Kauneus ja hyvinvointi · Perhe

Ikimuistoisia hetkiä vauvauinnista videolla!

Nythän näitä videoita Youtube-kanavalleni alkoikin satamaan. Tällä kertaa luvassa on koostamani video vauvauinnissa koetuista ihanista, hauskoista ja ikimuistoisista hetkistä. Videolla on kuvina ensihetket, kun altaan reunalla vasta odotellaan, milloin päästään altaaseen pulahtamaan ja polskimaan ensimmäistä kertaa ja uppoutumaan vauvauinnin maailmaan. Tuolloin jännitti ja vatsan pohjaa kutkutti tuhatpäinen perhosarmeija. Näin jopa ennen ensimmäistä vauvauintikertaa yöllä painajaista, että unohdan vauvan uima-altaan pohjaan! Ensimmäisestä kerrasta lähtien Alisa oli kuitenkin tästä hommasta aivan täpinöissään ja kaikki on mennyt todella hyvin. En ole unohdellut vauvaa mihinkään ja muitakaan haavereita ei päässyt sattumaan. Alisa on todellakin luotu veteen polskuttelemaan ja sanoivat horoskoopit ja ennustajat mitä vain, niin Alisan luontainen elementti on ehdottomasti vesi.

Videolla on materiaalia ensihetkistä alkaen aina viimeiseen vauvauintikertaamme asti, joten pääset vilkaisemaan kuva- ja videokollaasin koko vauvauintitaipaleeltamme. Aloitimme vauvauinnin viime syyskuun alusta ja sitä lystiä kesti tämän vuoden toukokuun loppupuolelle saakka. Lähes vuosi vierähti tämän harrastuksen parissa ja vaikka vauvauinti ei Alisan osalta enää jatkukaan, niin uinti pysyy mukana varmasti. Uinti on meidän perheen yhteinen juttu, jossa koko porukka viihtyy paremmin kuin hyvin. Vauvauinnista Alisa sai myös ensimmäiset ystävänsä, joiden kanssa on treffailtu matkan varrella altaan ulkopuolellakin. Ystävyskolmikon 1-vuotissynttäritkin on kaikki vietetty porukalla ja toivon mukaan tämä vauvauinnista vain muutaman kuukauden ikäisestä alkanut kaveruus kantaisi pitkälle tulevaisuuteen. Siinä olisikin aika hieno tarina ystävyydelle.

 

En muista kuka, mutta joku tuttuni kuitenkin, jossakin kohtaa vuotta mietiskeli minulle, että miksi vauvauintia harrastetaan, sillä hän ei käsitä, miten niitä lapsia halutaan pakottaa uimaan ja että eihän vauvat voi tuollaisesta toiminnasta nauttia. Hän pohdiskeli, että onko koko harrastus vain vanhempien tahto uskotella itselleen, että vauvat tykkäävät uimisesta. Hän ei näitä asioita missään tapauksessa siis mitenkään pahalla tai syyllistäen minulle sanonut, sen tahdon täsmentää. Videolta kuitenkin taitaa tulla ainakin Alisan osalta vastaus siihen, että onko tämä lapsi pakotettu tähän hommaan ja nauttiiko Alisa oikeasti uintitouhuista vai onko se vain vanhempien uskottelua. Meillä oli nimittäin hulvattoman hauskaa ja ihanaa aikaa yhdessä vauvauinnissa. Tässäpä nyt siis kuitenkin tämä video meidän matkastamme lastenaltaassa.

Mainokset

2 thoughts on “Ikimuistoisia hetkiä vauvauinnista videolla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s