Eurooppa · Matkailu · Matkailu ulkomailla · Ulkoilu ja liikkuminen

Plitvicen upea kansallispuisto

Näiden asioiden luulisi olevan itsestäänselvyyksiä, mutta on harmillista, ettei se kaikille ole selvää edes näin selkeästi sanottuna.

Eilen suuntasimme kohti Bosnian ja Hertsegovinan rajaa, mutta pysyttelimme kuitenkin Kroatian puolella. Määränpäänä oli Kroatian dinaarisilla alpeilla sijaitseva Plitvicen kansallispuisto, joka on listattu lukemattomissa eri lähteissä maailman kauneimpien luontokohteiden ja upeimpien kansallispuistojen joukkoon, eikä syyttä. Paikka on taianomaisen kaunis mykistäen yhden jos toisenkin vierailijan ja kansallispuistossa vierailtuaan voi hyvin ymmärtää miksi se on listattu myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Plitvicen viehätys on sen läpi virtaavassa Koranajoessa, jonka varrelle on muodostunut maaston eri tasoihin 16 pientä järveä, jotka virtaavat toisiinsa satojen vesiputousten kautta.

Paikan upeudesta riippumatta tähän retkikohteeseen ei kannata matkustaa, jos ei ole luontoihminen. Ja miksi sanon näin? Ennen retkeämme tutustuin tähän kansallispuistoon netissä ja luin lukuisten muiden matkailijoiden kertomuksia, kokemuksia ja vinkkejä. Kommenttien joukossa törmäsin erääseen varsin erikoiseen arvosteluun. Tämä matkailija nimittäin valitti aivan kaikesta; nähtävyytenä puisto ei ollut mielenkiintoinen, liput olivat kalliita, puisto oli ruuhkainen, kenkutti kävellä kilometri toisensa jälkeen, kävellessä tuli hiki ja polutkin olivat pölyistä hiekkaa ja ikäviä pitkospuita. Loppuun tämä mielensäpahoittaja kertoi toki, että hän ei edes ole luontoihminen ja inhoaa tällaisia aktiviteetteja jo lähtökohtaisesti. Jäin ihmettelemään, että miksi ihmeessä tämä matkailija sitten on käyttänyt lomastaan päivän verran arvokasta aikaansa ja hyvän tukon rahaa tällaiseen retkeen, jos paikka ei edes ajatuksen tasolla ole häntä miellyttävä ja kiinnostava. Itse olisin tuossa kohtaa kyllä sijoittanut rahani johonkin itseäni enemmän kiinnostavaan toimintaan ja panostanut ennemminkin mielekkääseen lomaan kuin itseni kiusaamiseen. Siispä, jos kuulut ihmisryhmään, joka viihtyy betoniseinien ympäröimänä, rakastaa asfaltin tuntua jalkojen alla, toivoo käden ulottuvilta aina löytyvän ravintolan, kaupan ja vessan sekä haluaa matkustaa matkan kuin matkan omalla autolla, taksilla, bussilla tai jollain muulla kulkuvälineellä, mikä ei vaadi itseltä fyysisiä ponnisteluja, niin kehotan jättämään Plitvicen kansallispuiston väliin ja valikoimaan lomatekemiseksi sen sijaan vaikka shoppailuretken tai itsensä hemmottelun kauneushoitolassa. Eihän kaikkien tarvitse tehdä lomallaan samoja asioita ja jokaisella on oikeus nauttia lomastaan niin kuin itse parhaaksi kokee.

Sen sijaan niille, jotka rakastavat luonnossa liikkumista, hikoilun uhka ei pelota, haltioituvat luontoäidin taidonnäytteistä ja arvostavat kansallispuistoja ja muutenkin luonnon läsnäoloa elämässä, suosittelen ehdottomasti lisäämään Plitvicen retkikohteiden joukkoon, mikäli Kroatia tai jokin läheinen naapurimaa on reissun kohteena. Pieni suunnittelu etukäteen kuitenkin kannattaa, sillä minä ja sinä emme suinkaan ole ainoat, jotka haluavat päästä näkemään tämän häkellyttävän satojen vesiputousten verkoston. Vilkkaimpana turistiaikana kesäkuusta elokuuhun ja etenkin heinäkuusta eteenpäin, puisto on tungokseen asti täynnä ihmisiä ja siellä on aivan armoton ryysis. Niinpä kesällä liikkeellä olevien kannattaa varata loputtoman pitkät hermot ja pettämätön maltti. Puistossa kuljetaan tuolloin jonossa ja väenpaljous matelee eteenpäin ja mikäli itse haluaisi pitää yllä hieman reippaampaa tahtia, se ei kansainvaelluksen vuoksi ole mahdollista. Tuolloin puistoon paikalle kannattaa saapua aamuvarhain heti kun puisto aukeaa, jos mielii nauttia puistosta edes hieman väljemmässä ihmismassassa. Turismin huippuaikana Plitviceen kannattaa myös saapua hieman paksumman lompakon kanssa, sillä liput maksoivat elokuun loppuun saakka 180 kunaa (noin 25 euroa) aikuiselta eli homma on ruuhkaisuuden lisäksi myös aika hintavaa tuohon vuodenaikaan. Budjettimatkailijan kannattaa sijoittaa reissunsa loppukevääseen tai alkusyksyyn, sillä esimerkiksi nyt syyskuun alusta alkaen liput olivat jo selvästi halvemmat 110 kunan (noin 15 euroa) hinnallaan. Vilkkaimman turistikauden jälkeen puistossa mahtuu myös paremmin hengittämään, sillä pahin tungos loistaa poissaolollaan. Silti keskipäivän tienoilla puistossa riittää syyskuussakin runsaasti kävijöitä, joten vierailu kannattaa ajoittaa joko varhaiseen aamuun tai saapua paikalle kahden maissa, niin välttyy jonottamiselta ja tungokselta. Puistoon saa ottaa koiran mukaan, mutta meillä Nala jäi tältä retkeltä pois, sillä Nala stressaantuu ihmisjoukoista, joten turhaan me Nalaa olisimme kiusanneet ottamalla toinen väkipakolla mukaan. Puistoon siis kannattaa lähteä ainoastaan sellaisen koiran kanssa, joka, osaa kulkea hihnassa nätisti, ei rähise, sietää ihmisjoukkion painetta eikä stressaannu turhaan.

Puistossa on valittavana useita eri reittejä aina neljän kilometrin lyhyistä kierroksista jopa yli 18 kilometrin mittaiseen koko päivän kestävään patikointiin. Me valitsimme 8,9 kilometrin mittaisen reitin (merkitty H-kirjaimella), joka kattoi sekä yläjärvien sadat vesiputoukset, että alajärvien luota löytyvän suuren Veliki vesiputouksen, joka on 78 metrin korkeudellaan Kroatian korkein vesiputous. Reitti lähtee St3:lta, jonne pääsee näppärästi muutaman minuutin välein kulkevan puistobussin kyydissä Entrance 2:n tuntumasta puistobussin pysäkiltä St2 tai Entrance 1:n tuntumassa olevalta pysäkiltä St1. Reitin kirjainta seuraillen merkittyä reittiä patikoidaan helppokulkuista polkua tai paikoin pitkospuita pitkin lossille, joka on karttaan merkitty merkinnällä P2. Lossilla ylitetään yksi Plitvicen kirkkaan sinisistä järvistä ja lossin pysäkiltä P3 jatketaan jalan kulkua alempien järvien lomassa pujotellen kohti Veliki vesiputousta, mistä merkitty reitti jatkuu St1:lle asti, josta sitten voi puikkelehtia takaisin omalle autolle, jos on jättänyt sen ensimmäisen sisäänkäynnin yhteydessä olevalle parkkipaikalle tai matkustaa vielä puistobussilla St2:lle, mikäli reitin on aloittanut toisen sisäänkäynnin luota. Reittien kannalta ei ole siis merkitystä, että jättääkö auton ensimmäisen vai toisen sisäänkäynnin yhteydessä olevalle parkkipaikalle ja kaikki reitit löytyvät myös infotaulun karttoihin merkittyinä paikan päältä, mistä voi sitten päättää, että kiertääkö esimerkiksi vain yläjärvet tai vain alajärvet vai minkä reiteistä valitsee. Pelkoa eksymisestä ei ole, sillä reitit on merkitty todella selkeästi kirjaimin ja polut sekä pitkospuut johdattavat eteenpäin määrätietoisesti. Yksinkertainen kartta löytyy myös pääsylipusta. Tuohon karttaan on merkitty myös esimerkiksi vessat ja ravintola-alue, mutta vinkkinä kerron, että lähtiessä kannattaa käydä vessassa, sillä vessoja on puistossa hyvin harvakseltaan.

Onkohan tämä kansallispuiston kätköistä löytyvä pieni metsämaja Plitvicen kansallispuiston oman röllipeikon kotikolo?

8,9 kilometrin reittiin oli merkitty arvioiduksi kestoksi 4-6 tuntia. Meillä reitin kiertämiseen meni aikaa 4 ½ tuntia, mihin sisältyi noin puolen tunnin stoppi, kun Alisa söi mukaan pakatun päivällisensä reitin varrella. Emme pitäneet kiirettä ja napsimme satoja kuvia, mutta toisaalta me olimme liikkeellä iltapäivällä, jolloin ruuhkaa ei tosiaan ollut ja saimme edetä aivan omassa tahdissamme, pysähtyä silloin kun itse halusimme ja jatkaa matkaa kun siltä tuntui. Meillä oli paikoin jopa niinkin onnellinen tilanne, ettei näkökentässä edessä tai takana näkynyt ristinsielua. Ruuhkassa varmasti saisikin tuon kuusi tuntia helposti kulumaan tämän reitin varrelle. Lisäksi esimerkiksi ammattimainen valokuvaus ottaa aikansa. Nytkin puistossa oli lukuisia sellaisia matkailijoita, joilla mukana oli kunnon kuvausjalustat ja järjestelmäkamerat lukuisine lisävermeineen ja he kun alkoivat kuvauslaitteitaan virittämään vesiputousten äärelle etsien oikeasta suunnasta tulevaa valaistusta, täydellistä kuvakulmaa ja odottamaan, ettei kukaan ohikulkija vain heiluta tömähtelevillä askelilla pitkospuita, niin ottaahan tuo aikaa ja varmasti voi silloin mennä enemmänkin aikaa kuin vain kuusi tuntia. Oli niin tai näin, niin kiireellä tuonne puistoon ei kannata lähteä edes silloin, kun ruuhkaa ei ole eikä tuota kansallispuistoa ole mitään mieltä juostakaan läpi kuin ravihevonen laput silmillä, vaan oikeasti kannattaa edetä rauhassa ja antaa silmän sekä mielen levätä upeassa maisemassa.

Meillä suunnitelma oli jättää vierailumme tarkoituksella syyskuun puolelle, sillä säästimme sievoisen summan lippuhinnoissa, kun menimme puistoon vasta kiivaimman turistikauden jo päätyttyä ja lisäksi halusimme välttää myös pahimmat ruuhkat. Kun katselin viikko ennen syyskuun vaihtumista säätiedotteita Plitvicen alueelle, olin onnesta soikeana, kun huomasin, että Plitvicen, kuten myös tämän Opatijan alueen, saartaisi epävakainen säärintama kolmen päivän ajaksi juuri syyskuun ensimmäisten päivien aikana. Oli luvattu runsasta sadetta ja myös ukkosta. Niinpä päätimme suunnata Plitviceen maanantaina heti kun tuo saderintama on väistynyt kansallispuiston yltä. Tähän syynä oli se, että olin lukenut elokuun alusta muutaman matkailijan nettiin kirjoittaman kommentin, että Plitvicen reissu oli pienoinen pettymys, koska vesiputoukset eivät olleetkaan ihan niin runsaita ja vaikuttavia kuin mitä oli odotettu ja syyksi arveltiin kuivuudesta johtuvaa veden pinnan alhaista tasoa. En tiedä olivatko nämä matkailijat odottaneet näkevänsä Niagaran putoukset Plitvicen kansallispuistossa vai oliko oikeasti pitkäaikainen kuivuus vaikuttanut vesiputouksiin, mutta ainakin kolmen sadepäivän jälkeen meille Plitvice ei näyttäytynyt todellakaan kuivuneelta muistolta vesiputouksista, vaan kansallispuisto oli vehreä, raikas, runsas ja vesiputoukset virtasivat runsaina kohisten äänekkäästi ja jo pitkän matkan päästä kuuli lähestyvänsä vesiputousta, kun sen pauhu kantautui korviin elinvoimaisena.

Tarkoituksemme oli olla maanantaiaamuna Plitvicessä jo vain hieman kukonlaulun jälkeen. Tavoitteena oli olla paikalla viimeistään kahdeksalta aamulla. Meiltä Plitviceen ajaa 2,5 tuntia, joten herätyskello oli soimassa jo neljältä aamuyöllä ja tavoitteena oli olla viimeistään viideltä autossa matkalla kohti kansallispuistoa. Miten sitten kävikään? Alisa, joka tavanomaisesti on niin hyväuninen, ei sunnuntai-iltana nukahtanutkaan sitten millään. Peittelin Alisan yöunille kahdeksan jälkeen illalla ja minuutit lähtivätkin kulumaan vauhdilla ja muuttuivatkin lopulta tunneiksi. Alisa nukahti viimein 23:20, jolloin totesin Larille, että nyt otetaan herätyskellot pois päältä eikä ole mitään järkeä, että tämä porukka yrittäisi lähteä Plitviceen vain reiluilla neljän tunnin yöunilla. Varsinkin pienelle lapselle se olisi ollut suorastaan kidutusta, mutta ei se missään nimessä mukavaa meille aikuisillekaan olisi ollut. Niinpä nukuimme niin pitkään kuin unta riitti ja vaihdoimme suunnitelmaa olosuhteiden sanelemana. Heräiltyämme aamulla omia aikojamme ilman herätyskellon pirinää söimme aamupalan, täytimme vesipullot, pakkasimme kamppeemme autoon, vedimme kunnolliset lenkkarit jalkaan ja lähdimme etenemään kohti Plitviceä, pysähdyimme matkalla lounaalle ja saavuimme Plitviceen päivän ruuhkatuntien jälkeen puoli kolmen maissa. Ostimme liput lähes jonottamatta ja lähdimme etenemään. Infopisteeltä kyselimme vielä apua reitin valintaan ja ensin työntekijä sanoi meille ettemme kerkeisi enää menemään H-reittiä läpi, sillä viimeinen lauttavuoro ylä- ja alajärvien välillä ajetaan kello 18. Päätimme kuitenkin ehtiä ja vaikka me etenimme reitin täysin omaan tahtiimme kiirettä pitämättä, niin olimme lossilla viideltä. Hyvin kerkesimme ja onneksi emme uskoneet työntekijää, vaan lähdimme tuolle 8,9 kilometrin reitille. Ylä- ja alajärvet ovat nimittäin keskenään hyvin erilaiset. Reitin yläosa ennen lossikyytiä hurmaa sadoilla pienemmillä ja isommilla vesiputouksillaan, joiden korkeus vaihtelee metrin ja kolmenkymmenen metrin välillä. Lossin jälkeinen osa taas on muuten hieman vaatimattomampaa ja alkureitin vesiputoukset ovat pienempiä ja matalampia, mutta reitin lopulla oleva 78 metrinen Veliki vesiputous on mykistävän upea. Jos olet matkalla puistoon, mutta et halua kiertää puiston molempia puolia, niin valitset sitten kummin vain, et varmastikaan tule pettymään, mutta sitten jää se päättämisen vaikeus… Juuri siitä syystä mekin päätimme ehtiä kävelemään läpi koko 8,9 kilometrin reitin emmekä tehneet kompromissia.

Hyvin jaksettiin koko porukka ja etenkin kerettiin kiertää koko lenkki. Myös Alisa oli koko reissun varsin hyväntuulinen. Alkumatka meni torkkuessa päiväunet repussa ja päivällisen jälkeen selässä mukana kulkikin sitten melkoinen papupata, jolla oli paljon asiaa niin meille kuin muillekin vierailijoille. On todella ihanaa päättää alun alkaen hieman huonosti alkanut retki, kun alkuperäinen suunnitelma ja aikataulu on pitänyt lennosta rukata aivan uuteen uskoon, lapsen hersyvään, hyväntuuliseen kikatukseen. Voisiko parempaa kiitosta näin upealle päivälle olla?

Mainokset

One thought on “Plitvicen upea kansallispuisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s