Perhe-elämä ja pikkulapsiarki

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen

DSC_0276_1[1]

Olin viikonloppuna Alisan kanssa kahvittelemassa mummoni luona. Mummoni antoi mukaani hieman ajateltavaa, nimittäin artikkelin Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen. Paperiarkille monistetun artikkelin saattoi tunnistaa välittömästi olevan vuosikymmeniä vanha, sillä johdanto aiheeseen kuuluu näin: ”Kirkko kunnostautui katekismuksen jakelulla ja YK julisti alkaneen vuoden Lapsen vuodeksi”. Pikaisella etsimisellä netistä löysin tiedon, että YK:n vuonna 1976 tekemän päätöksen mukaan vuosi 1979 julistettiin kansainväliseksi Lapsen vuodeksi ja siitä alkoi kymmenvuotinen työ lapsen ihmisoikeuksien tärkeyden korostamisen saralla. Työ saatiin päätökseen vuonna 1989, jolloin YK hyväksyi Lasten oikeuksien yleissopimuksen (LOS) ja kansainvälisesti sopimus tuli voimaan vuonna 1990. Käsiini saamani kopio vanhasta lehtiartikkelista on siis lähes neljänkymmenen vuoden takaa.

DSC_0280_1[1]

Mummoni kertoi antaneensa artikkelin ohjenuoraksi hyvään vanhemmuuteen jo aikanaan melkein kolmekymmentä vuotta sitten isälleni, kun hänestä ensi kertaa tuli isä minun synnyttyäni. Nyt mummoni halusi antaa nämä samat viisaat sanat minulle ajateltavaksi, kun minusta on tullut äiti esikoistyttäreni syntymän myötä. Pakko myöntää, että monet vuosikymmeniä vanhat opetukset vanhemmuudesta ovat monesti aikalailla jo aikansa eläneitä. Asiat tehtiin yksinkertaisesti vain niin toisin silloin muinoin verrattuna nykypäivään, vaikka kyllähän moni oppi ja viisaus onkin isovanhemmiltamme tai jopa vielä kauempaa sukupuistamme peräisin. Monet vanhat lapsenkasvatus-, parisuhde ja muutkin hyvään elämään tähtäävät oppaat aiheuttavat nykyisin kuitenkin lähinnä hilpeyttä niitä lukiessa, sillä onhan maailma neljässäkymmenessä vuodessakin mennyt ihan hurjasti eteenpäin ja vallalla olevat näkemykset ovat muuttuneet. Nämä lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen sen sijaan eivät ole vanhentuneet päivääkään, vai mitä mieltä olet?

DSC_0275_1[1]

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen

 

Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi minä olen olemassa. Älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

 

Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sinun sanasi minulle merkitsevät.

 

Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikaasi, niin jaat sydämesi, ja jollet sinä minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.

 

Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää sekä itsessään ja muissa olennoissa.

 

Älä tapa tunteitani, ajatuksiani ja yrityksiäni vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailulla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria, etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.

 

Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä eniten.

 

Älä varasta elämääni asettamalla kannettavakseni sinun täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

 

Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä omaa katsomustasi, sillä minun tulee saada uskoa, vaikket sinä uskoisi, toivoa, vaikket sinä toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan, ettet sinä ole kaikkitietävä, eikä se sinun arvoasi vähennä, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

 

Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia, sillä sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.

 

Älä anna minulle kaikkea mitä minä haluan, sillä vapaamielisyytesi on niin usein vain välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi ihanteiden sortumisesta syntynyttä voimattomuutta, taipuvaisuutesi laiskuutta, joustavuutesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhalua.

DSC_0597[1]

Kuten mummonikin minulle sanoi; näissä käskyissä vain on jotain niin herkkää ja koskettavaa, mikä pistää ajattelemaan sydämellä. Harvoin tulee ajatelleeksi kasvatuksellisia asioita näin syvällisesti nimenomaan sen pienen, avuttoman lapsen näkökulmasta, jonka elämän alkutaival on täysin riippuvainen vanhempiensa armollisuudesta, rakkaudesta, hellyydestä, viisaudesta, mielenkiinnosta ja ymmärtämyksestä. Millaisia vanhempia me olemme lapsillemme heidän näkökulmastaan tarkasteltuna? Olemmeko me turvallisia ja luotettavia? Olemmeko rakastavia ja huomioonottavia? Johdatammeko lapsiamme kasvatuksellisilla valinnoillamme oikeaan suuntaan kohti hyvää ja tasapainoista nuoruutta ja aikuisuutta vai teemmekö pikemminkin karhunpalveluksia, jotka kääntyvät ennemmin tai myöhemmin omia lapsiamme vastaan? Tavoittelemmeko omia päämääriämme lapsemme hyvinvoinnin kustannuksella? Ehkä olisi hyvä aina välillä tarkistaa sen oman perheveneen kurssia myös laskeutumalla sinne metrin korkeuteen ja katsella oman arkisen purjehduksen suuntaviivoja myös lapsen näkökulmasta; vieläkö ollaan oikealla reitillä? Mitä ajatuksia nämä käskyt sinussa herättivät, tarkastelitpa asiaa sitten vanhemman tai lapsen näkökulmasta?

DSC_0607[1]

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen on kirjoittanut Tapio Ahokallio ja ne löytyvät hänen kirjoittamastaan samannimisestä kirjasta.

DSC_0269[1]

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s