä lämpöhauteella, kunnes älysin ottaa käyttöön lämmön tilalle viileällä kaalinlehdellä hautomisen neuvolan terveydenhoitajan vinkkaamana. Kaali ja viileys alkoivat auttamaan pingotukseen ja vihdoin sain parin päivän kuluessa tukokset pois rinnasta ja olo alkoi hellittää. Tänään lääkärin tarkastellessa tilannetta sain synninpäästön. Ongelmani eivät johtuneet hänen mukaansa imuotteesta, vaan siitä, että ihoni vaan yksinkertaisesti on niin herkkä, ettei se kestä imetystä. En olisi voinut tehdä mitään toisin, jotta imetys olisi onnistunut paremmin.

WP_20160508_19_08_52_Pro_edited_edited_edited

Olen ylpeä itsestäni. Taistelin kuitenkin neljä kuukautta. Neljän kuukauden ajan Alisa sai sitä parasta mahdollista ravintoa, äidinmaitoa. Alisa sai läheisyyttä ja viettää tuntitolkulla tärkeää aikaa rinnallani. Sain tutustua tyttäreeni läpikotaisin siinä tuijotellessamme päivittäin toisiamme silmiin. Olen siitä onnellinen, että tälläkin varustuksella onnistuin sentään näin pitkään. Viimeistä imetystä en ole vielä imettänyt. Se on vielä edessä ja vieroitan Alisan rinnasta edes hieman pehmeämmin kuin, että imetys olisi loppunut kuin seinään. Toivottavasti toinen rintani antaa meille vielä mahdollisuuden rauhassa hyvästellä samalla niin vihattu ja rakastettu imetys. Alisa hyvästelee rakkaimman aarteensa siirtymällä tuttipulloon pikkuhiljaa päivä päivältä enemmän ja minä saan vielä hetken aikaa käsitellä tunnepuolen kiemuroitani liittyen imetyksen loppumiseen ja yritän henkisesti valmistautua siihen viimeiseen imetyshetkeemme, joka on varmasti minulle tunteikkaampi kuin lapselle. Vaikka tämä lopputulos oli odotettavissa, niin silti toivoin onnistuvani imetyksessä paremmin. Vauvalleni olisi käynyt huonosti, jos eläisimme kivikaudella. Silloin ei voinut hakea korviketta lähikaupasta. Onneksi elämme 2000-luvulla ja lapselleni käy ihan hyvin, vaikka rinta vaihtuukin tuttipulloon. En tunne olevani maailman epäonnistunein äiti, mutta silti tunnen jokseenkin kuitenkin epäonnistuneeni. Yritän olla itselleni armollinen, mutta en onnistu siinä kovin hyvin. Ehkä lopetan itseni soimaamisen, kun näen, että Alisa voi hyvin korvikemaidollakin ja arki muuttuu muilla osa-alueilla paremmaksi. En olisi osannut kuvitella, millaisen surutyön imetyksen ei-toivottu loppuminen vaatiikaan, mutta uskon olevani parempi äiti kaikilla muilla osa-alueilla, kun imetys ei enää kummittele arjessamme, en pelkää enää seuraavaa imetystä, en ahdistu imetyspulmien kaatuessa niskaan ja kun en joudu kestämään enää päivittäistä kipua. Alisa saa minusta paremman äidin, Lari saa ehkäpä paremmalla tuulella olevan puolison ja minä saan terveemmän tuntuisen kehon, rennomman mielen, mörön pois hartioilta ja pienen palan omaa rauhaa silloin tällöin, kun en ole aivan niin sidottu Alisaan, vaan Larikin voi syöttää Alisaa pullosta tai lusikalla, tänään aloitamme nimittäin ensimmäisten kiinteiden maistelut!

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Imetyskuulumisiamme

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s