Perhe-elämä ja pikkulapsiarki

Viimeinen vanhempainvapaapäivä

Joulu alkaa olla tältä vuodelta taas taakse jäänyttä elämää. Ihanat joulukuusen koristeet saavat vielä hetken ilahduttaa, mutta muuten tässä arkeen jo palaillaan. Minä vietän tänään viimeistä vanhempainvapaapäivääni ja huomenna olenkin sitten tuuliajolla. Töihin en itse ihan vielä ole palaamassa, vaan ensin kesälomailen tammikuun ja sitten talvilomailen päälle vielä viikon ja kun pitämättömät lomat on lusittu, niin siirryn ensimmäiselle hoitovapaajaksolleni. Lyhyt työjakso on tiedossa loppukeväästä, minkä jälkeen jatkan hoitovapaatani vielä syksyyn saakka.

 img-20161227-wa0003

 

Fiilikset ovat vähän haikeat. Alkuun loputtoman pitkiltä tuntuneet äitiys- ja vanhempainvapaat ovatkin aivan yhtäkkiä takana päin. Pieni vastasyntynyt vauvani ei olekaan enää ihan niin pieni, sillä olisihan hän yhteiskunnan näkökulmasta jo valmis päivähoitoon. Minä en kuitenkaan pientä vauvaani vielä päivähoitoon raaski laittaa, vaikka päivähoitohakemusten teko ja eri päiväkotien vertailu on meille juuri nyt hyvinkin ajankohtaista, jotta päivähoitoasiat on hoidettu kuntoon sitten, kun syksyllä päivähoidon aloitus on edessä. Tähän vanhempainvapaiden loppumetreille joulun kunniaksi Alisa oppi myös pari uutta hienoa taitoa, joista me vanhemmat olemme olleet hurjan iloisia. Juuri ennen joulua lahjakierroksellamme Alisa oppi ensin aivan yllättäen tietoisesti vilkuttamaan. Hississä vilkuttelimme Alisalle peilin kautta ja yhtäkkiä kantokopasta pieni käsi vilkuttikin takaisin. Olimme aivan ihmeissämme. Sen jälkeen onkin sitten vilkuteltu kaikille ja joka välissä. Joulupäivänä Alisa sitten yllätti heti uudestaan ottamalla tukea jalastani ja siihen tukeutuen kapusikin yllättäen seisomaan. Minun pieni vauvani, joka ei ole vielä edes yhdeksää kuukautta, tönötti siinä omin huojuvin, epävarmoin jaloin kasvoillaan maailman ylpein hymy ja pienet kädet puristuneena housun lahkeeseeni tiukasti rystyset valkoisina. Tuo kehitysaskel riipaisi kyllä tätä mammaa kovasti, sillä ero siihen parin kymmenen sentin korkuiseen maassa möngertävään toukkaan on valtava, kun vauva nouseekin jaloilleen ja suoristaa itsensä yllättäen koko pituuteensa. Tuo hetki on upea ja tunnen suunnatonta iloa ja ylpeyttä, mutta samalla se on todella konkreettinen osoitus siitä, että vauvani on todella kasvanut hurjasti yhdeksän kuukauden aikana.

 img-20161227-wa0004

 

Vanhempainvapaa on ollut samaan aikaan elämäni ihanin ajanjakso ja samalla myös ehdottomasti rankin. Tiedän toki, että monelle muulle vauva-aika on vieläkin rankempaa, jos vauva sattuu olemaan huonouninen tai suuritarpeinen, mutta esikoisen kanssa uuden opettelu ja elämästään kaiken ajan omistaminen vauvalleen on sekin aika rankkaa, varsinkin henkisesti. Onneksi palkinto kaikesta siitä on sata kertaa parempaa. Ennen synnytystä jännitin, miten elämä muuttuu vauvan myötä ja miltä tuntuu luopua vanhasta elämästään, rytmistä ja tavoista ja mukautua vain vauvan tarpeisiin. Se jopa hirvitti ja aiheutti toisinaan pakokauhua. Se on ihan ymmärrettävääkin, koska ennen vauvan syntymää en osannut lainkaan kuvitella, kuinka paljon vauva antaakaan takaisin vastineeksi kaikesta siitä, mistä itse olen luopunut. Nyt vanhempainvapaan viimeistä päivää viettäessäni onkin olo, että annoin pois ehkä viiden euron setelin ja sain tilalle vähintään satasen. Vauva on tuonut niin paljon elämääni positiivisia asioita ja uutta sisältöä ja joka päivä rakastun vain enemmän ja enemmän tuohon pieneen, ihanaan, täydelliseen vauvaani. Kaikista eniten tämä yhdeksän kuukauden ajanjakso on yllättänyt opettamalla, mitä oikeastaan on rakkaus. Melkoisen oppitunnin olen saanut siitä, mitä on ehdoton rakastaminen ja kuinka pakahduttavaa, ilahduttavaa, palkitsevaa, huolehtivaa, huolestuvaa, syvän punaista, kuplivaa, läikehtivää, ylitsepursuavaa, yllättävää, anteliasta ja armollista rakkaus ja rakastaminen voikaan olla. Eikä tätä ole opettanut pelkästään vauva, vaan myös oma puoliso, sillä itse en joka sekunti ole ollut se paras puoliso. Ennen vauvan syntymää luulin kokeneeni suurimman rakkauden, kun löysin rinnalleni parhaan ystävän ja elämänkumppanin, mutta vauvan syntymä pistikin kaiken vielä potenssiin sata ja toi elämään, jotain mistä en ikinä tahtoisi enää luopua.

 img-20161227-wa0002

 

Näissä fiiliksissä täällä käännetään siis katseet joulusta kohti uutta vuotta, mikä toivottavasti jatkaa samalla yhtä upealla linjalla kuin mistä tänä vuonna olemme saaneet nauttia!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s