Eurooppa · Matkailu ulkomailla · Ruoka

Kotiruokaa reissussa

Olen julkaissut paljon kuvia ravintola-annoksista täällä blogissa ja kahteen kuukauteen onkin mahtunut useita ravintolaillallisia niin täällä Opatijan seudulla kuin retkikohteissakin pitkin pohjoista Kroatiaa sekä Italiassa että Sloveniassa. Lähdimme tänne kuitenkin elämään pääsääntöisesti arkea, joten ravintoloiden hienot illalliset ovat vain pieni murto-osa matkaamme. Suurin osa ruuista on syntynyt sitä kautta, että olemme käyneet ihan tavallisen perheen tavoin ruokaostoksilla ja kokanneet loma-asuntomme keittiössä niillä välineillä, mitä täällä on käytössä. Tosin loma-asuntomme keittiö on varustettu yllättävän hyvin ruuanlaittovälineillä, joten ihan monipuolista ruokaa täällä on pystynyt tekemään ja vuokraisäntämme itse rakentamassa hiiligrillissä on grillattu niin kalat, lihat kuin kasviksetkin. Mutta kysymys kuuluukin, mitä me täällä olemme syöneet ja siihen liittyviä joitakin kuvia kokosinkin tähän postaukseen. En tietenkään kaikkia syömiämme arkiruokia ole kuvaillut ja joukkoon mahtuu paljon myös niitä ihan kaikista yksinkertaisimpiakin arkisia ruokia kuten makaroonijauhelihamössöä, mutta ne kuvauksellisimmat kotiruuat on tullut kuvattua.

DSC_0011[2]
Grillattuja lihavartaita, grillattuja vihanneksia sekä itseleivottua focacciaa.
DSC_0130_1[1]
Maissijauhoilla leivitettyjä jättikatkaravunpyrstöjä, krutonkeja, salaattia ja parmesaanitikkuja
DSC_0132[1]
Kanasalaattia
DSC_0248_1[1]
Grillattua gorgonzolalla täytettyä kananrintaa, grillattuja kasviksia, salaattia sekä tuoretta patonkia.
DSC_0464[2]
Paistoimme uunissa kokonaisen kanan, joka oli täytetty yrteillä, valkosipulilla ja sitruunalla. Kanan kanssa oli perunamuusia ja salaattia.
DSC_0518_1[2]
Perinteistä lihamureketta, muusia, ruskeaa kastiketta sekä keitettyä parsakaalia.
DSC_0565_1[1]
Naudan lehtipihviä, pippurinen kermakastike ja uunivihanneksia.
DSC_0579[1]
Hampurilaisia teimme kahteenkin kertaan ja tässä ensimmäiseltä kerralta hampurilaiskomistus.
DSC_0710[1]
Naudan pihviä, ranskalaisia, tomaatti-sipuli-mozzarellasalaattia sekä punaviinikastiketta.
DSC_0834[1]
Grillattua lohta, perunamuusia sekä tomaatti-sipuli-mozzarellasalaattia.
DSC_0836[1]
Silloin kun minä ja Alisa syömme kalaa, on Larilla oma liharuokansa, kuten paikallista ćevapčićiä.
DSC_0857[2]
Toiset hampparit reissullamme.
DSC_0002_1[1]
Olemme syöneet reissullamme paljon tuoreita kasviksia ja hedelmiä, sillä niitä notkuu torin myyntipöydät vääränään, mutta sen lisäksi olemme myös saaneet ihania herkkuja lahjana naapureiltamme, kuten eräänä päivänä ovellemme tuotiin heidän kasvimaansa antimia eli tomaatteja sekä viinirypäleitä. Olemme myös saaneet luumuja ja viikunoita. Nämä herkut ovat täällä vaan niin hyviä, makeita ja mehukkaita ja kirsikkatomaatitkin kuin mansikoita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s