Perhe-elämä ja pikkulapsiarki

Kun väsyttää.

IMG_3388

Auto hajoaa alle ja aiheuttaa henkilökohtaisen talouskriisin ja pienen perheen konkurssin. Alla pyörivät renkaat kuuluvat vuosikymmeniä vanhaan vuokra-autoon, johon lapsen turvaistuin on juuri ja juuri saatu soviteltua ja survottua turvavyötä venyttämällä. Eilen noudettu vuokra-auto on viikon sisään jo neljäs ajopeli, jolla kujanjuoksua jatketaan. Auton osia postitellaan autotehtaalle korjaukseen, auto seisoo konepellin alunen tyhjänä korjaamon pihassa ja laskulle raksuttavat laina-autolle kertyvät ajopäivät. Jos sitten vappuna hyvällä tuurilla olisi taas oma auto alla ja kädessä lasku, jonka loppusummasta ei ota selvää, että onko autokorjaamo ilmoittanut velkasaldon huumori mielessään sentteinä vai onko tuo luku sittenkin korjaamon puhelinnumero. Stressi työstä, taloudesta, arjesta, perheestä ja omasta jaksamisesta luo raskaan painon harteille.

 

Päiväkodilta kysellään olemmeko tulossa seuraavan viikon infoiltaan, kun nimeämme ei ollut ilmoittautumislistassa. Joo olemme tietysti; lapsenvahtikin on illalle sovittu, mutta olen taas unohtanut hoitaa ilmoittautumisen. Pää on ahdettu niin täyteen kaikkea muistettavaa, tietoa ja opittavia taitoja, että muistin kapasiteetti tuntuu olevan täysi, vaikka kalenteritkin sekä kodin seinällä että puhelimessa ovat ahkerassa käytössä. Aina, kun toisesta korvasta koittaa ahtaa korvien väliin lisää tietoa tai jotakin muistettavaa, niin toisesta korvasta pulpahtaa väkisinkin jotain tärkeää pihalle.

 

Välillä väsyttää niin, että silmäluomet tuntuvat raskailta, silmät painuvat kiinni väkisin ja aamupalapöydässä mielessä pyörivät jo seuraavat yöunet. Henkeä ahdistaa, rintaa puristaa eikä hapuileva käsi löydä tämän veturin hätäkahvaa, josta jarruttaa kiihtyvää menoa. Labrakokeet näyttävät kaiken olevan kunnossa; mitään ei ole kehossa liikaa eikä liian vähän, paitsi pari liikakiloa vyötäröllä. Ne ovat vain ne ruuhkavuodet, jotka ovat lyöneet naisen kanveesiin. Kanveesiin kirjaimellisesti, sillä toissapäivänä istuessani eteisen lattialle riisumaan lapselta päiväkotipäivän jälkeen kotiin palattuamme ulkovaatteita, löin takamukseni koko painoni voimalla eteisen pistorasiassa olevaan nyrkin kokoiseen muuntajaan. Muuntaja upposi perskannikkani niihin muutamaan ylimääräiseen kiloon oikein mukavasti niin, että huuliltani karkasi hallitsematon ärräpää. Illalla rojahtaessani sänkyyn yöunille, älähdin kivusta. Takalistoon oli ilmestynyt valtava mustelma ja seuraavat päivät istuminen tekee imelänkipeää.

 

Pitenevät päivät ja valoisat illat eivät tuo kaivattua lisäenergiaa päiviin eikä sen koommin lisää tunteja vuorokauteen. Kevään mukana saapuneet valoisat päivät tuntuvat huijaukselta, joka vain lyhentääkin yöunia ja lisää väsymyksen taakkaa. Illalla huomaan selailevani puhelintani vielä silloinkin, kun nukkumassa olisi pitänyt olla jo tunti sitten.

 

Eteiseen on taas jäänyt lojumaan kuraiset ulkovaatteet, jouluvalot roikkuvat edelleen oven vieressä puusäleikössä ja talvinen kranssi karrelle kuivahtaneena ja ruskeaksi kuihtuneena roikkuu edelleen ulko-oven pielessä naulassa. Kranssin ledivalosarjan patterikotelo on tipahtanut kranssin takaa piilostaan ja roikkuu kranssin alapuolella johdon varassa hitaasti puolelta toiselle tuulen vireen mukana seinää vasten keikkuen. Ruukkuun kuistin kupeeseen ovat jääneet pääsiäiseltä virpojien kauniit vitsat, jotka nekin pitäisi riisua koristeistaan, säilöä koristeet askartelulaatikkoon odottamaan ensi vuotta ja heittää pajunkissojaan tiputtelevat oksat pois. Narsissit paleltuivat ruukkuun (oikeastaan kaikki kolme peräjälkeen kauppareissuilla ostettua ruukkunarsissia), kun ne unohtui nostaa yöpakkasilla sisälle. Lapsen synttärikoristeet roikkuvat vieläkin niillä sijoillaan ilman, että kukaan on pistänyt tikkua ristiin niiden siivoamiseksi säilytyslaatikkoon. Lastensänky odottaa tuoretta maalipintaa ja eteisen sisustusprojekti on ollut oman onnensa nojassa jäähyllä jo puolitoista vuotta. Ristiäiskuvatkin ovat vielä valokuvafirman paperikuoressa, vaikka niiden olisi pitänyt olla albumissa jo kohta kaksi vuotta. Viime keväänä jäivät ikkunaruudut pesemättä ja tänä keväänä niitä sitten koristaakin jo aika selkeä harmaa utu, mutta saisiko pölykerroksen likavesisankon kautta viemäriin tänä vuonna?

 

Joskus vain ihan oikeasti väsyttää ja se on ihan ok. Ei me ihmiset olla robotteja, joihin vain vaihdetaan patterit, kun vanhat loppuu, ja ostetaan uusi kovalevy, kun vanha on täynnä. Vielä kun saisin itsenikin ymmärtämään sen, että pääsiäiskoristeet sopivat ihan hyvin vappuun ja jouluvalot muuttuvat joulun jälkeen välikausivaloiksi, jotka toimittavat pihavalojen virkaa, kunnes ollaan turvallisesti kesän syrjässä kiinni. Eihän tässä ole kiirettä mihinkään, valmiissa maailmassa. Ihan hyvin voi asennoitua ajattelemaan, että kerran kun on synttärikoristeet vaivalla laitettu kauniisti, niin voihan niistä sitten nauttiakin hieman pidempään. Perheemme taloustilanteen äkillisestä taantumasta sen sijaan en ole löytänyt vielä mitään positiivista, mutta kai tästäkin suosta vielä noustaan. Pakko on kuitenkin myöntää, että alkuviikosta tilatessamme vakuutusyhtiön kautta hinausta pösöllemme, mielessä kävi käskeä hinuri hinaamaan automme vain suoraan lähimpään suohon korjaamon sijaan, mutta enpä sitten sanonut niin kuitenkaan. Kai siitä vielä hyvän menopelin saa, saahan?

IMG_3389

Tällä viikolla kuitenkin sen synkimmänkin epätoivon hetken onnistui piristämään tuo pieni, rakas tyttäreni, sillä juuri, kun niskaan kaatuivat toinen toistaan huonommat uutiset automme kohtalosta, kilahti sähköpostilaatikkoon valokuvausliikkeen koevedokset lapsemme ensimmäisistä päiväkotikuvista. Pakko sanoa, että nuo kuvat ovat niin sydämen sulattavan söpöjä ja täyden kympin arvoisesti onnistuneita, että valinnan vaikeus oli käsin kosketeltavissa. Lopullisiksi muotokuviksi oli täysin mahdotonta valita vain kolmea kuvaa, joten päädyimme tilaamaan kuvia paljon enemmän kuin mitä alun perin olimme suunnitelleet. Niinhän se tosiaan menee arjessakin, että oman lapsen hymy on se juttu, mikä valaisee päivän kuin päivän ja kääntää mielialan plussan puolelle, vaikka joskus väsyttääkin ihan pirusti, auto lahoaa alle, takamuksessa on kämmenen kokoinen mustelma ja kukkaroon on muuttanut matti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s