Eurooppa · Matkailu ulkomailla · Matkat · Ruoka

Synttäripäivän miniroadtrip Istriassa

Syntymäpäiväni oli perjantaina ja sille päivälle olikin aamusta iltaan hurjasti suunnitelmia. Päivää värittivät teräsvaijerit, perinteikkäät viinit, yksi maailman parhaista oliiviöljyistä, maailman pienin kaupunki ja ikimuistoiset ruoka-annokset. Edessä olisi siis päivä, joka oli kyllästetty adrenaliinilla, historialla ja herkuilla. Hyppäsimme aamupäivällä autoon ja teimme Istriassa pienen kierroksen, jonka jokainen stoppi oli tarkoin harkittu. Juuri näitä juttuja halusimme lomallamme tehdä ja miniroadtrip sopi syntymäpäivänkin teemaan vallan passelisti.

 

Ensimmäisenä suuntasimme yli Učka vuoren kohti pientä Pazinin kylää, joka sijaitsee keskellä Istriaa. Pazin on ollut inspiraation lähde aikoinaan jopa Jules Vernelle, joka tunnetaan romaanistaan Maailman ympäri 80 päivässä. Verneä aikoinaan Pazinissa kiinnostivat sen keskiaikainen, hyvin säilynyt linna, joka sijaitsee dramaattisen rotkon reunalla ja rotkon alla sijaitseva suuri luola. Juuri sinne meidänkin oli tarkoitus suunnata, rotkolle. Rotkon ja luolan syntyyn on varmasti myös geologinen selitys, mutta paljon mielenkiintoisempi on legenda, jota siitä kerrotaan. Lyhyesti tarina kuuluu niin, että kauan kauan sitten aikojen alussa, kun jättiläiset ja ihmiset asuivat yhdessä Istriassa, oli pohjoisessa valtavia järviä, mutta etelässä ei vettä lainkaan, mikä teki maatalouden harjoittamisesta raskasta ja vaativaa. Ihmiset pyysivät jättiläiseltä, Ban Dragonjalta palvelusta, että hän auttaisi ihmisiä luomalla kolme suurta jokea. Ban Dragonjalle tämä sopi ja hän valjasti valtavat härkänsä, joiden avulla hän aurasi joet. Ensimmäisenä päivänä hän aurasi härkineen etelään yhden joen järven ja meren välille. Ban Dragonja nimesi ensimmäisen luomuksensa itsensä mukaan Dragonjaksi, sillä jättiläisethän tunnetaan vaatimattomuudestaan. Toisena päivänä hän aurasi härkineen toisen joenvarren, joka suuntautui itään. Tämän joen Ban Dragonja nimesi rakastetun vaimonsa Mirnan mukaan. Kolmantena päivänä, kun jättiläinen aurasi viimeistä jokea, hän mietti samalla kenen mukaan viimeinen joki tulisi nimetä. Mirnalla ja Ban Dragonjalla oli kolme vahvaa poikaa ja neljä ihastuttavaa tytärtä. Kenen mukaan hän nimeäisi tämän kolmannen mahtavan joen? Joki olisi toki iso ja voimakas, joten ehkä jonkun kolmesta pojasta tulisi saada kunnia antaa nimensä joelle. Toisaalta joki tulisi olemaan myös kaunis ja hedelmällinen, joten ehkä se pitäisikin nimetä jonkun hänen neljän tyttärensä mukaan. Siinä ajatuksissaan joen nimeämistä pohtiessaan Ban Dragonja ei huomannut, että tästä joen kynnöstä tulikin varsin matala ja vino, jolloin rotkon reunalla sijaitsevan linnoituksen vartioston kapteenin vaimo alkoi pilkata Ban Dragonjaa huonosti kynnetystä joesta. Ban Dragonja raivostui tästä pilkkalaulusta ja ajoi härät pois vannoen, ettei koskaan enää auttaisi ihmiskuntaa. Vesi syöksyi keskeneräiseen joen uomaan tulvien matalassa joessa yli äyräiden. Pazinin asukkaat itkien rukoilivat jättiläistä pelastamaan heidät tulvalta. Jättiläistä kiusannut kapteenin vaimo kuitenkin totesi pilkallisesti asukkaille korkealla sijaitsevasta, kuivasta linnan huoneestaan, ettei jättiläinen voisi auttaa asukkaita, sillä eihän hän osannut aurata edes suoraan joen uomaa. Ban Dragonja nousi linnaan raivoissaan puna kasvoilleen leviten, katsoi kapteenin vaimoa karjuen ”Älä pilkkaa minua, nainen!” ja polki jalkaansa lattiaan voimalla. Maa tärähteli ja linnan alle kallioon repesi valtava luola, jonne tulvavesi katosi. Kun kaikki joenuomasta yli tulvinut vesi oli valunut luolaan, jäi jäljelle vain lyhyt joki, joka virtaa kohti kaupunkia rotkon pohjalla. Ban Dragonja oli niin vihainen itselleen, siitä että oli sallinut itsensä tulla ihmiskunnan petkuttamaksi, ettei vaivautunut edes nimeämään tuota pientä, onnetonta jokea. Sen sijaan pazinilaiset nimesivät tuon joen Pazinčicaksi ja tuon joen vedet virtailevat edelleen vielä tänäkin päivänä luolaan ja katoavat sieltä jäljettömiin.

Meitä Pazinissa kiinnosti zipline eli vaijeriliukurata, joka on rakennettu rotkon ylle. Zipline sisältää neljä vaijeriliukua, joista kaksi ensimmäistä ovat 80 metriä, kolmas 220 metriä ja viimeinen vaijeri 280 metriä. Viimeisellä vaijerilla nopeus kasvaa jopa yli 50 kilometrin tuntivauhtiin ja maisemat näillä liu’uilla ovat taatusti henkeäsalpaavan upeat eikä adrenaliiniakaan hommasta jää puuttumaan, sillä vapaana heiluvien jalkojen alla maahan pudotusta on vaatimattomat sata metriä. Lysti kustantaa 160 kunaa per hurjapää. Vaikka minun syntymäpäivästä olikin kyse, niin tällä kertaa minä pidin seuraa Alisalle ja me keskityimme maisemien ihasteluun ja valokuvien räpsimiseen tukevalta maaperältä käsin ja vaijereita liukumaan lähtivät Lari sekä veljeni. Lari nautti vauhdin ja vaaran tunteesta täysin sydämin, mutta veljeäni jännitti sitten Larinkin edestä. Kahdelle viimeiselle ziplinelle, jotka olivat ne pisimmät ja korkeimmat, hän lähtikin komeiden kiljahdusten kera ja nuo jännityksen voimasta suusta lipsahtaneet huudot kaikuivat hienosti rotkon seinämissä kuuluen kyllä kaikille paikalla olijoille, ehkäpä sinne Ban Dragonjalle asti, mikäli hän vielä jossain piilossaan seuraa, mitä tuolla rotkolla tänä päivänä puuhastellaan.

Pazinista suuntasimme viinitilavierailulle pysytellen edelleenkin Istrian sisämaassa. Vinkin vierailun arvoisesta viinitilasta meille antoi täällä asuva tuttumme ja otimme vinkin ilomielin korvan taakse ja sisällytimme vierailun tälle syntymäpäiväroadtripillemme. Viinitilaksi valikoitui siispä pieni perhetila pittoreskissä Vižinadassa Ohnićin kylässä. Geržinićin pieni perhetila tuottaa valko-, rosee-, sekä punaviiniä, paikallisia väkeviä raki-viinoja sekä oliiviöljyä. Viinitila on toiminut 1900-luvun alkupuolelta saakka ja sillä on vahva osaaminen ja perinteet viininvalmistuksesta jo sadan vuoden ajalta. Perheen omilla 10 hehtaarin viiniviljelmillä viljellään useita eri rypälelajikkeita, joista löytyy sekä paikallisia istrialaisia että kansainvälisesti tunnettuja lajikkeita. Viinitilalle tulee ilmoittaa etukäteen vierailusta ja he ottavat ilomielin vieraita vastaan maistelemaan heidän ihastuttavia viinejään ja oliiviöljyään, joka on päässyt maailman 500 parhaan oliiviöljyn listaukseen ja sijoittunut siinä sijalle 89. Oliivipuuviljelmiä sen sijaan löytyy 3 hehtaaria ja 700 oliivipuuta ja oliiviöljy valmistetaan käsinpoimituista oliiveista. Ammattilainen maistaisi kuulemma oliiviöljystä muun muassa häivähdyksiä vasta-ajetusta nurmikosta, artisokasta, sikurista sekä omenasta. Asiantuntija erottaisi myös aavistuksen basilikaa, melissaa sekä mustapippuria. Minä en ole asiantuntija enkä ammattilainen, mutta suussani erotin uskomattoman herkullisen oliiviöljyn maun ja leipäpaloja, joita kastoin öljyyn, meni aika monta siinä viinejä maistellessa, sillä oliiviöljyn maku oli uskomattoman tasapainoinen ja täyteläinen, ilman halpisöljyjen kitkerämäistä vivahdetta. Viinejä sen sijaan löytyi kuivia ja makeita ja jokaisella oli oma selkeä, tunnistettava maku ja luonne. Näistäkään en osaisi antaa ammattimaista arviota siitä, että oliko jokin viini erityisen heinäinen, sikarilaatikkoinen, villasukkainen, helmeilevä tai mitä näitä hauskoja tulkintoja viinien makuvivahteista nyt onkaan olemassa, mutta jokainen viini oli todella hyvää ja mielessä heräsi samantien ajatuksia siitä, mikä olisi täydellinen tuhdille mediumiksi paistetulle naudanpihville ja mikä taas toimisi juustojen ja hedelmien kera seurusteluviininä illanistujaisissa. Tilalla meidät otti vastaan tilanpitäjän isä, joka ei puhu englantia, joten tulkkina oli ehkäpä veljenpoika, jolta englanti jotenkuten taittui, mutta nuoresta iästä johtuen (poika oli ehkä 13-vuotias) kieliopinnot olivat ehkä vielä vähän vaiheessa. Silti tilalla pärjättiin hyvin ja maistelu oli mielenkiintoinen. Mukaan lähti pullo oliiviöljyä sekä muutamat suosikkiviinit sekä punaista että valkoista.

Viineistä ihastuneena matka jatkui hiljalleen takaisin kohti Opatijaa, mutta yksi välietappi matkallamme oli vielä jäljellä, edelleen keski-Istriassa. Nimittäin maailman pienin kaupunki, Hum. Tässä 349 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevassa pikkuisessa kaupungissa on 28 asukasta, mutta huvittavan pienestä väkiluvustaan huolimatta kyseessä on silti ihan oikea kaupunki pormestareine kaikkineen. Harvoin pormestari voi sanoa tuntevansa henkilökohtaisesti kaikki kaupunkinsa asukkaan, mutta Humissa luulen pormestarin olevan aika hyvin perillä asukkaistaan. Humin kaupunkiin saapuessa ensimmäisenä on vastassa kaupungin muuri sekä ikivanha 1500-luvulta peräisin oleva kellotorni. Kaupungin voi kiertää ympäri; se tarkoittaa käytännössä yhden talon kokoisen korttelin kiertämistä ympäri. Kaupungissa on muutama matkamuistomyymälä, joista voi ostaa muun muassa herkullisia tryffelituotteita kuten tryffelisuklaata, -juustoa ja –öljyä. Minä ostin täältä englanninkielisen istrialaisia ruokareseptejä sisältävän kirjan. Istuimme vielä kaupungin ainokaiseen ravintolaan välipalalle ja söimme voileivät, joissa täytteenä oli herkullista istrialaista ilmakuivattua kinkkua sekä juustoa. Jälleen oli aika jatkaa matkaa.

Humin jälkeen palasimme lomakotiimme valmistautumaan synttäri-illallista varten, mutta palataan tähän illalliseen sekä napakymppiin ravintolavalintaamme omassa postauksessaan, sillä nyt oli ehkä elämäni täydellisin illallinen. Kotiin palatessamme lomakotimme ovessa roikkui yllätys. Ilman viestiä oveen oli jätetty synttäriviini. Hmmm, kukahan tämän yllätyksen takana mahtaa olla? Vuokraisäntämme oli käynyt jättämässä synttäritervehdyksen ovellemme ja sai kyllä tämän synttärisankarin entistäkin paremmalle tuulelle. Aivan täydellinen päätös pienelle synttäriroadtripille!

Mainokset

3 thoughts on “Synttäripäivän miniroadtrip Istriassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s