Ruoka

Syksyn sadosta syntyy perinteinen kaalilaatikko

Taas onkin kulunut hetki siitä, kun viimeksi olen julkaissut ihanien perinneruokien reseptejä, mutta nyt siihen tulee muutos, koska syksyn sadon myötä keittiömme tänään valtasi hurmaavat perinteisen kaalilaatikon tuoksut. Kaaliruuat ovat ihania, mutta minulta ne ovat olleet aika pitkään pannassa, koska sekä raskauden että imetyksen aikana välttelin pahimpia ilmavaivojen aiheuttajia, joten muun muassa kaaleja en juurikaan syönyt. Nyt kuitenkin pääsin nauttimaan tuosta ihanasta herkusta ja saman tien tuli mieleeni, että josko tässä syksyn mittaan valmistaisimme myös itse kaalikääryleitä, jotka olisivat meillä testissä omatekoisina ensimmäistä kertaa ja ehkäpä kaalikeittokin maistuisi pitkän tauon jälkeen superhyvälle. Saa nähdä mitä kaikkea perinteistä, ihanaa kotiruokaa kaalista tässä syksyn mittaan valmistammekaan, mutta nyt siis vuorossa oli hurmaavan herkullinen kaalilaatikko hyvinkin perinteiseen malliin valmistettuna.

dsc_1057

Kaalilaatikko

 

  • 1,5 dl puuroriisiä
  • 4dl vettä ja 1 lihaliemikuutio
  • 1 tl suolaa
  • 850-1000g keräkaalia
  • 600g naudan jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 tl mustapippuria
  • 1 ½ tl meiramia
  • 1rkl ruokaöljyä
  • loraus siirappia (noin 1rkl)
  • 4dl vettä ja 1 lihaliemikuutio

 

Keitä riisi suolalla maustetussa lihaliemessä, kunnes 4 desilitraa nestettä on imeytynyt riiseihin. Hienonna sipuli ja pilko keräkaali suikaleiksi. Paista jauheliha ja sipulisilppu kasarissa kypsäksi ja mausta mustapippurilla sekä meiramilla. Siirrä jauheliha-sipuliseos sivuun lautaselle odottamaan. Kuumenna tilkka öljyä kasarissa ja hauduta siinä kaalisuikaleita kannen alla viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes kaali hivenen pehmenee. Mausta kaali pienellä siirappilorauksella. Sekoita riisi, jauheliha ja kaalit keskenään sekaisin ja kaada uunivuokaan. Kaada päälle vielä 4 desiä vahvaa lihalientä ja paista 200 asteessa tunnin ajan. Aloita paistaminen ilman kantta, mutta jos pinta ottaa väriä liian nopeasti, niin anna paistua loppuun kannen alla. Meillä kansi oli päällä viimeisen vartin ajan. Anna laatikon vetäytyä ennen tarjoilua ja tarjoa puolukkasurvoksen kera. Tässä ohjeessa on aika vähän suolaa, joten suolan ystävän kannattanee lisätä suolaa jauhelihaan ja ehkä vielä jauheliha-riisiseokseen ennen kaalin lisäämistä, mikäli kaipaa suolaisempaa makua, mutta meille tämä toimi tällaisenaan todella hyvin.

 

Jälkkäriksi herkuteltiin banaanipannukakulla, jossa mausteena oli muun muassa kanelia ja vaniljasokeria. Pannarin kruunasi kermavaahto sekä Rantakorven tilalta saaduista ihanista omenoista itse keitelty vaniljainen omenahillo. Syksyn satoa tuli siis hyödynnettyä niin pääruuan kuin jälkkärinkin aineksissa ja voi että tämä vuodenaikaruoka vaan maistuukin taivaallisen hyvälle.

dsc_1055

Yksi vastaus artikkeliiin “Syksyn sadosta syntyy perinteinen kaalilaatikko

  1. Päivitysilmoitus: Kaalilaatikko – Vesta box

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s