Perhe-elämä ja pikkulapsiarki · Piha ja luonto

Postikorttimaisemissa

Viime päivät me olemme saaneet nauttia uskomattoman kauniista syyspäivistä, jotka ovat olleet kevyen pakkasen kirkastamat ja auringonsäteiden kyllästämät. Harmi vain, että näitä säitä itse olen saanut ihastella vain korkean toimistorakennuksen ikkunasta, josta avautuu näkymä Jyväskylän ylle. Olen työpäivät katsellut, miten aurinko päivän mittaan valaisee jokaisen keskustan rakennuksen vuorollaan nostaen sen hetkeksi parrasvaloihin ja miten kirkkaat auringonsäteet leikkivät pitkin ratapihaa. Näkymä on ollut niin kaunis ja itse olen tyytynyt vain istumaan toimistotuolissani maisemaa ihaillen. Kun työpäiväni vihdoin on pykälässään, on auringonkin aika laskea mailleen ja illat vietämmekin sitten pimeässä. Sitähän se näillä leveysasteilla on, että talviaikana päivien valoisat tunnit loppuvat tyystin kesken.

Tänään toimiston ikkuna vaihtui kodin ikkunaksi, mutta sama meno jatkui. Eli upean sään ihastelu ikkunassa. Vieläkään en päässyt tuosta upeasta säästä nauttimaan ulkoilmaan, sillä päiväkotilaisten tapaan meillä ollaan taas flunssassa. Ilmeisesti flunssakierre on tullut meillekin kuin jäädäkseen, vaikka en kyllä ole flunssalle sanonut missään vaiheessa, että ole kuin kotonasi. Ehei, kyllä flunssa on meillä ennemminkin se ei-toivottu vieras ja flunssaa vastaan on taisteltu vitamiinein, probiootein ja marjoin, hedelmin sekä kasviksin. Siitäkin huolimatta nyt taistelemme päiväkodin aloituksen jälkeen jo toista flunssa-aaltoa vastaan ja minussa kiinni on roikkunut tänään pieni kuumepotilas kuin simpanssinpoikanen emossaan turvaa ja huolenpitoa hakien. Kädet ovat olleet koetuksella pitäessäni lasta sylissäni koko päivän, mutta näin mennään nyt muutaman päivän ajan ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin olen itse asiassa aika onnellinen siitä, että tyttäreni mielestä sylini on paras paikka sairastaa.

Niinpä tänään kuumeista pientä potilastani hoitaessani katselimme yhdessä ulos ikkunasta ja ihailimme maisemaa, joka hiljalleen vaihtui ja muutti muotoaan, kun päivästä tunnit kuluivat eteenpäin. Aamulla maisema oli utuisen sinisenharmaa ja se muistutti ennemminkin jonkin satuelokuvan lavasteita tai taidokasta entisajan tarkoin tehtyä maalausta. Päivän kirkastuessa maisema muuttui niin säihkyväksi, etten voinut kuin vilkuilla sitä vähän väliä ihastuksissani, että vieläkö sama maisema näkyy olohuoneemme ikkunasta. Vaikka maailmalla reissatessa tulee kuvattua mitä uskomattomampia maisemia ja nähtävyyksiä, niin pakko sanoa, että olen aika pirun onnellinen siitä, että tällainen maisema tervehtii minua meidän oman kodin ikkunoista. Tänään onkin ollut juuri sellainen olo kuin eläisin keskellä postikorttiin ikuistettua täydellistä maisemaa enkä voinut olla testailematta uutta järkkäriäni, johon olen enemmän kuin tyytyväinen, ja kuvailin tätä postausta varten pitkin päivää noita maisemia muistikortille. Hyvin toimii, sekä kamera että maisema!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s