Perhe · Ruoka

Ovatko lapset tervetulleita ravintoloihin? Ravintolakulttuuria täällä ja maailmalla.

Reissatessa olen huomannut monia eroavaisuuksia lapsiin liittyvässä kulttuurissa Suomen ja muun maailman välillä. Siinä missä Suomessa äristään niskakarvat pystyssä naapurille, joka kehtasi ojentaa huonosti käyttäytyvää tai vaaraa toiminnallaan aiheuttavaa lastani, jonka vain minä kasvatan eikä suinkaan naapuri tai kukaan muukaan, ovat lapset monessa muussa maailman kolkassa koko kylän lapsia. Heitä rakastetaan, huomioidaan ja heistä huolehditaan monen kylän perheen toimesta ja samalla myös törttöilyistä ojennetaan ja opetetaan. Kukaan ei katso nuiveasti tai nakkele niskojaan, että mites kehtasitkin minun lastani torua.

DSC_0686[1]

Kroatiassa ollessamme saimme muun muassa kokea juuri tämän yhteisöllisyyden ja ai että, kaipaisin sitä asennetta hitusen Suomeenkin. Vaikka emme olleetkaan kylämme vakituisia asukkaita, vaan pysähdyimme elämässämme vain kahdeksi kuukaudeksi niille sijoillemme, otettiin meidät paikallisten toimesta niin ihanasti vastaan, etten voi edes käsittää, miten avosydämisiä ihmiset voivatkaan olla, sillä vastaavaa ei olisi ikinä tapahtunut Suomessa. Lapsi oli tervetullut, häntä tervehdittiin, leikitettiin, kutsuttiin kylään, hänelle opetettiin ulkomaankielisiä tervehdyksiä, hänelle ja toki koko perheellemme naapurit toivat omista puutarhoistaan ja hedelmäpuistaan auringon alla kypsyneitä tuoreita viinirypäleitä, tomaatteja, viikunoita ja luumuja, ohi kulkiessamme lapsemme käteen naapurin täti lykkäsi banaanin välipalaksi ja keksin toisena päivänä.

DSC_0693[2]

Toreilla ja turuilla kierrellessämme ja tehdessämme ostoksia saimme kokea täsmälleen saman vieraanvaraisuuden ja lapsirakkauden kuin naapurustossammekin. Rijekan toreilla ja kauppahalleissa mukaamme kertyi Alisalle annettuja tuliaisia pieni pussillinen, kun kauppiaat ja ostoksiaan tekevät perheenäidit ja –isät antoivat omista ostoksistaan Alisalle luumuja, tomaatteja, porkkanoita ja suklaita välipalaksi. Kiittelimme liikuttuneina samalla hymyillen kuin hangonkeksit ja liikutuksesta kyyneleet silmäkulmissa, sillä tällaiseen emme todellakaan olleet Suomessa tottuneet. Miten meitä tuiki tavallisia turisteja ja meidän tuiki tavallista tytärtämme paikalliset niin vilpittömällä ilolla halusivatkaan huomioida? Yhteisöllisyys toi turvallisuuden tunnetta ja teki olomme hyväksytyiksi ja tervetulleiksi. Meitä ei katsottu pahalla ja kukaan ei meiltä kysellyt, että eihän lapsemme sotke ja metelöi ja ei kai hänestä ole vaivaa tai häiriötä. Kunpa vain saisin palan sitä vieraanvaraisuutta ja lapsiystävällisyyttä suomalaisiinkin naapurustoihin. Sen verran matkailu on kuitenkin näkemyksiämme avartanut, että nykyisin niin mielelläni silloin tällöin viemme naapureille vaikka lämpimäiset korvapuustit, jos itse olemme leiponeet pullaa tai käymme sytyttämässä vaikkapa kynttilän kotiin palaavan naapurin iloksi oven vieressä seisovaan lyhtyyn. Huomionosoitus ei maksa meille mitään, mutta uskon, että se tuntuu vastaanottajastaan hyvälle.

DSC_0687[1]

Yksi suurimmista kuiluista Suomen ja niiden maiden, joissa olemme reissanneet ennen lapsemme syntymää tai lapsemme kanssa, välillä on ravintolakulttuuri. Suomessa lapset eivät todellakaan ole tervetulleita jokaiseen ravintolaan, vaikka sieltä syöttötuoli lapselle löytyisikin, vaan Suomessa jopa monet lapsiperheiden vanhemmat käskyttävät muut lapsiperheet ainoastaan pikaruokaravintoloihin ruokailemaan, koska lasten läsnäoloa yhteiskunnassa ei vain siedetä. Jos netin keskustelupalstoja vilkaisee, eivät lapset Suomessa todellakaan ole tervetulleita liinaravintoloihin ellei heitä ole ensin kotona opetettu käyttäytymään kunnolla. Mistä lähtien tämä Pohjolan takapajula on niin vieraantunut ihmisyydestä, että lapset eivät enää kuulu yhteiskuntaan? En todella voi käsittää sitä, että ravintolaan saavat mennä ruokailemaan ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka puhuvat vain hiljaa tai mieluiten eivät ollenkaan, jotta naapuripöydässä ruokailevat ihmiset eivät häiriinny mistään äänistä. Mistä lähtien tähän maailmaan ei ole enää ääntä mahtunut? Tai mistä lähtien lapset eivät ole enää mahtuneet suomalaiseen yhteiskuntaan? Suomi on ehdottomasti lapsivastaisin kulttuuri, johon olen tähän ikääni mennessä törmännyt ja se jos mikä on surullista.

DSC_0699[1]

Se mikä nyt sai minut kirjoittamaan tästä aiheesta ja mielipiteeni näin voimakkaasti ryöpsähtelemään, on helatorstain sukusyöminkimme. Kerron jo heti alkuunsa, että tämä ei ole mikään maksettu mainos, vaan kirjoitan seuraavaksi helatorstain ravintolakokemuksestamme täysin spontaanista halustani, sillä tällaisia ravintolahelmiä on Suomessa todella harvassa, mutta Suomen rajojen ulkopuolella tällainen palveluhalukkuus ja lapsiystävällisyys ovat arkipäivää. Siinä missä Kroatiassa tarjoilija istui lukemaan satua lapsemme kanssa, Tšekeissä tarjoilija kävi näyttämässä lapsellemme ravintolan keittiötä tai Thaimaassa tarjoilijat veivät lapsemme katsomaan ravintolan kissaa, saa Suomessa aloittaa ravintolavierailunsa etsimällä likaista, siivoamatonta syöttötuolia jostain ravintolan peränurkasta, kun tarjoilija ei sitä automaattisesti edes tarjoa, vaikka seurueessa on mukana pieni lapsi. Helatorstaina oli kuitenkin asiat täysin toisin. Meillä oli seurueellemme pöytävaraus tehtynä Jyväskylän Stefan’s Steakhouseen ja ravintolalle oli myös mainittu, että mukanamme on 2-vuotias lapsi. Kun saavuimme ravintolaan, lapselle oli valmiiksi laitettu paikka valmiiksi meille varattuun pöytään. Lapsen paikalla nökötti siisti, puhdas syöttötuoli ja lasten aterimet. Tarjoilija toi ensimmäisenä lapsellemme piirustusvälineitä ja ruokavalintojamme pohtiessamme meille kerrottiin, että lapsille ei ole erillistä ruokalistaa, koska lapset ansaitsevat muutakin kuin nakkeja ketsupilla, joten minkä tahansa listan annoksista saisi tilattua puolitettuna lapsellemme. Valitsimme Alisalle naudan sisäpaistipihvin medium+ -kyspyysasteella, maustevoita, parmesanranskalaisia ilman suolaa sekä majoneesia dipiksi. Voitte arvata, että kyllä maistui lapsellemme nämä pääruokaherkut kuin myös alkuleivät; ihanan pehmeä, tuore vaalea leipä sekä maistuva saaristolaisleipä, joka sekin nostettiin pöytään niin, että Alisakin ylsi leipäkorille sekä jälkiruuaksi tilattu suklaajäätelö paahdetulla valkosuklaarouheella.

DSC_0707[1]

Lastamme huomioitiin jatkuvasti tarjoilijan toimesta, kun hän otti lapseemme kontaktia keskustelemalla ja höpöttelemällä niitä näitä; lasten juttuja tiedättehän. Tarjoilija erikseen kysyi lapseltamme maistuuko ruoka ja viihtyykö hän. En todella osaa tarpeeksi hyvin sanoin kuvata, kuinka onnellinen olin siitä, että istuimme Jyväskylässä hienossa, viihtyisässä ravintolassa ruokailemassa lapsemme kanssa ja tunsimme itsemme niin tervetulleiksi kuin vain olla ja voi. Sellaista ei lapsiperheenä Suomessa kovin usein pääse tuntemaan ja kokemaan, sillä yleensä enemmänkin joutuu tuntemaan, että ollaan kuokkavieraina toisten mailla ja olo on anteeksipyytelevä, koska lapsemme ei istu hiljaa kädet ristissä kuin kirkon penkissä, vaan hänessä riittää ääntä ja elämää, kuten lapsissa yleensäkin. Alisa on todella tottunut reissujemme myötä ravintolaelämään ja väitän, että hänellä riittää ravintolasyöminkeihin pitkämielisyyttä enemmän kuin monella muulla lapsella. Silti ruokien odottelu ja pitkän kaavan mukaan ruokailu on Alisallekin pitkästyttävää ja hän tarvitsee puuhaa ruokailun ja etenkin odottelun ajaksi. Välillä hän tekee palapeliä lattialla pöydän vieressä, piirtelee pöydässä värikynillä paperille tai lukee kirjaa. Ja tottakai utelias lapsi käy myös katsastamassa, että millaisessa ravintolassa hän onkaan syömässä. Stefanissa en kertaakaan tuntenut, että henkilökunta olisi vaivaantunut tai ärsyyntynyt lapsemme läsnäolosta, vaan pikemminkin tunne oli juuri päinvastainen, sillä lähtiessämme tarjoilija kumartui vielä halaamaan lastamme ja sanoi suoraan hänelle, että tulethan uudestaankin syömään tänne ravintolaamme. Joten jokainen, joka miettii lapsiystävällistä ravintolaa Jyväskylästä, niin tässäpä todella vahva ja lämmin suositus lapsiystävällisimmästä ravintolasta, jossa me Jyväskylässä ja jopa koko Suomessa olemme käyneet ja sen lisäksi ruoka on myös taivaallisen hyvää! Napakymppi!

DSC_0704[2]

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s