Kalaruuat

Lohta ja ohrasuurimoita

WP_20150331_002
Kauniisti katettu pöytä tekee ruokailuhetkestä erityisen

 

Ohrasuurimot

Me käytimme kokonaisia esikypsytettyjä suurimoita, joiden keittoaika lisäkkeeksi on 35 minuuttia. Suurimot lisätään kiehuvaan veteen, mikä on maustettu suolalla. Vettä saa olla reilusti suurimoiden määrään nähden. Sekoitetaan välillä ja kun suurimot ovat kypsiä, ne valutetaan lävikössä.

Kermakastike

Laita kattilaan noin 1rkl öljyä ja kuullota siinä sipulisilppua pikku hiljaa siten, että väri muuttuu kullan ruskeaksi, Itse käytimme kastikkeeseen 1,5 pientä punasipulia. Kullan ruskeaksi kuullotetun sipulin sekaan lisätään 0,5tl sokeria ja 0,5dl vettä ja haudutetaan noin 15min. Tämän jälkeen maustetaan kastikepohjaa ja lisätään pari purkkia kermaa (itse teimme ruokaa parille päivälle, joten tehtiin myös aika iso kastike, yhdelle aterialle riittäisi kastike purkillisestakin kermaa). Me käytimme mausteena puolikkaan lihaliemikuution, puolikkaan murskatun valkosipulinkynnen, 1 rkl sinappia, 1tl suolaa, 2tl rouhittua rosepippuria, 1tl rouhittua mustapippuria ja 1tl rouhittua viherpippuria. Anna kastikkeen kiehahtaa ja tekeytyä hetki, jonka jälkeen noin 5 minuuttia ennen tarjoilua kastikkeeseen lisätään vielä 100g kuivattuja viikunoita pilkottuna ja 200g isoja valkoisia papuja, jotka on ensin huuhdottu ja valutettu lävikössä.

Lohi

Lohifileen käsittelin ensin ruodottomaksi ja pintamaustoin tilkalla oliiviöljyä ja sitruunan mehua, kuivatulla tillillä, suolalla, pippurisekoituksella ja kuivatulla sitruunamelissalla. Tämän jälkeen lohi paistui 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Paistoaika tosin kannattaa tietysti arvioida lohifileen painon ja paksuuden mukaan ja tietysti omat mieltymykset kypsyysasteesta kannattaa huomioida kalaa paistettaessa. Lohi saa vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.

Salaatti

Mielestäni ruuan kuin ruuan viimeistelevät kasvikset, jotka ovat myös terveellisen ja monipuolisen ruokavalion yksi tärkeistä kulmakivistä. Kasvikset tuovat lautaselle myös väriä. Tällä kertaa salaattiin tuli pilkottua lehtikaalia, tomaattia, paprikaa, kurkkua, punasipulia, oliivia ja fetaa. Maustoimme salaattia rouhitulla mustapippurilla ja kuivatulla oreganolla.

 

Bon Appétit! 

 

Alkuperäisen postauksen ”Perinteisten raaka-aineiden äärellä keittiössä: Lohta ja ohrasuurimoita” voit lukea täältä. Tämän postauksen kuville on käynyt vähän huonosti, joten pahoittelut, että annoskuvat puuttuvat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s