Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piristystä arkeen

Treffeillä

Pakko se on myöntää, että minä ainakin olen ihan surkea treffailija. Parisuhde vaatisi laatuaikaa, mutta en raaskisi jättää lasta hoitoon, vaikka pieni hengähdys arjesta olisi juuri se asia mikä tekisi itse kullekin todella hyvää. Olen surkea lähtemään treffeille saati järjestämään niitä itse. Viikot vaihtuvat helposti kuukausiksi, kunnes huomaan ettemme ole puolison kanssa käyneet iäisyyksiin missään kahdestaan ilman lasta. Lapsi kulkee mukanamme joka paikassa, vaikka olisi hänelle useampi innokas hoitajakin (tässä ihan lähellä vieläpä), jotka välillä jopa omatoimisesti kyselevätkin, että saisikos sitä lasta hoitoon joskus. Ja saahan sen, kunhan ensin potkaisee minua persuksille, että saan vauhtia lähteä treffeille. Minkäs sitä lapseensa hurahtanut kotihiiri itselleen voi.
Tänään tilanne oli kuitenkin toisin sillä olimme päivätreffeillä Larin kanssa. Emme kylläkään suinkaan minun ansiostani. Tänään alun perin kalenteriin oli merkitty kahvittelut vanhan ystävän kanssa, jota häntäkään en ole nähnyt vuosiin (hävettää), mutta loppuviikosta kalenterimerkinnät ja tehdyt suunnitelmat heittivätkin aivan täysin häränpyllyä, sillä Lari sattui voittamaan meille kirjaimellisesti treffit. Jos todella kohtalokin ravistelee meitä parisuhteen laiminlyöjiä niin, että ihan kädestä pitäen johdattaa meidät ilmaisille treffeille, niin silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtää päiväkahvit ystävän kanssa seuraavalle päivälle, ottaa puhelin käteen ja soittaa mummu lapsenvahdiksi. Nyt oli mentävä, vaikka varoitusaikakin jäi lyhyeksi, sillä universumista saakka jokin ulkoinen tahto tai voima oli päättänyt, että nämä kaksi tarvitsevat nyt pari tuntia aikaa ihan vain aikuisten kesken, vatsat täyteen hyvää ruokaa ja liput paikalliseen urheilutapahtumaan. 
Lari tosiaan meni voittamaan tälle päivälle paketin, johon kuului lounas Jyväskylän Vesilinnan ravintolassa alku- ja pääruokineen sekä jälkkärikahveineen ja sen jälkeen liput JJK:n kauden päätöspeliin. Minähän olin niin kartalla kotikaupunkini urheiluseuroista ja heidän kotikentistään, että jos pelipaikalle suunnistus olisi jätetty minun vastuulle, niin olisimme päätyneet seuraamaan pesäpalloa Synergia Areenan kupeeseen, mutta onneksi Lari tiesi sen verran paremmin, että löydettiin tiemme jalkapallopeliin Jyväskylän harjulle. 
Ensin kipusimme vesitorniin katselemaan maisemia. Harmaata säätä ja ikkunaruuduissa valuvia vesinoroja tornista katsellessa tuli mieleen, että onpa muuten kiva, että voittamamme peliliput olivat katettuun katsomoon. Sitä en kuitenkaan etukäteen tietenkään osannut ajatella, että kauden päätöspelissä ensilumen keskellä varpaat saattavat paleltua, joten aika kesäisissä tennareissa olin lähtenyt liikenteeseen, vaikka jotkut villavuorella topatut talvisaappaat olisivat olleet varmasti paras kenkävalinta tälle päivälle. 
Vesilinnan näköalatornista suuntasimme valmiiksi maksetulle lounaallemme ja sattuipa vielä niin, että muut samanlaisen lippupaketin voittaneet, jotka istuivat kanssamme samassa pitkässä pöydässä, olivat aivan huipputyyppejä. Lounaamme oli hyvän ruuan lisäksi täynnä raikuvaa naurua ja superrentoa tunnelmaa. Samalla porukalla matka jatkui peliin ja koleasta sekä kosteasta ilmasta huolimatta me viihdyimme tosi hyvin, vaikka ensimmäisenä minun pitikin varmistaa, että kannustammeko punapaitaisia vai tuomareita (vastustajan peliasut olivat siis kuin jääkiekkotuomarien valkomustaruudulliset asut). Kun olin selvittänyt itselleni, että punapukuisten puolella ollaan, niin piti vielä varmistaa, että kumpaanko päätyyn hyökätään. Kun nämä pelin perusasiat oli käyty läpi, niin päästiinpä kuitenkin vielä seuraamaan kotijoukkueen voittopeli kauden loppuun ja todettiin, että kannatti kyllä lähteä. Jos seuraava kerta joskus osuu kohdalle, niin silloin tosin varustaudun lämpimämmillä kengillä. 
Tuli myös huomattua, että vaikka syöminen on paljon enemmän minun juttuni kuin jalkapallon seuraaminen, niin loppujen lopuksi on aivan sama mitä siellä treffeillä on ohjelmassa. Pääasia on kuitenkin lapsivapaa yhdessä vietetty hetki, kun saa rentoutuneena ilman arjen vastuita nauttia vain toisen seurasta ja huomata, että hei mehän osataan puhua vielä muustakin kuin vaipparoskiksen tyhjentämisestä, ruuanlaitto- ja tiskivuoroista sekä lapsemme erinäisistä eritteistä. Pitäisi käydä ehdottomasti enemmän treffeillä, sillä onhan se niin, että onnellisen perhe-elämän kivijalka on onnellinen parisuhde. Sitä ei saisi unohtaa kiireisenkään lapsiperhe-elämän jalkoihin, vaikka minulle ainakin käy juuri niin tuon tuostakin, parisuhdeajan laiminlyönti on Akilleen kantapääni ja juuri näihin seikkoihin avioliitossani niin usein kompastunkin. 
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s