Perhe · Sekalaista

Aikatauluakrobatiaa ja tetristä muistuttava kalenteri

DSC_2204[2]

Huh mikä viikko! Tässä kohtaa voin huokaista onnellisena, että onneksi on sunnuntai-ilta. En siksi, että olisin jotenkin toivonut viikon menevän nopeasti ohi, vaan siksi, että samalla, kun kompuroin viikon läpi flunssaa vastaan taistellen, oli viikko täynnä aivan valtavan paljon ohjelmaa, hengästyttäviä aikatauluja, täyteen ahdettuja päiviä kalenterissa ja sen myötä tämä viikko vaati aika paljon aikatauluakrobatiaa ja koneistoon ehkä jopa yhden turbobatterinkin takaamaan tämän naisen kulkua, jotta homma ei tyssää heti alkuunsa kuin kananlento.

 

Maanantaiaamuun viikon alussa heräsin kurkku karheana ja olo enteili orastavaa flunssaa. Silloin ei tuntunut kivalta. Viikko oli soviteltu täyteen menoja ja kalenterini muistuttikin lähinnä tetristä. Puhelimeni kalenterissa menot näkyvät aikapalkkeina ja kun katselin viikonpäivien kulkua kalenteristani, oli se survottu näitä värikkäitä palkkeja vieriviereen ja allekkain aivan täyteen. Siinä kun kurkkuani aamulla selvittelin ja tunnustelin, että nielaisukin tuntui vihlaisuna henkitorven päässä, tiesin, että luvassa olisi raskas viikko ja jo silloin mietin, että sunnuntai-iltaan asti on pakko jaksaa ja tämän naisen on pysyttävä pystyssä. Olo oli vähän kuin olisin ollut maratonille starttaamassa, vaikka en koskaan kyllä ole maratonille startannut tai edes harkinnut moista, joten oikeastaan en tiedä, miltä maratonille starttaaminen tuntuu. Ehkä tältä kuitenkin, kuvittelen.

 

Työvuorojen, jotka eivät tällä viikolla menneet Larin kanssa todellakaan ihan yks yhteen, lomassa taiteillessa viikkoon mahtui myös vappu vappuleipomuksineen, rakkaan ystäväperheen esikoisen synttärijuhlat, Nalan syntymäpäivä, kolmena päivänä aikataulujärjestelyjä auton hakuun liittyen, päiväkodin järjestämä ihana äitienilta hemmotteluineen mahtui myös viikkoon, kuten myös perjantain bilehumputtelut oman aviomiehen ja ystävien kera Playabandin livekeikalla ja vielä viikonloppuun mahtui ihanaa ajanviettoa ystävien kera molempina päivinä. Aikatauluja ja todennäköisyyksiä vastaan taistellessa ja flunssan viedessä ylimääräiset energiat, kameraan kertyi tältä viikolta harvinaisen vähän kuvia. Juttuja ja muistoja sen sijaan senkin edestä, mutta kännykän kameraan vain muutama hätäinen räpsäisy ja järjestelmäkameraan ei juuri ainuttakaan.

IMG_3473

Saimme tosiaan keskiviikosta perjantaihin asti järjestellä aikataulujamme, jotta pääsemme hakemaan automme korjaamolta vihdoin ja viimein kahden ja puolen viikon jälkeen, kun automme on ollut täysremontissa ja joka päivä hakupäivä siirtyikin erinäisten vastoinkäymisten vuoksi eteenpäin, kunnes vihdoin perjantaina saimme kauan odotetun soiton, että automme kehrää taas kuin tyytyväinen leijona, pääsimme palauttamaan vuokra-automme ja hakemaan oman automme takaisin kotiin tähtitieteellisen suuruisen laskun kera. Nyt on kuitenkin auto taas kunnossa sekä kotiutunut ja meidän raha-asiat on organisoitu täysin uuteen uskoon pösömme kivan kevätyllätyksen johdosta.

DSC_0671[1]_edited

Viikonloppu on ollut sen sijaan aivan hurjan ihana. Useampaankin uuteen ihmiseen sain tutustua ja myös ihastua, sillä nämä uudet tuttavuudet olivat kaikki ihan mahtavia tyyppejä! Perjantain bileilta oli todella harvinaista herkkua, sillä emme Larin kanssa liiaksi ole lapsen syntymän jälkeen tuulettuneet. Muutamia kertoja olemme käyneet samaan aikaan illanvietoissa, mutta tähän asti ne ovat olleet sellaisia, että joko parissa tunnissa olemme palanneet takaisin kotiin lapsenhoitohommiin tai sitten vähintään toinen on jarrutellut menoaan, jotta on sitten kuskina ja pystyy kotiinpaluun jälkeen ottamaan vastuun lapsesta. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin lapsenvahti koko yön, joten saimme molemmat ottaa ihan rennosti, jättää auton kotiin ja huristella yön pikkutunteina sitten taksilla kotiin nukkumaan.

 

Playabandin keikka maistui mansikoilta, sillä Playalla on ollut meille todella suuri merkitys. Olemme nähneet lukuisia Playan keikkoja ja tanssineet itsemme hikiseksi mukaansa tempaavien biisien rytmissä basson jytistessä sielussa asti, Playa oli juhlimassa kanssamme kihlajaisiamme, soitti häissämme, solisti lauloi kuin enkeli häätanssikappaleemme, jonka voin kuulla soivan korvissani edelleen aivan kuin se olisi juuri laulettu meille, ja ainoa mikä tästä täyskädestä jää puuttumaan, on se, että synnytyksessä he eivät sentään olleet mukana, mutta ajatuksen tasolla kyllä naurattaa mielikuva siitä, että bändi olisi soittanut tahtia synnytyssalissakin minun huutaessa ja ponnistaessa esikoistamme maailmaan. Niinpä voitte kuvitella, miten ihanaa oli jälleen päästä tuntemaan Playaband joka solussa ja antaa musiikin viedä. Muutenkin, kukapa voisi vastustaa livekeikkoja?!

DSC_2210[1]

Lauantaihin heräsimme muutaman tunnin yöunilla varustettuna ja väsymys rokotti hieman pirteyttä, mutta se pyyhkiytyi sopivasti pois, kun Espoosta saakka matkanneet ystävät istahtivat olohuoneeseemme ja saimme turinoida kaikenmoista ilman kiireitä ja stressiä. Herkuttelimme aivan superihanalla carbonaralla, jonka resepti pitäisi joku kerta itse asiassa kirjailla tänne blogiinkin. Tuo carbonara on nimittäin supernopea ja vähintäänkin yhtä helppo valmistaa, mutta maku on jotain uskomattoman hyvää. Tietenkin on vähän erikoista ostaa ainekset valmiiksi ja laittaa vieraamme kokkaamaan meille, mutta minkäs teet, kun vieraamme nyt vain sattui olemaan carbonarakuningas! Sen lisäksi, että päästiin herkuttelemaan taivaallisen hyvällä pastalla ja vaikka sitä tehtiin valtava annos, niin siitä se vain pastakauhallinen kerrallaan katosi pannusta parempiin suihin, herkuttelimme myös viime kesäisillä Kroatian tuomingeilla. Korkkasimme viimeisen pullon viinitilavierailulta ostamaamme valkoviiniä sekä maailman parhaiden oliiviöljyjen joukkoon rankattua oliiviöljyä, johon dippailimme vastapaistettua lämmintä patonkia. Ei nimittäin tällä kattauksella haitannut väsymyksen rippeet silmäkulmissa!

DSC_0649[1]

Sunnuntaiksi saimme vielä viikon viimeiset päivällisvieraat Helsingistä asti luoksemme ja ruokapöytään paistui pari kunnon vanhan ajan peltipizzaa reiluine täytteineen ja runsaine makuineen. Alisa pääsi vihdoin kumminsa kanssa vaihtamaan kuulumisia, sillä jo lauantai-iltana nukkumaanmeno Alisalla tuntui olevan melkoista härdelliä, kun hän hyppi malttamattomana sängyssään pimeässä huoneessaan ja huusi kummia innosta puhkuen jokaisella pompulla. Odotus kuitenkin palkittiin ja Alisan hartaasti odottama ovikellon soitto kuului vihdoin sunnuntaina sopivasti päiväunien jälkeen.

DSC_2214[1]

Ja ei muuten ollut viikonlopun säissäkään paljoa valittamista, joten kaikki loppuaika menikin sitten hiekkalaatikolla ihmetellen, katsellen Päijänteellä ohilipuvia veneitä, kuunnellen linnunlaulua, kuvaillen aurinkoon kurkottelevia leskenlehtiarmeijoita ja taputellen pahan kakun tilalle parempia, hyviä hiekkakakkuja. Viikonlopun aurinko on tuntunut vihdoin paranteen flunssanikin jo ainakin hieman paremmalle tolalle, eikä nenäkään vuoda enää vesiputouksen lailla. Jos päivää voisi ilosta halata ja rutistaa, niin näitä ihania päiviä halaisin oikein kunnolla, sillä niin ihanaa aikaa olemme saaneet viettää niin viikolla kuin nyt viikonloppunakin mitä parhaimmassa seurassa.

DSC_2212[1]

Ei siis ihme, että nyt olen onnellinen sunnuntai-illasta, kun sai nostaa jalat ylös, herkutella hieman pizzan jämillä ja huokaista, sillä ensi viikolle on paljon vähemmän ohjelmaa luvassa kuin tälle viikolle, joten ehkäpä silloin ei tarvitse juosta kalenterin kanssa kilpaa, vaan ihan verkkainen kävelytahti riittää. Nyt pää tyynyyn, unta kaaliin ja ihanaa alkavaa viikkoa toivottelen jokaiselle!

Mainokset

2 thoughts on “Aikatauluakrobatiaa ja tetristä muistuttava kalenteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s