Perhe-elämä ja pikkulapsiarki

Vievätkö ruuhkavuodet muistin ja ajattelukyvyn sinultakin?

Kuinka moni vanhempi kokee, että vanhemmuus vei muistin sekä maalaisjärjen ja väsymys sumensi viimeisenkin loogisen ajattelukyvyn? Meidän perheessä ainakin rapatessa roiskuu tuon tuostakin ja nämä asiat tulivat taas vastaan todella konkreettisella tavalla viime viikolla, mutta tällä kertaa töpeksijänä en ollut minä vaan Lari. Oma arkeni pysyy kasassa ja narut hyppysissäni vain ja ainoastaan, koska olen opetellut käyttämään kalenteria orjallisesti. Kaikki, mitä en kalenteriin merkitse, unohtuu kymmenessä minuutissa ja asiat vain katoilevat päästäni. Siksi työvuorojen, lapsen päivähoitoaikojen, vanhempainiltojen, palvelusetelihakemusten, lomakkeidentäytön, neuvola- ja lääkäriaikojen, blogiyhteistöiden ja päiväkodin teemapäivien lisäksi kalenteriin on merkittävä myös treffit puolison kanssa, kavereiden kanssa sovitut kahvit, sukusyömingit sekä e-pillerin ottaminenkin. Ilmeisesti kalenteriin jatkoa ajatellen olisi syytä merkitä myös: muista pukea lapsi.

DSC_2163[1]

Viime viikon torstaina kalenteriin oli merkitty: ”Päiväkodilla vappuhulinat, saa pukeutua vappuasuun -> Alisalle päälle kissapuku”. Kalenterimerkinnän olin tyypilliseen tyyliini jakanut myös Larin puhelimen kalenteriin, sillä minä olin sinä aamuna mennyt töihin jo aiemmin ja Larin oli tarkoitus viedä Alisa päiväkotiin, kun he olivat syöneet ensin aamiaisen kotona. Töihin sain WhatsApp-viestillä kuvan, jossa ihana, pieni, söpö kissaneitonen oli menossa vappupuvussaan päiväkotiin. Alisalle oli siis puettu sama puku, mikä hänellä oli synttärijuhlissaankin. Kiittelin mielessäni, että jes jes, emme unohtaneet vappuhulinoita ja vappujuhlan mukaista vaatetusta, joten tämä homma oli selvitetty kunnialla.

 

Yllätys oli minua vastassa kuitenkin, kun menin hakemaan Alisaa päiväkodista. Päiväkodin pihalla oli nimittäin lapsi, jolla oli kyllä tyttäreni kasvot, mutta muuten tuota pakettia en omakseni tunnistanut. Ihmettelin ääneen, mitä ihmettä lapsellani on päällä? Aivan vieraat vaatteet! Eihän meillä tuollaisia ole! Alisan hoitaja purskahti nauruun nähdessäni hämmästykseni ja kertoi, että lapsi tuotiin päiväkotiin tosiaan kissa-asussa ilman minkäänlaisia ulkoilu- tai kuravaatteita, joten hänelle oli tilapäisesti lainattu samankokoisen päiväkotikaverin vaatteita, jolla puolestaan haalaria oli jos jonkinmoista pakattuna mukaan päiväkotiin. Nauroin niin, että vesi valui silmistä eikä naurusta meinannut tulla loppua lainkaan. Jatkossa ilmeisesti pitää kirjoittaa kalenterimerkintään: ”Päiväkodilla vappuhulinat, saa pukeutua vappuasuun -> Alisalle päälle kissapuku. MUISTA PAKATA MUKAAN MYÖS ULKOILUVAATTEET!”

 

Päästyämme kotiin, kirjoitin vanhempien omaan keskusteluryhmään kiitokset Alisan päiväkotikaverin äidille siitä, että hän pakkaa lapselleen sen verran reippaasti mukaan vaatteita, jotta päiväkodilla on jotain mihin meidänkin lapsen voi sitten pukea, kun lapsemme on tuotu päiväkotiin ilman vaatteita. Tämä äitikollega ei ole myöskään tunnettu parhaimmasta mahdollisesta muistista, joten häneltä saatu päivittely, että eipä olisi uskonut olleensa parhaiten varustautunut ja lisäkysymys siitä, mitä vaatteita haluamme huomiselle pakattavaksi mukaan, nauratti vähintään yhtä paljon kuin itse tapahtuma päiväkodin pihalla.

 

Jos ei tästä tapauksesta herunut vuoden isäpalkintoa Larille, niin seuraavana päivänä emme suoriutuneet yhtään sen paremmin kauppareissulla ja jäivät vuoden aviomiespalkinnotkin saamatta. Teimme nimittäin työviikon päätteeksi viikonlopun ruokaostoksia ja päästyämme kassalle, minä menin hihnan päähän pakkaamaan ostoksia ja annoin pankkikorttini Larille, joka jäi Alisan kanssa kassalle maksamaan ostokset. Minun kuulemattani Lari oli antanut pankkikorttini Alisalle ja käskenyt viemään pankkikortin äidille. Luit oikein! Lari todella antoi ruokakaupassa pankkikorttini 2-vuotiaalle lapselle ja sen siliän tien Lari unohti pankkikortin olemassaolon huolehtimatta siitä, että päätyikö kortti koskaan minulle asti. Autossa noin 10 minuuttia tämän tapahtuman jälkeen Lari sitten kysyi minulta, että antoihan Alisa pankkikorttini takaisin minulle. Sydämeni jätti lyönnin välistä, silmät rävähtivät lautasantennin kokoiseksi, pääni päälle ilmestyi vappupallon kokoinen kysymysmerkki ja suusta pääsi huuto: ”MITÄ?!”. U-käännös tapahtui salamannopeasti, kun suuntasimme suoraan takaisin kauppaan ja kiirehdin koluamaan läpi kulkureittimme lattiat sekä kassojen päätyroskikset samalla estäen kortin käytön mobiilipankissa. Kun kortti loisti edelleen poissaolollaan, päädyin kyselemään korttini perään kaupan infopisteelle, johon joku ihana asiakas oli sen juuri puoli minuuttia aiemmin tuonut löydettyään korttini kaupan lattialta. Luojan kiitos kortti löytyi, mutta aika tiukkaan sävyyn tuli kyllä tiedusteltua Larilta, että mitä hemmettiä kävi taas mielessä? Mutta sitä se kait teettää; väsymys nimittäin, kun se sumentaa järjen ja ajattelukyvyn. Onneksi tuollekin tapahtumalle voi nyt jo nauraa! Jestas, miten kohnoksi vanhemmuus ihmisen tekee.

 

Mitäs ihania unohduksia teille muille vanhemmille on sattunut?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s