Perhe · Piha ja luonto

Kevätfiiliksiä

IMG_3422

Vappupäivä Jyväskylässä meni harmaan sateisissa merkeissä, mutta viime viikonloppuna meitä helli auringonvalo ja lämpimämmät celsiusasteet. Niinpä tuolloin tuli kirmattua terassin ovesta ulos hihattomassa topissa ja Alisallekaan sisävaatteiden lisäksi ei kenkiä kummempaa puettu päälle. Siinä me aurinkoisella takapihallamme kuvailimme upeasti kukkaan puhjenneita paria krookusta, ihmettelimme marjapensaiden silmuja ja huomasimme, että yrttipenkissä ruohosipuli on jo ennättänyt heräilemään talviunilta. Teki hyvää kääntää kasvot aurinkoon ja nauttia lämmön tunteesta iholla eikä kosteassa maassa multaan sotkeentuneet polvetkaan haitanneet.

DSC_2167[2]

IMG_3431

IMG_3424

IMG_3430

Myöhemmin iltapäivällä menimme jälleen aurinkoiseen säähän ulos ihan vain sisävaatteet päällä, kun päätin käydä kuvailemassa leskenlehtiä aurinkoisella rinteellä kotimme edustalla. Mehiläinen oli jo täydessä työssä kukkien kimpussa ja Alisa poimi leskenlehdistä kukkakimpun keittiön pöydälle. On niin ihanaa, että on kevät ja kesää kohti mennään hurjaa vauhtia. Nyt taas nimittäin alkaisi jo riittämään monen kuukauden jälkeen haalari- ja kuravaateralli ja todella nauttisin siitä, että ulkoilemaan voisi lähteä suoraan ovesta ulos kävelemällä ja riittäisi, kun vain kengät muistaisi sujauttaa jalkaan ennen kuin kynnyksen ylittää. Tai no, lämpimänä kesäpäivänä eipä sekään haittaisi, vaikka ne kengätkin unohtuisivat.

IMG_3455IMG_3460IMG_3462

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s