Jälkiruuat ja leivonnaiset

Suklainen appelsiinikakku

Suklainen appelsiinikakku

 

Pohja:

  • 150-200g digestive-keksejä
  • 100-125g voita
  • 1tl kanelia

Täyte:

  • 4 liivatelehteä
  • 2dl vispikermaa
  • 2prk (à 200g) maustettua rahkaa, appelsiinin makuinen
  • 1rkl sokeria
  • 2tl vaniljasokeria
  • ½ – 1 appelsiinin kuorta hienoksi raastettuna (vain oranssi pinta)

Pinnalle:

  • Puoli levyä taloussuklaata (tummaa suklaata)

 

Valmista ensin pohja. Sulata rasva ja sekoita rasvan sekaan kaneli. Murskaa keksit hienoksi muruksi monitoimikoneessa tai pakastepussissa esimerkiksi kaulimella. Sekoita kulhossa keksin murujen sekaan rasva-kaneliseos. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele kakkupohjan pohjalle keksitaikina tiiviiksi. Paista pohjaa 175 asteessa 8 minuuttia. Kun pohja on valmis, nosta se jäähtymään ja valmista täyte. Vispaa kerma kulhossa ja kermavaahdon sekaan sekoita sokerit, rahka ja oman mieltymyksen mukaan sopivasti appelsiinin kuorta. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10min. Kuumenna ruokalusikallinen vettä kiehuvaksi ja vispaa sekaan liotetut kevyesti puristetut liivatelehdet. Vispaa seos huolellisesti tasaiseksi, jottei liivatteisiin jää paakkuja. Vispaa liivatteet ohuena norona kerma-rahkaseoksen joukkoon. Levitä täyte irtopohjavuokaan paistetun pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Peitä kelmulla ja jätä hyytymään jääkaappiin yön yli. Kun kakku on hyytynyt, irrota kakkuvuoan reunat ja siirrä kakku varovasti kauniimmalle tarjoilualustalle. Hyytyneen kakun pinnalle levitetään vielä reilusti suklaata raastettuna/lastuina ennen tarjoilua.

WP_20151101_11_24_26_Pro (2) WP_20151101_11_24_50_Pro (2)

 

Alkuperäisen postauksen ”Viikonloppu Porissa” voit lukea täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s