Perhe-elämä ja pikkulapsiarki

Imetysviikon ajatuksia

Tällä viikolla Suomessa vietetään imetysviikkoa ja tieto siitä on nostanut entistäkin enemmän minulle mielen päälle haikeita muistoja omasta imetystaipaleestani, joka ei ollut kovinkaan onnistunut jos omiin tavoitteisiini verrataan ja tyssäsi kuin kanan lento ylitsepääsemättömiin ongelmiin pari kuukautta sitten. Jos imetystarinani on mennyt sinulta ohitse, niin juttua vaikeasta imetystaistelustani löytyy täältä, täältä ja täältä. Imetyksen päätyttyä kerroin täällä blogissakin, että imetyksen päättymisestä alkoi aikamoinen surutyö, koska motivaationi imettää lapseni vähintään vuoden ikään oli niin kova enkä todellakaan olisi halunnut luopua imetyksestä. Surutyö on edelleen kesken. Mietin joka päivä imetystä, sitä miksi se meni niin kuin meni ja miksi kehoni ei sovi sen vertaa äidiksi, että olisin pystynyt ruokkimaan lapseni. Kahden kuukauden ajan olen nyt nähnyt päivittäin, että tuttipullolla ja korvikevalmisteillakin lapseni kasvaa aivan yhtä hyvin ja on yhä suloinen, hurmaava oma itsensä eikä Alisa ole näyttänyt kärsivän rinnasta vieroittamisen jälkeen imetyksen päättymisestä. Vaikeampi tilanne tosiaan on ollut minulle, joka jäin ikävöimään sen läheisyyden ja ainutlaatuisen yhteyden perään.

dsc_1467_2

Toisaalta ilman imetystäkin meillä on Alisan kanssa ainutlaatuinen suhde ja onneksi äitiys ei ole kuitenkaan yhtä kuin imetys. Läheisyyttä olen tuonut äiti-tytär-suhteeseemme muilla tavoin. Muun muassa joka päivä Alisa nukkuu yhdet päiväunet kainalossani. Nukumme aivan vierekkäin toisissamme kiinni ja välillä hiveltelen Alisan selkää ja käsivarsia hiljakseltaan hellästi niin, että sormen päät juuri ja juuri vain kevyesti koskettavat Alisan ihoa. Siinä lapseni nukkuu paremmin kuin missään muualla ja se saa sydämeni pakahtumaan onnesta; osaan sittenkin olla se äiti, joka pystyy tarjoamaan lapselleen turvallisimman ja läheisimmän suhteen, vaikka en imetäkään.

 

Läheisyyttä Alisa saa myös päivittäin ulkoilujemme yhteydessä, koska rattaiden sijaan Alisa kulkee kantorepussa, jossa hän viihtyy todella hyvin. Muutenkin Alisa saa olla sylissä aina kuin vain suinkin tahtoo ja siinä viihtyy. Illallakin jos uni ei meinaa tulla itsekseen niin Alisa saa nukahtaa syliini. Vitsailenkin siitä nykyisin, että toivottavasti Alisa on sylivauvani vielä nelikymppisenäkin, koska todella rakastan pitää lastani sylissäni ja lähelläni. Päivittäin tanssitaan ja lauletaan sylikkäin, lenkkeillään sylikkäin, maidot hörpätään sylikkäin ja jokainen päivä ennen nukkumaan menoa päättyy siihen, että ollaan hetki sylikkäin. Joku saattaa ajatella, että lellin ja hellin lapseni piloille, mutta minä olen sitä mieltä, ettei lasta voi hellitellä piloille, mutta sylin puutteella saa kyllä paljon tuhoa aikaan. Itse vain toivon, että valinnoillani saisin edes osan siitä imetyksen tuomasta ainutlaatuisesta läheisyydestä korvattua Alisalle muilla keinoin, kun imettäjäksi minusta ei sitten sen pidempään ollut.

dsc_1490_2

On hyvä, että sekä kansainvälisesti että Suomessa järjestetään vuosittain imetysviikko, jonka aikana entistäkin enemmän pyritään edistämään imetystä, tietoutta aiheeseen liittyen, imetysrauhaa ja ennen kaikkea imetysmyönteisyyttä. Minunkin imetystaipaleeni olisi voinut olla aivan toisenlainen jos jo synnytyksen jälkeen sairaalassa olisin saanut oikeanlaista ohjausta ja matkan varrella imetysongelmien kanssa kamppaillessani esimerkiksi lääkärit olisivat osanneet opastaa minua oikeaan suuntaan sen mukaan mikä minun tilanteeni oli eikä sen mukaan mitä imetysoppaissa kerrotaan. Onneksi kuitenkin matkani varrelle osui myös kultaisia ja ihania ihmisiä, jotka osasivat myös antaa niitä oikeita ohjeita, joilla sentään neljä kuukautta pystyin imettämään ja ennen kaikkea suuri kiitos kaikille niille ihmisille, jotka tsemppasivat minua imetyskamppailuideni kanssa tuskastellessa. Ilman tsemppiä, kannustusta, kuuntelijoita ja oikeita vinkkejä en olisi varmasti selviytynyt neljää kuukautta, vaan homma olisi jäänyt jo heti lähtötelineisiin. Kiitos siis sinä, joka tsemppasit ja olit tukena! Et voi kuvitellakaan kuinka tärkeä tuki minulle olit ja paljonko sitä saamaani tukea arvostan!

 

Ja aivan kaikista suurin ja nöyrin kiitos kuuluu elämäni kirkkaimmalle tähdelle eli esikoiselleni, Alisalle. Sinä, Alisa, olet ainoa, joka on elänyt joka ainoan imetyshetken kanssani alkuhetkistä viimeiseen imetykseen saakka, ollut läsnä ja ihan niinä vaikeimpinakin epätoivon hetkinä vain ja ainoastaan sinun kirkkaat tähtisilmäsi, jotka ovat minua siitä rinnalta tuijottaneet, ovat antaneet tahdonvoimaa jaksaa ja jatkaa eteenpäin. Kukaan muu ei olisi voinut olla enempää läsnä, enempää tukenani, enempää tsempparini, enempää opettajani kuin sinä rakas, ihana tyttäreni. Sinä olit minun päivänpaisteeni niinä öiden pimeimpinäkin hetkinä, kun tuntui että eteenpäin ei enää pääse. Kiitos Alisa, että olet olemassa ja että sinä olet juuri sinä!

dsc_1506_2

Mainokset

One thought on “Imetysviikon ajatuksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s