Kauneus ja hyvinvointi

Ihonhoitovinkkini talvi-iholle

Näkökulmana tässä postauksessa on nimenomaan vauvan ihonhoito talviaikaan, mutta en ole toki unohtanut meitä aikuisiakaan. Samat vinkithän tehoavat kyllä aikuisenkin iholle siinä missä lapsenkin. Tässä ehkäpä erotuksena eniten se, että lapsen iholle itse ainakin valikoin käytettävät ihonhoitotuotteet huomattavasti tarkemmin harkiten kuin itselleni. Tosin omakin ihoni on herkästi oirehtiva, joten käsitellessäni ihonhoitotuotteita vauvan ihonhoidon yhteydessä omakin ihoni antaa välittömän palautteen, mikäli tuote olisi allergisoiva tai muuten turhan voimakas.

 

dsc_02361

 

Kukapa ei olisi kuullut sanontaa ”pehmoinen kuin vauvan pylly”. Vauvan iho kauttaaltaan on vain jotenkin niin puoleensa vetävä, pehmeä, sileä ja ihana. Sitä ei ole vielä maailman pölyt, saasteet, kylmyys, tuulet, sateet, kuumuus, kuivuus ja muut ilmaston rasitteet runnelleet, vaan se on kuin puhdas taiteilijan canvas, johon elämä sitten aikanaan alkaa maalaamaan tarinaansa ja elämän juovia ja uurteita. Vauvan iho on kuitenkin 20-30% ohuempi kuin aikuisen iho, joten siitä syystä sitä on hoidettava erityisen tarkasti ja hellävaroen. Vauvan ohut, herkkä iho reagoi helposti iholle muhimaan jääneeseen kosteuteen, epäpuhtauksiin, liian voimakkaisiin tuotteisiin, hankaukseen ja sääolosuhteisiin. Vauvaa pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja samalla mentaliteetilla hoidetaan myös tuota ihanaa ihoa, josta todella voi sanoa, että pehmoinen kuin vauvan pylly.

 

Meille on tässä vajaan vuoden aikana hyllyyn pysyvästi tullut neljä vakioputelia, joilla hoidetaan vauvan iho ja näillä tärppituotteilla iho pysyy juuri niin ihanana kuin kuuluukin. Näitä tuotteita olemme myös itse käyttäneet oman ihomme hoidossa ja kyse ei tosiaankaan ole mistään kalliista rasvoista, mitkä saisivat kukkaron pohjan paistamaan, vaan todella edullisista muutaman euron valinnoista. Hyvän ei aina tarvitse maksaa maltaita.

 

dsc_02371

 

Ainu Hoitovoide

 

Tämä voide oli hankittuna jo ennen vauvan syntymää valmiiksi hoitotuotteiden joukkoon, joita olimme hoitopöydän ympärille koreihin hankkineet syntyvää vauvaa varten. Suomalainen Ainun hoitovoide on hajusteeton, mieto ja parabeeniton ja se sopii herkällekin iholle. Voide sisältää dekspantenolia, joka parantaa esimerkiksi vaippaihottumaa. Voide auttaa ihoärsytysten ennaltaehkäisyssä. Voide sopii myös herkkäihoisen vauvan ihonpuhdistukseen vesipesun sijaan. Tämä voide on meillä ollut nyt ensihetkistä lähtien käytössä perusvoiteena, jolla rasvaillaan aamuin illoin ja iho on pysynyt todella pehmeänä ja kosteutettuna.

 

dsc_02412

 

Bepanthen Voide

 

Bepanthen-voiteella meillä on hoidettu niin vauvan kuin aikuistenkin iho-oireet. Meillä sairastettiin ensimmäinen flunssa pari viikkoa sitten. Vähällä kuitenkin selvisimme, sillä kuumetta ja yskää meille ei pesiytynyt, mutta sen sijaan nuha oli voimakasta ja vaikeutti etenkin unia. Runsaasta niistämisestä Alisankin nenänpielukset rohtuivat ja punoittivat ärtyneenä. Alisan nenänpieluksiin laitettiinkin monta kertaa päivässä sipaisu Bepanthenia ja sillä ihon ärtyneisyys sai kyytiä pikavauhtia. Lämmin suositus ja loistava vaihtoehto cortison-voiteille! Bepanthen sisältää myös dekspantenolia ja on siis myös loistava hoitotuote vaippaihottuman hoitoon. Dekspantenolin teho perustuu siihen, että se muuntuu iholla B5-vitamiiniksi, joka on tunnettu ihoa uudistavista ominaisuuksistaan. Bepanthen Voide ei sisällä haju-, väri- eikä säilytysaineita ja on siten ihanteellinen pienen vauvan herkälle iholle.

 

dsc_02381

 

Nivea Creme

 

Kolmas tuote , joka meillä on alituiseen käytössä on superkosteuttava Nivea Creme. Tämä peltipurkista löytyvä rasva on melkein kuin kermaista voita levittäisi iholle. Rasva on todella kosteuttava ja sopii niin aikuisille kuin lapsillekin ja koko vartalolle päästä varpaisiin, jopa myös huulivoiteeksi. Nivea Cremen juuret ovat yli sadan vuoden takana, sillä kyseessä on vuonna 1911 kehitetty voide, jonka salaisuus piilee Eucerit-ainesosassa, joka kosteuttaa tehokkaasti ja tekee ihosta pehmeän. Yli sata vuotta sitten Isaac Lifschütz keksi, miten rasva ja vesi pystyttiin yhdistämään pysyvästi siten, että saatiin toimiva voidepohja. Oscar Troplowitz puolestaan käytti tätä lääketeollisuuden käyttöön kehitettyä Euceritia täysin uudenlaisen kosmeettisen voiteen pohjana ja tuloksena syntyi Nivea Creme. Voide sisältää myös pantheolia ja glyseriiniä, jotka kosteuttavat tehokkaasti ja rauhoittavat ihoa. Voide on myös säilöntäaineeton ja dermatologisesti hyväksytty. Nivea Cremeä käytän kaikista kuivimmille ihoalueille Alisan iholla. Kasvot, etenkin posket, rohtuvat ja kuivuvat pakkasilmassa ulkoillessa herkästi pienellä vauvalla, joten Nivea Creme aamuin illoin käytettynä pitää posket pehmoisina ja kunnossa ulkoilusta huolimatta ja ulkoilussa säilyy ilo ja hauskuus, kun iho on terve ja kunnossa. Myös kovasti konttailevan vauvan polvet ovat ainakin meillä kovalla kulutuksella ja iho todellisella koetuksella. Rasvaan siis päivittäin Alisan polvet myös tällä ihmerasvalla. Meille naisille ja miksei toki myös miehille kasvojen ihonhoitovinkkinä tämä tuote on aivan ehdoton myös, sillä testissä tämä parin euron rasva peittosi kalliin yli sadan euron kasvorasvan mennen tullen ja palatessa. Testistä voit käydä tarkemmin lukemassa vaikkapa täältä.

 

Sebamed Wind & Cold Cream

 

Viimeisenä ihonhoitovinkkinäni Sebamedin ulkoiluvoide. Ulkoiluvoiteista ollaan montaa mieltä. Pitäisikö niitä käyttää vai ei? Tästä ei selkeää faktaa tunnu olevan, vain hurja määrä erilaisia mielipiteitä. Osa apteekeista on poistanut kaikki ulkoiluvoiteet valikoimistaan, kun taas toisista apteekeista löytyy kattava valikoima ulkoiluun tarkoitettuja suojavoiteita. Alkutalvesta emme käyttäneet Alisan kasvoilla mitään ulkoiluvoiteita, mutta äkkiä tuli selväksi, että Alisan posket rohtuivat kylmästä ulkoilmasta todella nopeasti ja herkkä iho reagoi voimakkaasti pakkaseen, tuuleen ja ilman vaihtelevaan kosteuteen ja kuivuuteen. Niinpä aikani keskityttyäni vain pakkasesta rohtuneen ja kuivuneen ihon hoitoon halusin testata iho-oireiden ennaltaehkäisyä. Itse muistan lapsuudestani keltaiset Vaseline- ja Vitalis-purkit ja näistä purtiloista levitettiin paksulti kiiltävä kerros poskille ulkoilua varten. Nuo vedettömät vaihtoehdot tuntuvat olevan suosiossaan ja elinvoimaisia vielä tänäkin päivänä. Me päädyimme kuitenkin ystävämme suosituksesta, jolla on ollut Sebamedin ulkoiluvoide käytössä kahden lapsensa kanssa, testaamaan Sebamedin ulkoiluun tarkoitettua voidetta. Tuote on vedetön, hajusteeton, säilöntäaineeton ja parabeeniton ja se on turvallinen koko perheelle aivan perheen pikkuisimmista alkaen. Voiteen sisältämä sheavoi hoitaa ja kosteuttaa ihoa pitkävaikutteisesti. Avokado- ja manteliöljyjen vitamiinit ja lipidit hoitavat sekä ravitsevat ihoa. Tämän voiteen käyttöönoton jälkeen meillä sanottiin heipat kuivalle, halkeilevalle ja hilseilevälle pakkasen runtelemalle iholle, vaikka tykkäämme ulkoilla kipakoissakin pakkasissa. Ehdottomasti suosittelen!

 

dsc_02402

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s