Aasia · Kauneus ja hyvinvointi · Matkailu ulkomailla · Parisuhde

Treffit 2/12 Thaimaan lämmössä

DSC_1980[1]

Helmikuun treffit, yllätys yllätys, saimme viettää Thaimaan lämmössä, sillä reissussa mukanamme on veljeni, joka nukkui päiväunia Alisan kanssa hotellilla sillä välin, kun minä ja Lari karkasimme viettämään pari tuntia laatuaikaa yhdessä. Treffeistä tosiaan spesiaalin tekee jo itsessään sijaintimme, sillä miten ihanaa onkaan päästä viettämään hetkeksi lapsivapaata aikaa lämpimässä ja aurinkoisessa säässä täällä Thaimaassa verrattuna siihen, että olisimme keksineet treffipuuhaa Suomen helmikuisen hyytävissä säissä.

 

Treffien agendaksi olisi vallan hyvin passannut ihan vaikka vain kylmän juoman nautiskelu rauhassa kahvilan terassilla ilman, että tarvitsee sinkoilla vauhdikkaan taaperon perässä pöytien, tuolien ja muiden asiakkaiden lomassa ja käydä kissahullun lapsen komentamana tervehtimässä jokaista kissaa, mikä tästä pitäjästä löytyy (lemmikkikissoja täällä nimittäin riittää, sillä niitä tuntuu olevan jokaisella kuppilalla vähintään yksi). Terassilla istuskelun sijaan halusimme kuitenkin hieman hemmotella tai rääkätä itseämme, miten sen nyt kukin tulkitsee eli hyvinvointiteemalla menivät nämä vuoden toisetkin treffit. Jos tammikuisten treffien Body Attack oli oman kehonsa rajojen testausta, niin ei muuten ollut ihan läpihuutojuttu thaihierontakaan.

 

Suuntasimme siispä hierojalle, missä Lari valikoi itselleen thaihieronnan ja minä puolestaan hieman meidän suomalaisten näkökulmasta perinteisemmän selkä-, niska-, hartia- ja päähieronnan. Lisäksi hieroja tuli siinä samalla hieroneeksi minulta kädetkin. Me molemmat istumatyön kangistamat puupökkelöt todella olimme kipeästi hieronnan tarpeessa eikä hieronnat täällä maksa juuri mitään. Tunnin hieronta maksaa paikasta riippuen 200-400 bahtia (5,5 – 11 euroa). Meidän tunnin setit maksoivat tuon 200 bahtia per pää, sillä puolen päivän maissa monessa hierontapaikassa hieronnat saa alennettuun hintaan, kun taas iltapäivällä ja illalla hinnat ovat hieman korkeammat.

 

Lari sanoi oman hierontansa jälkeen, että ei edes tiennyt kroppansa taipuvan sellaisiin asentoihin, mihin hieroja hänet oli vääntänyt. Myös minun selkähieronta sisälsi tekniikoita thaihieronnasta, vaikka se ei ihan perinteistä thaihierontaa ollutkaan. Hierojan muokatessa selkäni lihaksistoa uuteen järjestykseen kuulin miten lapaluiden ja hartioiden seudulla lihakset vain rutisivat ja runksahtelivat. Tuosta rutinasta tuli ihanan vapauttava ja rentouttava olo, sillä saatoin niin selvästi tuntea, miten käsittely sai etenkin yläselkäni rentoutumaan.

DSC_1977[1]

Pötköteltyämme tunnin vierekkäin Larin kanssa hierontalaverilla, huomattuamme kumpainenkin miten eriskummallisen kipeitä lihaksia aivan odottamattomistakin paikoista meistä löytyy ja nautittuamme imelänkipeää tekevästä hoidosta, suuntasimme lopuksi kookosjäätelölle Ao Nangin rantaan. Rentoutuneina ilman kolotuksia ja jumituksia hieronnan jälkeisessä euforisessa tilassa emme paljoa muuta osanneet siinä rantapenkillä tehdä kuin nauttia jäätelöstä, joka oli annosteltu kookospähkinästä tehtyyn kulhoon, ja ihmettelimme, miten paljon löytyykään poweria pienten thainaisten näpeistä, sillä pieneen kokoonsa nähden hieronta todellakin tuntuu ja tehoaa.

DSC_1979[1]

Että sellaiset treffit tällä kertaa. Mitähän keksitäänkään sitten maaliskuussa, jolloin ollaan jo kevään korvalla?

Mainokset

5 thoughts on “Treffit 2/12 Thaimaan lämmössä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s