Eurooppa · Matkailu ulkomailla · Matkat · Ulkoilma

Land Art trail

Viimein löysimme tiemme toissa päivänä Land Art trailille Učkan luonnonpuistoon, johon alun alkaenkin olimme pyrkimässä, mutta monen mutkan kautta valloitimmekin sitten ensin vuoremme korkeimman huipun Vojakin, ihastelimme Vela Dragan huikeita näkymiä ja varmistimme ettei Lovranska dragan vesiputousreitillä ole todellakaan vettä vesiputouksessa tai purossa näin kuivan kesän jälkeen. Nyt sitten viimeisimpänä otimme haltuumme Land Art trailin, joka alkujaan pomppasi silmilleni saavuttuamme tänne lomakodillemme ja täältä asunnon laatikoista löytyneistä Opatijan seudun matkailuesitteistä tuo reitti sitten löytyi.

Reitin kerrottiin olevan 6,5 kilometriä pitkä ja sitä kuvailtiin helpoksi. Land Art trail löytyy Učkan luonnonpuistosta Ćićarija-vuoren alueelta. Reitti kulkee Stražica-kalliojyrkänteen ympäristössä sekä läpi Sapaćican niittyjen. Reittiä suositeltiin perheille lasten kanssa sekä vanhemmille ihmisille myös. Minä kyllä olen hieman eri mieltä tuosta suosituksesta. 30 asteen helteessä patikoiden 6,5 kilometriä vuoristossa, missä välillä on jyrkkää nousua ja välillä jyrkkää laskua, on kyllä pienille lapsille tai vanhuksille jo vähän liian haastavaa. Reitti sinällään on kyllä helppokulkuista leveää polkua, mutta reitin vuoristomainen profiili sekä kesähelteiden asettamat lisähaasteet kannattaa ottaa huomioon.

Nimensä mukaisesti reitin varrelta löytyy runsaasti luontoon linkittyvää taidetta, mikä on toteutettu luonnon omia materiaaleja hyödyntäen, kuten kallioita, kiviä ja puita ja käytetyt maalit ovat myös luontoystävällisiä. Tämän koulutuksellisen reitin tarkoitus on tuoda ihminen taas lähelle luontoa, saada ihminen keskustelemaan luonnon kanssa ja kuuntelemaan, mitä sillä on kerrottavanaan. Reitillä halutaan herättää ajatuksia siitä, miten yhä tänäkin päivänä ihminen on osa luontoa ja kaikki ihmisten valinnat ja teot vaikuttavat suoraan luonnon hyvinvointiin ja luonnon hyvinvointi taas heijastuu omaamme. Kierrämme tämän asian suhteen kehää ja tulemme huomaamaan, että sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Reitin aikana halutaan lisätä tietoisuutta ihmisen ja luonnon yhteydestä toisiinsa, me tarvitsemme toinen toisiamme ja voimme kaikki elää tällä planeetalla toinen toistamme tukien, emmekä tuhoten. Teoillamme on aina vaikutus, mutta voimme toki itse päättää onko se vaikutus positiivinen vai negatiivinen. Joka tapauksessa ympäri mennään ja yhteen tullaan; toivottavasti entistä eloisampina ja hyvinvoivempina.

Land Art trailin isä on Ljubljanan visuaalisen taiteen yliopistosta valmistunut Boris Pecigoš, joka on tätä nykyä Croatian Association of Artists –järjestön jäsen ja on perustanut Atelier Hayat association –järjestön, jonka työ punoutuu kolmen pääteeman ympärille; taide, luonnon rakastaminen sekä itsensä kehittäminen. Boris on myös inspiroitunut muun muassa luonnon voimasta ja kauneudesta ja näin ollen mahdollistanut myös muille tilaisuuden löytää henkilökohtainen yhteys luontoon sekä omaan itseen tämän kauniin reitin avulla.

Reitin aikana pääsimme taas hikoilemaan varmasti litroittain hikeä koko sakki, joimme lähes kaikki mukanamme kantamamme vedet loppuun ja minun naamani hehkui taas pienenkin rasituksen johdosta kuin punainen paloauto. Alisa keikkui mukana selässäni kantorepussa torkkuen patikoinnin lomassa päiväunetkin ja välillä taas höpöttäen meille loputtomasti omia höpinöitään kuin taukoamaton papupata ja tietysti porukan keulana jolkotteli menemään Nala. Reitille on kaksi lähtökohtaa, mutta me lähdimme ylös Vojakille vievän tienristeyksen kohdalta, johon autokin oli helppo parkkeerata tilavalle parkkipaikalle. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään, mutta samase kumminko päin reitin kiertää, niin reitin profiili on siinä mielessä sama, että ensin on reippaasti alamäkeä ja kevyttä kävelyä varjoisalla metsäisemmällä alueella, keskivaiheilla niittymäisempää maastoa, jossa patikoidaan auringonpaisteen armoilla ja lopuksi tiukkaa nousua takaisin lähtöpisteeseen ja lopun nousu saa kyllä hien virtaamaan aivan solkenaan, etenkin jos kantaa mukanaan kymmenkiloista lämpöpatteria eikä omista mitään mainittavan hyvää kuntoa ja seuraavana päivänä tuntee pakaroissaan liikkuneensa.

Nala selvitti reitin myös kunnialla läpi, vaikka oli siinä ja tässä oliko reitti Nalalle sittenkin vähän liikaa. Nalalla oli oma vesipullo mukana ja tasaisin väliajoin Nalaa juotettiin myös, mutta tästäkin huolimatta reitin loppupuolella Nalan kroppa pisti todenteolla kapuloita rattaisiin ja Nala oksensi pusikkoon. Pidettiin hieman taukoa ja Nala joi taas lisää vettä ja sitten vielä spurtattiin loput sadat metrit autolle. Onneksi reittiä ei tuossa vaiheessa ollut enää pitkästi jäljellä ja Nalakin jaksoi reitin kunniakkaasti loppuun. Nala onkin saanut tämän patikoinnin myötä perheessämme lisänimen ”Valentin Kononen” tai ystävien kesken Valle vaan, sillä näinhän taisi aikoinaan vuonna 1994 Helsingin EM-kisoissa käydä myös saman nimiselle suomalaiselle kävelyn lajilegendalle… Tästä kokemuksesta viisastuneena voinkin todella sanoa, että vaikka reitin esittelyssä sanotaan sen sopivan helppoutensa puolesta myös lapsille ja vanhuksille, niin lämpötila on kuitenkin seikka, mikä kannattaa ottaa huomioon, sillä se voi tehdä tepposensa nopeastikin.

Vaikka reitti kävikin varsin hyvästä kuntoilusta ja pisti veren kiertämään ja jokaisen meistä armottomasti hikoilemaan ja huohottamaan, niin reitti on silti kiertämisen arvoinen. Vaihteleva maasto, upeat näkymät ja henkeäsalpaavat maisemat ovat ehdottomasti vaivan väärti. Näköalapaikoilta näkee muun muassa Vojakin ja Vela dragan sekä kauas kauas Istriaan. Reittiä pilkkoo sopivasti sinne tänne ripotellut taidepisteet, joiden kohdalla voi hetkeksi pysähtyä vetämään happea, hörppäämään vesipullosta ja miettimään, mitä taiteilija on tällä pisteellä halunnut kertoa ja saada meidät ajattelemaan. Reitin varrella voi myös kiivetä hökkelimäiseen näköalatorniin, johon minä lähdin kiipeämään muina naisina (pelkään korkeita paikkoja) ja puoli välissä huomasin, miten jalat alkoivat tärisemään ja ote kaiteesta ja tikapuista sen kuin vain tiukkeni. Ylöspäin meno oli kuitenkin helpompaa kuin ajatella laskeutuvansa alas. Näköalatornissa aloinkin sitten miettimään, että mites täältä tullaan alas ja jalat vapisten askelma kerrallaan selvitin kuitenkin tikapuut ja pääsin turvallisesti alas tukevalle maankamaralle. Tätä ehkä helpotti se, että minulla oli lapsi selässä mukanani. Se kummasti pistää äidin tsemppaamaan, kun ajattelee, että lapsi on saatava turvallisesti takaisin alas.

Mainokset

One thought on “Land Art trail

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s