Piristystä arkeen

Ihanaa naistenpäivää!

Tällainen yllätys odotti keittiössä tänä aamuna ja sai minut häkeltymään heti päivän alkajaisiksi! ❤

Naistenpäivää ja meidän naisten saavutuksia on juhlittu jo pitkälti yli sata vuotta. Meitä naisia on siis ehditty juhlimaan ja arvostamaan jo aika paljon. Vaikka vieläkin maailmassa on monta kolkkaa, jossa naisten asema on aivan retuperällä ja naiseus sekä naisten osaaminen aliarvostettua, niin on kuitenkin hienoa, että asioiden saattamiseksi paremmalle tolalle tehdään maailmanlaajuisesti töitä joka vuosi. Ilman meitä naisia maailma olisi paljon karumpi paikka. Jos ajateltaisiin, että meidät olisi piilotettu vain kotiemme kellareihin piiloon katseilta emmekä voisi vaikuttaa mihinkään, niin moni asia olisi toisin. Maailmasta puuttuisi kauneutta, rakkautta, lempeyttä, viisautta, luovuutta, huolenpitoa, empatiaa ja monia muita positiivisia asioita tonnikaupalla. Olette varmasti nähneet ja kuulleet perinteisiä loruja, joissa on runoiltu siitä, mistä on pienet pojat ja pienet tytöt tehty; sisiliskoista ja inkivääristä muun muassa. Naistenpäivän kunniaksi ajattelinkin tehdä oman hieman runollisen listani siitä, mistä on meidät naiset tehty.

 

Mistä on ihanaiset naiset tehty? 

Omenapuista ja syreeneistä, 

Kyyhkysten siiven iskuista ja peuran häntätupsuista, 

Graniitista ja tuulen kosketuksesta, 

Vaniljasta ja kardemummasta, 

Chilistä ja sitruunasta, 

Ruusujen terälehdistä ja vaaleanpunaisesta pumpulista, 

Auringon säteistä ja vesipisaroista, 

Kultahipuista ja jalokivien välkkeestä, 

Pakkasen paukkeesta ja takkatulen loimusta, 

Kashmirista ja rusetille solmituista kaikenkirjavista langoista, 

Niistä on ihanat naiset tehty. 

Ihanaa naistenpäivää ihan jokaiselle!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s