Vanhemmat vapaalla

Me emme ole liiaksi viettäneet kahdenkeskeistä aikaa Alisan synnyttyä. Yhdessä vapaalle olimme aiemmin vaihtaneet kahdesti ja molemmista kerroista löytyy juttu blogistakin täältä ja täältä. Tänään oli siispä korkea aika ottaa pieni irtiotto arjen keskelle. Olihan viime kerrasta jo yli yhdeksän kuukautta aikaa. Alisa pääsi kummin luokse hoitoon ja me livistimme pariksi tunniksi leffaan. Alisa on aiemmin ollut siis kahdesti hoidossa. Ensimmäisellä kerralla Alisa jäi kahden kumminsa kontolle helsinkiläiseen hotelliin sillä välin, kun lähdimme Larin kanssa Queenin keikalle (tuosta reissusta ja Alisan hoitoon jättämisestä ensimmäistä kertaa fiiliksiä löytyy täältä) ja toisella kertaa Alisan pari kummia tuli puolestaan lapsenlikaksi meille, jotta pääsimme juhlistamaan hääpäiväämme.

Kuvia katsellessa huomasin, että onpas mulla väsyneen näköiset silmät! No ei se niin ihmekään ole sillä juuri edellisenä yönä yöunet jäivät vain viiteen tuntiin, kun ensin itse valvoin turhan myöhään kirjaa lukien, sitten Alisa heräsi painajaisiin yhden aikaan yöllä ja lopulta, kun pääsin itse nukkumaan, uni ei meinannut tulla, kun kipeältä kyljeltäni en löytänyt hyvää asentoa, jossa olisin onnistunut nukahtamaan.

Niinpä silmiä yritettiin saada pienin vippaskonstein auki kuviin, etten olisi aivan niin nuupahtaneen näköinen.

Pitäisiköhän tätä parisuhdetta koittaa hoitaa hivenen ahkerammin? Toisaalta Alisalla oli talven aikana pitkään voimakasta vierastamista, jolloin en halunnut edes harkita Alisan jättämistä hoitoon. Ja tuona aikana en kyllä ole tuntenut jääväni suuresti mistään paitsikaan eikä treffittömyys ole päässyt vaivaamaan. Ehkä Alisan syntymästä asti olen asennoitunutkin tähän pikkulapsiaikaan niin, että tämä on vaihe, kun minua tarvitaan äitinä enemmän ja sitten taas lapsen kasvaessa lisääntyy se parisuhdeaikakin.

Väsynyt tai ei niin mietin, että käyköhän tässä niin että, kun kaksi pienen taaperon vanhempaa laitetaan leffateatteriin hämyisään valaistukseen mukavan pehmeisiin penkkeihin, niin pääsemmekö alkutekstejä pidemmälle, kun kuorsaamme päät vastakkain kuola poskella. Olisipa siinäkin niin meidän näköiset treffit! Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt.

Oli niin tai näin, niin pakko kyllä todeta, että on se vaan mukavaa hetki kuitenkin hengähtää lapsenhoidostakin ja päästä viettämään mukava yhteinen hetki sen puolisonkin kanssa, jonka kanssa voi lapsen ollessa hoidossa puhua kuin aikuinen aikuiselle eikä lässyttäen lapsen leikkien kautta. 😀 Oli myös valaisevaa huomata, että pystyin hyvin keskittymään elokuvaan murehtimatta, miten Alisalla menee, sillä tiesin hänen olevan hyvässä hoidossa ja tunsin vapautuneisuutta nauraessani puolisoni kanssa hölmöille jutuillemme ilman syyllisyyden tunteita siitä, että vietimme vapaa-aikaa ilman lastamme. Jospa seuraaviin treffeihin ei menisi aikaa ihan yhdeksää kuukautta sentään?