Suomalaisia valintoja

Osta työtä Suomeen -päivä 02.12.2016

Tänä vuonna 02.12.2016 vietetään historian toista Osta työtä Suomeen –päivää jatkona viime vuoden menestyksekkäälle päivälle. Viime vuonnakin nostin aihetta esille blogissani ja vuoden takaisen postauksen voit käydä lukaisemassa täältä ja toisen postaukseni jo tuota aiemmin suomalaisiin valintoihimme liittyen voit lukea täältä. Tämä päivä on mielestäni meidän suomalaisten kannalta yksi vuoden tärkeimmistä päivistä, sillä keltään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta laaja uutisointi liittyen maassamme vallitsevaan epävakaaseen taloustilanteeseen, valtion mittaviin säästösuunnitelmiin sekä yritysten jatkuviin yt-neuvotteluihin. Viime vuodet ovat koetelleet suomalaisia rankalla kädellä. Varmasti jokaisen lähipiirissä on jollakin tapaa jouduttu kasvotusten työttömyyden kanssa ja yrittäjät ovat joutuneet tosissaan miettimään liiketoimintansa kannattavuutta ja sitä, miten ostajat saadaan takaisin ostoksille suomalaisiin liikkeisiin ja suomalaisten tuotteiden ja palveluiden äärelle.

 stl_ots_vaaka_851x215

Myös omassa lähipiirissäni useammallakin taholla viime vuodet on taisteltu työttömyyden kanssa. Työttömyys on kirosana, joka kietoutuu koko arjen ympärille kokonaisvaltaisesti ja nähtyäni sen kipeät vaikutukset en kyllä toivoisi työttömyyttä kenellekään, ihan kuin muutenkaan mitään pahaa tai ikävää kenellekään toivoisin. Tämä vallitseva tilanne on laittanut ajattelemaan myös oman työpaikan puolesta, että mitä jos… Työttömyyden kasvu ja etenkin sen pesiytyminen omaan lähipiiriin luo luonnollisesti pelkoa omankin työpaikan puolesta. Olen huomannut, ettei työttömyys ole pelkästään tilanne, jossa tulot putoavat. Se on kokonaisvaltainen suomalaisia raastava ja kuluttava ilmiö, joka tuo mukanaan yksittäisten ihmisten talousvaikeuksien lisäksi syrjäytymistä, yksinäisyyttä, toivottomuutta, omanarvon tunteen menettämistä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Työttömyys koettelee ennen kaikkea ihmistä ja hänen lähipiiriään henkisesti, kun uuteen tilanteeseen joutuu sopeutumaan ja nöyrtymään eikä tietoa siitä ole, milloin ahdinko helpottaa. Työttömyys raastaa ihmissuhteita niin perheiden sisällä kuin ystävienkin välillä ja itsensä suhteessa muihin joutuu näkemään aivan uudessa valossa. Aiemmin itseään on voinut pitää tärkeänä ja arvokkaana siksi, että on tehnyt tärkeää ja arvokasta työtä. Omakuva heilahtaa rankasti, kun se työ otetaankin pois ja matto vedetään yllättäen jalkojen alta. Tällainen henkilö on työttömyydestään huolimatta aivan yhtä tärkeä ja arvokas yksilö edelleenkin, mutta hänen voi itsensä olla vaikeaa nähdä sitä. Jos siispä jotenkin vain voin kantaa korteni kekoon yhteisen hyvän vuoksi, niin teen sen varmasti.

 

2015 vuoden Taloustutkimuksesta selviää, että viime vuoden Osta työtä Suomeen –päivän huomasi lähes joka kolmas suomalaisista ja heistä yli puolet sanoi lisäävänsä suomalaisten tuotteiden ostamista pitkällä aikavälillä. Tämä on mielestäni aika huikea saavutus pelkästään yhden teemapäivän ansiosta. Tiedon jakaminen ja levittäminen on siis äärimmäisen tärkeää, jotta suomalaisille riittäisi työtä Suomessa jatkossakin ja uusia työpaikkoja syntyisi. Osta työtä Suomeen-päivän tarkoituksena nimenomaan on kertoa suomalaisille kuluttajilla, että ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita luomme Suomeen arvokkaita, uusia työpaikkoja. Suomalaisten tuotteiden ostaminen teemapäivänä on tärkeää, mutta tietysti se on tärkeää kaikkina muinakin päivinä, jotta suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kulutus kasvaisi ja näin juuri minun tai sinun työtön ystävä voi löytää sen kipeästi kaipaamansa uuden työpaikan. Nyt olisikin oiva paikka miettiä, että miten jokainen meistä voisi omassa arjessaan lisätä suomalaisten tuotteiden suosimista. Voisiko joululahjoiksi ostaa suomalaisia tuotteita? Voisiko jääkaapista löytyviä tuotteita vaihtaa jatkossa suomalaisiin vastineisiin? Löytyisikö suomalaisilta vaatemerkeiltä tulevaan talveen juuri se täydellinen toppatakki? Minkä maalaisilla kengillä tarvot loskassa ja lumessa? Voisiko suomalaisilla kengillä olla parempi tepastella suomalaisilla kinoksilla? Voisiko satokausien kasviksia suosimalla ostoskoriin lisätä edullisia, suomalaisia kasviksia ja hedelmiä? Voisiko uudet kalusteet tilata paikalliselta puusepältä monikansallisten ketjuliikkeiden sijaan?

 

Viimeisen vuoden aikana meidän perheessä on lisätty suomalaisten tuotteiden kulutusta roimasti. Monesti kaupassa tulee katsottua, minkä maalaista tuotetta olen ostamassa ja ulkomaiset vaihtuvat nopeasti suomalaisiin tuotteisiin. Suomalaista en itse ostaisi kuitenkaan pelkästään siksi, että tuote on Suomessa valmistettu ja suunniteltu. Vaadin tuotteelta myös laatua ja että se täyttää myös muut ostopäätökseeni vaikuttavat kriteerit. Suomalainen tuote ei siis syynissäni pääse yhtään sen helpommalla kuin ulkomainen. Ekologisuus ja eettisyys ovat aivan yhtä tärkeitä valintakriteerejä ja hinnallakaan tuote ei saa olla pilattu, koska varsinkin äitiyslomalla ollessa ja totutellessa perhearkeen, jokaisella eurolla on merkitystä. Onneksi olen huomannut, että suomalaiset tuotteet vastaavat moninaisiin vaatimuksiini todella hyvin. Suomessa valmistetaan ekologisia, eettisiä ja laadukkaita tuotteita, jotka pärjäävät myös hintavertailussa ja mahtuvat monesti ihan samoihin hintahaitareihin ulkolaisten tuotteiden kanssa. Vaipat meillä kantavat esimerkiksi avainlippua, mutta siinä samalla myös joutsenmerkkiä merkkinä kestävästä kehityksestä sekä paketissa on maininta, että tuote on suunniteltu yhdessä allergia- ja astmaliiton kanssa, joten laadussakaan tuote ei ole riman alittaja. Ylpeydellä voin siis äitiyslomallakin hyödyntää ihania suomalaisia tuotteita ja aion tehdä niin jatkossakin. Toki kaikki tuotteet meilläkään eivät suomalaisia ole. On muutamia tuotteita, joissa olemme äärimmäisen merkkiuskollisia, vaikka tuote ulkomailta tuleekin, koska mielestämme kyseinen tuote vain on paras. Onneksi homma ei ole kuitenkaan kiinni siitä, että aivan kaiken täytyisi joka kotitaloudessa olla suomalaista, riittää kun vain teemme hieman lisää niitä suomalaista työtä tukevia valintoja ostoksilla ollessamme. Jokainen valinta suomalaisen työn puolesta on askel kohti parempaa tulevaisuutta.

 stl_ots_640x640

Osta työtä Suomeen –päivän takana on Suomalaisen Työn Liitto ja sen Sinivalkoinen jalanjälki –kampanja. Kampanjasta löydät lisätietoa osoitteesta sinivalkoinenjalanjalki.fi. Teemapäivälle löytyy myös oma Facebook-sivu, jonka löydät täältä. Jokaisen panos on tärkeä, myös sinun! Osallistu kampanjaan ja ostetaan yhdessä työtä suomalaisille suosimalla suomalaisuutta ostopäätöksissämme!

wp_20160319_12_02_24_pro_edited 

Liputetaan yhdessä suomalaisten tuotteiden puolesta!

 

Mainokset

2 thoughts on “Osta työtä Suomeen -päivä 02.12.2016

  1. Päivitysilmoitus: Suklaakalenteri – Vesta box

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s