Nala · Sisustus ja käsityöt

Nalan uusi takki

Nyt kun Nalalla on viime aikoina ollut näitä jalkavaivoja, niin olemme heränneet entistä enemmän kiinnittämään huomiota myös Nalan hyvinvointiin ja tosiaan saaneet tähän aiheeseen aivan uuden näkökulman mahdollisesti alkavan nivelrikon pelossa. Kun Nalalta lähti alkusyksystä pitkä turkki lämmittämästä ja suojaamasta syksyn tuulilta ja tuiskuilta ja nyt kun vielä nivelissä tai lihaksissa jotakin toimintaongelmaakin on, niin oli syytä alkaa miettimään myös Nalan syys- ja talvivaatetusta paremmalle tolalle. Aiemmin Nalan syyspukeutuminen on ollut lähinnä vain heijastin-/huomioliivin käyttöä, jotta Nala erottuu ulkoillessaan niin päiväsaikaan kuin pimeälläkin muillekin liikkujille harmaasta ja pimeästä säästä huolimatta. Nyt kuitenkin tilausta on Nalan nakuilun ja jalkaoireilun vuoksi myös lämmittävämmille vaatteille jo syksyllä. Myös talveksi Nala olisi tarvinnut uutta lisälämmikettä, koska Nalan vanha talvitakki jättää etujalat kokonaan paljaiksi, joten oireilevat kintut pitäisi talvellakin saada suojaan pakkaselta.

dsc_1578
Lähtötilanne

 

Vaatevarastoni kaipaisivat totaalista inventaariota, koska nytkin sieltä löytyi juuri sopivasti Nalan lämmittäväksi takiksi tuunattava vanha fleecepaitani. Paita ei ole ihan viime vuosilta, koska se on lastenvaatekokoa 152/158. Ei siis ole minulle mahtunut enää vuosiin, mutta Nalalle tämä paita solahti päälle paremmin kuin hyvin, joten siitä oli oiva idea lähteä tuunaamaan Nalalle syyskeleihin lämmittävä pusakka ja talvella tämän voi hyvin pukea vanhan talvitakin alle lisälämmikkeeksi ja pusero antaa suojaa myös oireileville etujaloille.

 dsc_1610 dsc_1621 dsc_1623 dsc_1627

Ensin irrotin paidasta hihat ja mallasin hihatonta puseroa väärin päin Nalan päälle moneen kertaan ja merkkasin nuppineuloilla kavennusten paikat. Kun pusero muuten alkoi istumaan kuin valettu, niin lyhensin vielä hihat sopivan mittaisiksi ja kiinnitin ne paitaan takaisin niin, että hihat sojottivat Nalan ruumiinrakennetta ajatellen oikeaan suuntaan eikä sivuille niin kuin meillä ihmisillä. Lisäksi kavennuksista ylijääneestä kankaasta ompelin vielä vetoketjun alle suojaliuskan, jotta vetoketjun sulkeminen ja avaaminen on kätevää niin, ettei Nalan turkki jää vetoketjun väliin. Lopuksi pujotin vielä hihansuihin kuminauhat, jotka kiristivät hihansuut sopivaksi Nalan jalkoihin niin, että hihansuista ei ulkoillessa pääse sisään maasta törröttävät kepit tai talvella lumi ei pääse pakkautumaan lahkeisiin. Minusta tästä Nalan uudesta pusakasta tuli varsin passeli uusi ulkoiluvaate vai mitä mieltä olette?

dsc_1618 dsc_1628 dsc_1629 dsc_1635 dsc_1634 dsc_1630

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s