Liharuuat

Merimiespihvi

Merimiespihvi

WP_20160228_20_34_44_Pro_edited 

  • 600g naudan paistia
  • margariinia lihojen paistamiseen
  • 12 kpl keskikokoista kiinteää perunaa
  • 2 keskikokoista sipulia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 3 dl tummaa olutta
  • 4 dl vahvaa lihalientä (meillä 4 desissä vettä oli 2 lihaliemikuutiota)

 

Kuori ja viipaloi perunat sekä sipulit. Siivoa ja viipaloi liha ohuehkoiksi suikaleiksi ja nuiji lihoja vielä kevyesti. Ruskista lihaviipaleet pannulla rasvassa pienissä erissä. Lado uunivuokaan pohjalle kerros perunoita ja sipulia. Ripota päälle hieman suolaa ja rouhittua mustapippuria. Lado kerros ruskistettuja lihaviipaleita, sitten taas perunaa ja sipulia, jonka jälkeen ripsauta päälle jälleen suolaa ja mustapippuria. Lado vuorotellen vuokaan lihoja ja perunaa sekä sipulia ja mausta välejä aina suolalla ja pippurilla. Päällimmäiseksi lado kerros perunaviipaleita. Tämän jälkeen kaada olut ja lihaliemi pataan. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa puoli tuntia ja sen jälkeen vähennä lämpöä 150 asteeseen. Anna padan paistua uunissa ilman kantta 150 asteessa kolmisen tuntia. Anna valmiin merimiespihvin vetäytyä uunista tulon jälkeen vielä parikymmentä minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoa esimerkiksi puolukkasurvoksen ja suolakurkkujen kera.

WP_20160228_20_38_27_Pro_edited
Puolukkasurvos ja maustekurkut sopivat tämän ruuan kaveriksi lautaselle kuin nenä päähän

 

Alkuperäisen postauksen ”Perinneruokana merimiespihviä” voit lukea täältä.

Mainokset

One thought on “Merimiespihvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s