Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piristystä arkeen · Ulkoilu ja liikkuminen

Anna lapselle mahdollisuus

Tällä hetkellä sekä minä että lapsi olemme vielä sen verran vereslihalla henkisesti (ja melkein jopa voisi sanoa, että myös fyysisesti, sillä olemme olleet tämän viikon flunssan kourissa) päiväkodin aloituksesta, että tuosta aiheesta kirjoittelen uudemman kerran sitten, kun voin hymy korvissa todeta, että jes, me teimme sen ja selviydyimme! Sydän sykkyrällä kuitenkin totutellessamme koko perhe tähän uuteen elämänvaiheeseen voitte kuvitella, ettei minua ollut vaikeaa innostaa ottamaan osaa tällä hetkellä meneillään olevaan hyväntekeväisyyskampanjaan, joka kantaa nimeä Anna lapselle mahdollisuus. Kun pari päivää sitten törmäsin netissä tähän kampanjaan, tiesin heti haluavani olla mukana auttamassa suomalaisten kanssaihmisten arjessa.

Omalla lapsellani on se iloinen etuoikeus elämässään, että hän saa varmastikin harrastaa lapsuudessaan mieleistä lajiaan, kunhan nyt ei ihan jotain kilpa-autoilua valitse lajikseen. Me emme ole mitään rahavirroissa kylpeviä kroisoksia, mutta sen verran rahaa kuitenkin järjestyy, että lapsellamme harrastamisen mahdollisuus on ainakin näillä näkymin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, miten elämä kutakin meistä välillä viskelee. Kaikki eivät ole niin onnekkaita, edes Suomessa. Suomessa elää yli 100 000 vähävaraista perhettä, jotka saavat unohtaa lasten maksulliset harrastukset, kun varaa harrastusvälineisiin ei ole. Näillä vanhemmilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kehottaa lapset harrastamaan vain niitä lajeja ja niissä olosuhteissa, mistä ei koidu kuluja ja maksuja. Nyt on siispä oiva tilaisuus kantaa oma kortensa kekoon ja antaa vaikka vain yhdelle lapselle mahdollisuus harrastaa.

Kyseessä on Hope Ry:n, Zadaan, Videolle-videotoimiston sekä Matkahuollon yhteistyössä järjestämä kampanja. Kampanja-aika on 15.10.2017 asti eli vielä kerkeää mukaan lahjoittamaan muutaman päivän ajan. Kampanjalla kerätään harrastusvälineitä, mutta myös ulko- että sisävaatteita suomalaisille vähävaraisille perheille sekä vakavan kriisin kokeneille perheille, jotka ovat välittömän avun tarpeessa. Lahjoittaminen on superhelppoa ja tarkat ohjeet löytyy kampanjan nettisivuilta osoitteesta annalapsellemahdollisuus.fi. Lyhykäisyydessään homma menee kuitenkin niin, että kerää ehjät ja puhtaat lahjoitettavat tuotteet kotoasi, lataa puhelimeen Zadaa-sovellus, kuvaa tuotteet sovelluksen kameratoiminnolla ja paina ”Lahjoita”. Saat pian tarkemmat ohjeet lähetystä varten Zadaa-sovelluksen viestitoiminnon kautta, pakkaa tavarat kotonasi ja lähetä ne lähimmässä toimipaikassa. Lähettäminen on lahjoittajalle ilmaista.

Meiltä ja vanhemmiltani varastoja kaivellessa lahjoitettavaksi löytyivät kolme vauvan lämmintä vanupukua ja kahdet lämpöiset Thinsulate-töppöset, laskettelu- ja ratsastuskypärät sekä hiihtosukset ja -sauvat. Lisäksi löytyi varaston perukoille unohtunut Kohon jääkiekkomaila, joka on aikoinaan vuosia sitten jäänyt meille lainaan ystävältämme. Laitoimme ystävällemme viestiä, että palautammeko mailan hänelle vai lahjoitetaanko ja ystävä vastasi, että hyvä kiertoon vain. Niinpä saimme aika kivan paketin lahjoitettavaksi. Toivottavasti tästä paketista riittää iloa useammallekin lapselle, sillä tasa-arvoinen mahdollisuus hyvään arkeen kuuluu jokaiselle lapselle; niin minun, mutta yhtälailla myös sinun ja meidän kaikkien lapsille.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s