Piristystä arkeen · Sisustus ja käsityöt

Lumiukkoja

IMG_13371IMG_1405IMG_1408

Jouluaskartelujen parissa jatketaan ja vuorossa ovat ihanan symppikset lumiukot, joita askartelimme kartongista. Idea näihin joulukoristeisiin tuli itse asiassa viime jouluna kummipoikamme perheeltä saamastamme joulukortista, johon oli liimattu vaaleansiniselle kartongille painettu kummilapsemme jalanjälki, kartonki oli leikattu lumiukon malliseksi ja sille oli lisätty erivärisistä kartongeista silinterihattu, hiilisilmät ja rinnukseen hiilinapit, porkkananenä, hymyilevä suu sekä oksakädet. Kortti oli ihana ja siksi se onkin keikkunut siitä lähtien magneetilla jääkaappimme ovessa enkä ihan hevillä aio tuosta kortista luopua.

IMG_1415

Tämän vuoden jouluaskarteluja miettiessäni ajatukseni palasivat jälleen tuohon lumiukkoon ja päätin siirtää tämän askarteluidean joulukortilta kuusenkoristeeksi. Jalkapohjamallina toimi tietysti tällä kertaa oma lapsi emmekä hakeneet kummipoikaamme näihin koristeisiin malliksi. Tämä joulukoristeidea on tosiaan omiaan niille lapsiperheille, joista pieniä lapsia löytyy. Aikuisen jalka ei ehkä näyttäisi niin söpöltä lumiukon sisään painettuna kuin pienen lapsen pikkuruinen jalanjälki, eikä liioin ehkä teinipojan kasvava kalossikaan tähän tarkoitukseen enää sovi, mikäli lopputuloksen haluaa olevan nimenomaan kuusenoksille sopiva koriste. Tosin voisihan näitä lumiukkoja askarrella ilmankin sitä jalanjälkeä ja tuputtaa kartongille valkoista maalia vaikkapa vanutupolla tai toisaalta jos painaisi koko perheen jalanjäljet kartongille ja tekisi niistä lumiukot, jotka kiinnittäisi talviseksi sommitelmaksi, lumiukkoperheeksi, seinälle, olisi se aika hauska joulukoristeidea, jossa olisi edustettuna jokainen perheenjäsen.

IMG_1417

IMG_1419Me teimme lumiukoistamme yksittäisiä kuusenkoristeita sekä neljän lumiukon pituisia nauhoja, jotka voi ripustaa kuusenoksille tai yhtä hyvin vaikka seinälle, ikkunaan, hyllyn reunaan tai kaiteeseen roikkumaan tai mihin kukakin sille nyt paikan keksii. Jalanjälki painettiin valkoista sormiväriä hyödyntäen ja hieman juhlatunnelmaa lisättiin liimaamalla lumiukon reunoille hopeaista glitterliimaa, joka välkkyy joulunvaloissa kuin timanttipöly tai kimaltelevat pakkaskiteet. Ripustusnaruksi laitettiin pätkä juuttinarua, jota somistettiin vielä sinisin, turkoosein ja violetein puuhelmin.

IMG_1432

”On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie

On toinen maailma on hämäräinen tie

On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää

kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää

Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan

Sen tiet ja talot puut on lumipuvussaan

Joku jää katsomaan, kuka lentää noin

Itsekin hämmästyn kun lentää voin

On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain

On kuu niin sininen mun lentomatkallain

Kuutamoon liukenee portaat pilvien

Liukenen itsekin ja leijailen

On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen

On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen”

-Avaruus, Tarleena Sammalkorpi

IMG_1440

Mukavaa joulun odotusta näissä lumiukkoisissa tunnelmissa, vaikka ulkona ei niin lumista juuri nyt olekaan! Enää 47 päivää jouluun eli sen lisäksi, että jouluun ei ole aikaa enää kovin pitkästi, niin meille jouluhulluille on kuitenkin jäljellä vielä hyvin aikaa nauttia joulumielestä ja uppoutua jouluntunnelmaan!IMG_1434

Mainokset

3 thoughts on “Lumiukkoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s