Sisustus ja käsityöt · Suomalaisia valintoja

Makuuhuoneemme kruununjalokivi – uusi sänky! + alennuskoodi!

IMG_1943

Yhteistyössä Huonekalutehdas Pentti Talvitie Oy

 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan meidän oli aika hankkia uusi sänky ja tähän liittyen postaussarjan ensimmäisen osan, joka käsitteli suomalaista huonekalualaa, voit käydä lukemassa täältä. Tämän postaussarjan toisen osan on tarkoitus nyt seuraavaksi kurkata makuuhuoneemme uuden uutukaiseen kruununjalokiveen ja syventyä hieman meidän tekemäämme sänkyvalintaan sekä sisustusaiheeseen. Postauksen lopussa on myös alennuskoodi yhteistyökumppanini tuotteisiin.

IMG_2099

Vanhassa jenkkisängyssämme selkä ei saanut kunnollista tarvitsemaansa tukea ja olihan tuo kymmenen vuoden ikäinen sänky jo parhaat päivänsä nähnytkin. Niinpä oli aika uusia sänky ja tällä kertaa päätimme panostaa erilliseen sängynrunkoon, josta tulisi makuuhuoneemme sisustuksen katseenvangitsija ja ehdoton helmi, sekä ostimme siihen patjat, joista lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Vaihdoimme jenkkisängyn puiseen sängynrunkoon ja erillisiin patjoihin osin myös hygieniasyistä, sillä sängynrunko pysyy helposti puhtaana ihan vain rätillä pyyhkimällä eikä se ime itseensä pölyä, kuten synteettisistä tekstiileistä valmistettu jenkkisänky. Sängynrungosta irralliset patjat on helppo nostaa tuulettumaan ulos vaikkapa talvipakkasella eikä tarvitse raahata ulos koko sänkyä. Päädyimme samalla leventämään sänkyä käytännön syistä sekä mukavuuden halusta ja ehkä mieli halaji myös pientä luksusta. Kerta makuuhuoneessa oli tilaa leveämmällekin sängylle, kuin perinteiselle 160 senttiselle parisängylle, niin ajattelimme, että miksikäs ei. Käytännönsyistä meitä leveämmän sängyn pariin ajoi tyttäremme, sillä olemme saaneet jo osamme niistä öistä, kun lapsi nukkuu välissämme hiukset toisen ja varpaat toisen vanhemman suussa. Siispä tilaukseen lähti 180 senttinen sänky sen enempää asiaa pohtimatta!

IMG_1978

IMG_1967 (2)

Halusimme suomalaisen sängyn, josta tiedämme mistä se tulee ja miten se on valmistettu. Halusimme tietää, mitä materiaaleja sänkyyn on käytetty ja halusimme maksaa laadusta, tyylikkyydestä, ajattomuudesta sekä kotimaisuudesta. Suomalainen design sopii suomalaiseen kotiin ja on kuin tehty sinne, joten tähän kohtaan sopiikin vanha sananlasku siitä, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan. Myös ekologiset ja eettiset valinnat ohjasivat meitä kotimaisuuden pariin. Ostamalla Suomesta tiedän myös, että tuotteen jokainen kädenjälki on jäljitettävissä eli tiedän kuka ja ketkä kyseistä huonekalua ovat käsitelleet ja valmistaneet. Tiedän esimerkiksi, että Suomesta hankitusta raaka-aineesta Suomessa valmistettu sänky ei sisällä sellaisia kädenjälkiä, jotka kuuluvat kehitysmaissa asuville pienille lapsille, joiden pitäisi halpateollisuuden käyttöön valjastettujen työmaiden ja tehtaiden sijaan olla koulussa opiskelemassa lukemista, kirjoittamista, matematiikkaa, kieliä, taiteita ja historiaa. Tiedän myös, että huonekalussani ei ole kehitysmaissa asuvan perheenäidin kädenjälkeä, joka on saanut tekemästään työstään niin naurettavan olemattoman korvauksen, ettei pysty tarjoamaan lapsilleen muuta ruokaa kuin pienen kipollisen vedessä keitettyä riisiä tai pahimmassa tapauksessa hän on työskennellyt palkatta. Tiedätkö muuten kuinka monta kädenjälkeä vaikkapa parisängyssä on? Eli kuinka monta kertaa ihminen on koskettanut tuotetta siitä hetkestä, kun raakalankku saapuu huonekalutehtaalle, siihen hetkeen, kun valmis parisänky lähetetään ostajalle? Hieman summa tietysti vaihtelee jokaisen sängyn välillä mallista ja pintakäsittelytavasta riippuen, mutta Talvitien huonekalutehtaan valmistamassa parisängyssä niitä keskimäärin on 232, sillä sängyn valmistus vaatii puusepältä edelleen paljon käsityötä. Meidän valitsemassamme Sonaatti-parisängyssä puusepän kädenjälkiä on 240-250. Lisäksi tietysti tuotteen kädenjälkien lukumäärää lisää vielä se, että ensin metsuri on metsässä kaatanut puun, puu on toimitettu sahalle, sahalla se on käsitelty raakalankuksi, joka on toimitettu huonekalutehtaalle. On siispä todella mukavaa tietää, että jokainen noista kädenjäljistä on osa vastuullista huonekaluteollisuutta ja jäljitettävissä, vai mitä mieltä olet?

IMG_1941

Valitsimme sängyksemme siispä suomalaisen, kotimaisesta koivusta valmistetun Sonaatti-divaanisängyn. Sänky kuuluu Etelä-Pohjanmaalaisen Huonekalutehdas Pentti Talvitie Oy:n valikoimaan. Mietin pitkään jalkopäädyllisen ja divaanisängyn väliltä. Olisin halunnut jalkopäädyllisen sängyn sen majesteetillisen ilmeen vuoksi, mutta lopulta puntaroituani näitä kahta vaihtoehtoa aikani, päädyimme divaaniin käytännön syistä. Kun jalkopää on matala, ei Larin jalat osu päätyyn, vaikka ei nukkuisikaan pää aivan sängyn yläpäässä kiinni, vaan tarvittaessa varpaat menevät päädystä yli. Lisäksi mietimme jo tulevia aikoja ja sitä, että mikäli tyttäremme päättää alkaa kömpimään öisin useinkin väliimme nukkumaan, pääsee hän kiipeämään sänkyyn päädyn kautta eikä hänen tarvitse kivuta väliimme jommankumman meidän vanhemman ylitse sängyn sivulta.

IMG_20171217_1945571

IMG_1946

Talvitien sängyt toimitetaan tavallisesti Tikkurilan katalyyttimaalilla maalattuna, mikä on suunniteltu huonekaluteollisuuden käyttöön ja erityisesti ruiskumaalaukseen. Halutessaan huonekalunsa voi kuitenkin lisämaksusta tilata myös Tikkurilan vesiohenteisella Helmi-maalilla maalattuna, jolla on erityinen M1-luokitus. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että M1-luokan maalista ei irtoa juuri lainkaan minkäänlaisia yhdisteitä huoneilmaan. M1-luokituksen saaneella Helmi-maalilla on Allergia- ja Astmaliiton hyväksyntä. Meillä ei kuitenkaan sellaisia herkkyyksiä ole, minkä vuoksi olisimme tarvinneet Helmi-maalin. Helmi-maali on kalliimpaa siksi, että se on litrahinnaltaan arvokkaampaa ja huonekalu vaatii myös enemmän käsittelykertoja Helmi-maalia käytettäessä, jotta maalipinnasta saadaan tarpeeksi kestävä käyttöön ja kulutukseen. Maalivaihtoehtojen lisäksi Talvitieltä huonekalut saa tilattua muunkin värisinä kuin niissä värivaihtoehdoissa, mitä nettisivuilta valmiina löytyy. Me halusimme sängystämme myös hieman kustomoidumman version ja tilasimmekin omamme valkolakattuna, josta sängyn hintaan tuli pieni nimellinen korotus, mutta kalliiksi tämäkään vaihtoehto ei missään tapauksessa tullut. Halusin yleisilmeeltään valkoisen sängyn, mutta toisaalta toivoin myös sänkyyn hivenen elävämpää ilmettä kuin vain tasaisen valkoisen maalikerroksen, joten päätimme jättää pintaan puun syykuviot näkyviin ja tällöin ratkaisumme oli valkolakkaus. Talvitieltä saa tilattua huonekalun myös ilman minkäänlaista pintakäsittelyä, jos haluaa pintakäsitellä valmiin huonekalunsa itse.

IMG_1936

Sänkymme on tehty suomalaisesta koivusta. Koivu on oiva valinta sisäkäyttöön tulevan huonekalun materiaaliksi, sillä sitkeytensä ja kovuutensa ansiosta siitä valmistettu huonekalu kestää aikaa ja kulutusta. Huonekalutehdas Pentti Talvitie onkin erikoistunut erityisesti koivuhuonekaluihin. Koivu on saunavastoista lähtien rakas osa suomalaista elämää ja etenkin suomalaista kulttuuria, joten miksi se ei olisi kansallispuulajinamme myös osa sisustustamme. Koivu on suomalaisen designin kulmakivi ollut kautta aikojen pitäen pintansa suosittuna huonekalumateriaalina edelleen. Suomalaiset kodit on sisustettu koivusta valmistetuilla huonekaluilla vuosikymmenten ajan jo edellisen vuosisadan alkupuoliskolta lähtien. Varmasti jo sitä aikaisemminkin koivu on ollut osa suomalaisia talonpoikaiskoteja, mutta 30-luvulta saakka Suomessa on ollut huippudesignia koivuhuonekalujen muodossa, mikä on noussut maailmanmaineeseenkin saakka. Koivu on myös ekologinen ja turvallinen materiaalivalinta ja huonekaluissa erityisen kestävää ja kaunista. Laatutietoiselle koivu on hyvä ja varma vaihtoehto, sillä koivuissa on myös havupuihin verrattuna vähemmän oksakohtia, joten puuaineksena se on tasalaatuisempaa. Koivu voi myös monelle herkälle olla materiaalinsa puolesta se juuri oikea vaihtoehto, sillä yliherkkyyksiä ei aiheuta pelkästään teollisuuden kemikaalit, vaan myös vierasperäinen puulajike voi aiheuttaa joillekin ärsytystä, allergian tapaista oirehtimista tai tuoksuherkälle voimakastuoksuinen eksoottinen puulajike voi olla yksinkertaisesti liikaa. Tässäkin asiassa me suomalaiset olemme siis tottuneet koivuun.

IMG_1927

IMG_1929

Koivu taipuu myös moderniin sisustukseen ja jokainen voi upottaa sen osaksi omaa kotiaan joko sellaisenaan kauniin, vaalean koivun värisenä tai sävytettynä oikeastaan minkä väriseksi vain. Modernin ilmeen vanhakin koivuhuonekalu saa, kun vaikkapa maalaa huonekalun jalat puoliväliin saakka lempivärillään ikään kuin huonekalulla olisi värikkäät sukat jalassa. Vaalea koivu toimii sisustuksessa hyvin muiden vaaleiden sävyjen kanssa. Esimerkiksi vaaleanharmaaseen yhdistettynä se luo tunnelman harmoniasta, rauhallisuudesta ja tasapainosta. Toisaalta vaalean koivun avulla voi leikkiä rajuilla kontrasteilla yhdistämällä se yhtälailla hyvin tummiin sävyihin, jopa mustavalkoiseen sisustukseen tai tummaan havumetsänvihreään. Meillä vaaleaksi sävytetty koivusänkymme on osana makuuhuoneemme puna-valkoista sisustusta ja istuu mielestäni todella hyvin osaksi tuota värimaailmaa myös. Koivu ja pastellisävyt toisiinsa yhdistettynä voisivat olla vaikkapa vauvan- tai lastenhuoneen sisustuksen leikkisä kantava teema. Värien lisäksi koivu toimii myös monien muiden pintamateriaalien kaverina. Betonin tai kiven rinnalla koivu tuo pehmeää maanläheistä kontrastia kylmän ja kovan materiaalin rinnalle.

IMG_1930

IMG_1937

Kun kokosimme sänkymme ja purimme sen pahvikääreistään, olimme yllättyneitä siitä, että mukana ei ollut nivaskaa epäselkeitä ohjeita, vaan ainoastaan yksi kuva ja kasausohjeet muutamalla lauseella kerrottuna. Tämä siitä syystä, että sänky oli todella yksinkertainen koota ja kokoaminen oli tehty oikeasti todella helpoksi ja loogiseksi, joten monisivuisia ohjevihkosia ei todellakaan tarvinnut. Meillä sänkyä mukana oli kokoamassa jopa tyttäremme, joka innokkaasti väänsi pultteja paikoilleen. Nauroimmekin, että nyt on niin idioottivarmat ohjeet ja yksinkertainen huonekalu kasattavana, että tämän kokoaminen käy vaikka vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäiseltä prinsessaltamme.

IMG_20171217_1928531

Meidän uusi sänkymme on niin ihana, että voisin vain tuijotella sitä iäisyyden ja vähän väliä kotona ollessa tulee kutkuttava olo, että on pakko käydä kurkkaamassa makuuhuoneeseemme ihan vain todetakseni, että edelleen sänky näyttää aivan ihanalta, on paikoillaan eikä ole karannut tai hävinnyt mihinkään ja se sopii juuri täydellisesti kotiimme. Se ei ole makuuni liian yksityiskohtainen ja rönsyilevä eikä liian romanttinen tyylissään, mutta ei myöskään missään nimessä turhan minimalistinen, vaan viimeisteltyä muotoilua ja kauniita, selkeitä yksityiskohtia on juuri sopivasti. Voitte vain kuvitella miten paljon nautin sänkymme kuvaamisesta tätä postausta varten ja kameraan kertyikin varmasti kymmeniä ellei satoja kuvia tästä superkuvauksellisesta mallikaunottarestani.

IMG_1931

Talvitieltä löytyy kuitenkin tämän meidän sänkymme lisäksi paljon monenlaista muotoilua aivan sieltä minimalistisen riisutusta tyylistä romanttisuutta uhkuviin huonekaluihin saakka ja muistathan, että huonekalutehtaan alennuskoodi on edelleen voimassa. Huonekalutehdas Pentti Talvitie Oy tarjoaa teille blogini lukijoille 15 prosentin alennuksen tuotteistaan 15.01.2018 asti. Pyydä rohkeasti tarjous mieltä kutkuttavista tuotteista ja muista mainita taikasana Vesta box, jotta pääset hyödyntämään alennuksen. Talvitien nettisivut löytyvät tämän linkin takaa ja tämän linkin kautta löydät puolestaan huonekalutehtaan Facebook-sivut.

IMG_2106

*Sängystä saatu alennusta blogiyhteistyön korvauksena

 

Postaussarjan ensimmäinen osa: Suomalaista sänkyä etsimässä + alennuskoodi!

Mainokset

One thought on “Makuuhuoneemme kruununjalokivi – uusi sänky! + alennuskoodi!

  1. Päivitysilmoitus: Blogin vuosi 2017 – Vesta box

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s