Liharuuat

Perunakukkoa padassa

Patakukko

WP_20150328_012

Ainekset taikinaan:

  • 3dl kylmää vettä
  • suolaa
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • 50g rasvaa sulatettuna
  • ruisjauhoja

Muut ainekset:

  • noin 13kpl isoja perunoita
  • ½ kg rasvaista possun lihaa, esim. etuselkää tai lapaa
  • suolaa
  • voita

Valmistusohje:

Voitele iso vuoka. Kuori ja siivuta perunat. Viipaloi liha. Lado peruna- ja lihasiivut vuorotellen kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja ripottele suolaa kerrosten väliin. Säästä rasvaisimmat lihasiivut pintakerrokseen.

Nimetön 1
Rasvaisimmat lihapalat on ladottu pinnalle

Valmista taikina patakukon kantta varten. Sekoita taikinan ainekset keskenään. Lisää ruisjauhoja siten, että koostumus taikinassa on kaulittava, mutta sementtiä seoksesta ei ole tarkoitus tehdä. Kauli taikinasta pyöreä levy pöytätasolla. Laita pöydälle runsaasti ruisjauhoja, jotta taikina ei takerru pöytään. Kun levystä on kaulittu hieman vuokaa suurempi pyöreä levy, nosta levy vuoan päälle ja taita reunat vuoan sisään, jotta lopputuloksena on tiivis kansi.

Nimetön 2
Laita pöydälle runsaasti ruisjauhoja, jotta taikinaa on helpompi käsitellä
Nimetön 3
Kaulitse levystä hieman vuokaa isompi pyöreä levy
Nimetön 4
Kannen tulee olla tiivis, jotta kukosta tulee mehukas

Paista patakukkoa ensin noin puoli tuntia 250 asteisessa uunissa alatasolla. Nosta kukko uunista ja koputa pintaa. Jos kansi on kova, jatka seuraavaan vaiheeseen. Jos kansi on vielä pehmeä, anna paistua vielä hetki 250 asteessa. Seuraavaksi voitele taikinakansi runsaalla voilla. Voidellun kannen päälle laita voin käärepaperi ja foliota tiiviisti. Lopuksi laita vuoan kansi koko komeuden päälle ja nosta vuoka takaisin uuniin. Laske lämpötila 175 asteeseen, jossa patakukko saa paistua seuraavat puoli tuntia ja tämän jälkeen lämpötila lasketaan 110 asteeseen, jossa kukko paistuu loppuajan eli noin 2-3 tuntia.

Nimetön 5
Voidellun taikinakuoren päälle jätetään voin käärepaperi
Nimetön 6
Seuraavaksi päälle laitetaan folio ja lopuksi vuoan kansi.

 

Kun kukko on valmis, anna kukon vetäytyä rauhassa esimerkiksi viilenevässä uunissa. Kun herkku on tarkoitus pistellä poskeen niin poista päältä foliot ja voin käärepaperi ja leikkaan veitsellä kansi spiraalin mallisesti keskeltä reunoille päin. Nosta kantta sivuun ja lado lautaselle ihanaa perunalihakukkoa ja ota pala ruiskantta kylkeen. Laita lautasellesi vielä voita antamaan ruiskuorelle herkullisen loppusilauksen ja napostele herkku naamariin.

Valmiissa patakukossa on kauniisti ruskeaksi paistunut pinta
Valmiissa patakukossa on kauniisti ruskeaksi paistunut pinta

 

WP_20150328_012
Kansi leikataan veitsellä keskeltä reunoille päin spiraalin mallisesti.
Nimetön 9
Sitten ei muuta kuin annosta kasamaan.
Nimetön 10
Voinokare viimeistelee annoksen
Nimetön 11
Patakukolle seuraksi sopii myös salaatti

 

Kukolle kyytipojaksi sopii raikas piimä ja kukon kylkeen sopii esimerkiksi hyvä salaatti tuomaan annokseen kepeyttä, koska tässä ruuassa ei kyllä ole kaloreissa säästelty. Kukosta saat helposti muunneltua erilaisia versioita vaihtamalla perunan johonkin toiseen raaka-aineeseen. Lanttukukkoon perunan tilalle tulee lanttua ja kalakukkoon perunan tilalle tulee kalaa, vaikkapa ahventa tai lohta.

 

Alkuperäisen postauksen ”Perinneruokaa savolaisittain: Perunakukkoa padassa” voit lukea täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s