Kauneus ja hyvinvointi · Sekalaista

Omaa tietä etsimässä

Hiljattain luin jo kauan kehutun ja elokuvaksikin taltioidun bestsellerin *Eat pray love – Omaa tietä etsimässä. Kirja on nähnyt päivänvalon jo kymmenen vuotta sitten, mutta minun käsiini se löysi tiensä vasta hetki sitten. Vaikka yleisesti ottaen kirjaa on ylistetty, niin soraääniäkin korviini oli kantautunut, sillä olin kuullut myös tylsyys- ja pitkäveteisyystuomioita kirjasta. Luettuani kirjan voin ymmärtää mistä nuo soraäänet kumpusivat, mutta en voi yhtyä niihin. Kirjassa kirjailija Elizabeth Gilbert paneutuu, nojautuen omakohtaisiin kokemuksiinsa, oman tiensä löytämiseen uudelleen, sillä on onnistunut hukkaamaan elämänsä suunnan ja onnellisuutensa eläessään vuosia valtavirran normien ja odotusten mukaisesti ja sen jälkeen taistellut läpi vuosien avioeroprosessin. Niinpä omasta mielestäni sellaisen myllytyksen jälkeen löytääkseen oman elämänsä suuntaviivan ja tasapainon uudelleen on hidastettava elämäänsä ja jopa hetkeksi pysäytettävä pikakelauksella ohi vilistävä elämä, jotta sitä voi tarkastella rauhassa tutkien ja oivaltaen ja jotta elämänvirrasta saa taas tukevan otteen.

Kuva: Photo credit: Exotissimo Travel via Foter.com / CC BY-NC

 

Minä siispä nautin kirjasta jokaista sivua ja sanaa myöten. Nautin sen hitaasta kulusta, joka rentoutti omaa mieltänikin lukiessani, ja elämää pohdiskelevista kappaleista, saatoin maistaa italialaisen pizzan rapean pohjan ja täydellisen tomaattikastikkeen suussani, pystyin haistamaan nenääni kantautuvan pasta-annoksen tuoksun, uppouduin tutkiskelemaan myös omia hengellisiä tuntojani sydämessäni, annoin unelmieni kasvaa ja kehittyä ja päästin laukalle oman elämäni suuntaviivat, jotka saivat mielessäni ottaa korkeutta ja leveyttä aivan oman mielensä mukaan. Kirja inspiroi toteuttamaan itseä ja unelmiaan. Se kannustaa rohkeasti hakeutumaan sille tielle, mikä itsestä tuntuu hyvälle, vaikka se ei olisikaan se tie, jota 95 prosenttia väestöstä kulkee. Kirja kehottaa kurkottelemaan kohti uusia asioita ja päämääriä, jotka itseä kiinnostavat. Kirjan luettuani minulle tuli sellainen olo, että ihan yhtä lailla itsekin voin saavuttaa unelmiani; niitä asioita, jotka tuovat sydämeeni onnea, rauhaa ja tasapainoa, kunhan vain määrätietoisesti kuljen unelmiani kohti.

Kuva: Photo credit: symphony of love via Foter.com / CC BY

 

Elizabethin Intiassa viettämä aika keskittyy pitkälti hengellisen yhteyden ja sisäisen rauhan tavoitteluun. Ihanan hitaasti eteenpäin soljuva tarina antoi aikaa itsellekin pohdiskella vastauksia kysymyksiin oman elämäni kannalta. Mikä on minun kosketuspintani hengellisyyteen? Mihin minä uskon? Mistä löytyy minun sisäinen rauhani vai onko se jo minussa, kenties jossain piilotettuna? Miten voisin löytää onnen omasta sydämestäni, jotta sitä ei tarvitsisi tavoitella muiden kautta? Kun olin saanut kirjan päätökseen, sattui radiossa soimaan Kotiteollisuuden Minä olen-kappale. Laulun kertosäkeessä sanotaan: ”Minä olen ja elän ja hengitän yhtä suurta jumalaa, elämänhalua.” Kappaleen sanoma noin muuten harhautuu tästä aiheesta pahasti sivuraiteelle, mutta tuo kertosäkeen lause sekä kirjan herättämät näkökulmat saivat miettimään, että tosiaan mikä tai kuka se kenenkin jumala on? Vai olisiko sittenkin niin, että me kaikki ihmiset tällä maapallolla uskomme yhteen ja samaan jumalaan, jolle meillä on vain eri nimiä? Voisiko se yksi ja sama jumala erilaisissa olomuodoissaan edustaa sisäistä rauhaa, tasapainoa, rakkautta itseen ja muihin, elämäniloa sekä oikeaa moraalia, joka meidän kaikkien pitää vain itse itsestämme, elämästämme ja hengittämästämme ilmasta löytää?

 

*sisältää mainoslinkin

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s