Ruokareseptikirjasto · Salaatit

Maailman paras perunasalaatti

Perunasalaatin ohje on peräisin ystävältämme ja se on niin tajuttoman hyvä ja maailman paras ohje, etten lähde sitä mitenkään muokkaamaan omannäköisekseni enkä kilpailemaan tämän ohjeen kanssa. Ohje sisältää kapriksia ja en voi sietää kapristen makua, mutta tähän ne sopivat kuin nenä päähän ja minäkään kapristen ikivihollisena en taatusti jättäisi niitä reseptistä pois. Siis jos kaprikset aiheuttavat epäluuloa, niin testaa silti rohkeasti, sillä saatat todella yllättyä. Olen syönyt monia tautisen hyviä perunasalaatteja ja itsekin valmistan varsin maistuvaa perunasalaattia, mutta tämä ohje vie silti kärkipaikan kaikista maistamistani versioista. Tässä siispä maailman parhaan perunasalaatin ohje.

 

Perunasalaatti

 

Ainekset

  • 7 keskikokoista perunaa keitettynä
  • 1 omena
  • 1 sipuli
  • 1prk (200g) kermaviiliä tai turkkilaista jugurttia
  • 200g kevytmajoneesia
  • ½ – 1dl ruohosipulituorejuustoa
  • 2 maustekurkkua
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • kapriksia pilkottuna

 

Kuori ja pilko perunat, omena ja sipuli pieneksi kuutioksi. Sekoita joukkoon kermaviili tai jugurtti, majoneesi sekä tuorejuusto. Pilko myös maustekurkut ja lisää joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja pieneksi pilkotuilla kapriksilla oman makusi mukaan. Sekoita. Me ennakkoluuloiset kapriksen vihamiehet käytimme alkuun hieman varovasti kapriksia (noin 15 grammaa), mutta yllätän kyllä itsenikin, kun sanon näin, mutta annoksessa olisi voinut olla kapriksia enemmänkin.

 

Alkuperäisen postauksen ”Juhannuksen tulikuuma grilli” voit lukea täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s