Piristystä arkeen

Aikuiset päästetty irti vanhemmuuden lieasta

DSC_2245[1]

Nyt se sitten tapahtui! Nimittäin se, että lapsi oli ensimmäisen kerran hoidossa yön yli ja meillä aikuisilla oli totaalisen lapsivapaa ilta, jonka sai venyttää huoletta aamuyön pikkutunneille asti kelloon vilkuilematta ja lasiin sylkemättä. Olen jännittänyt ja venyttänyt lapsen yökylään jättämistä pitkään. Sydäntä riipi ajatus, että lapseni viettäisi ensimmäistä kertaa yönsä eri osoitteessa kuin missä minä. Tunsin voimakasta syyllisyyttä etukäteen siitä mielikuvasta, että lapsi yöllä heräisi pahaan uneen ja huutaisi hätääntyneenä äitiä turvaksi enkä voisi olla paikalla vastaamassa tuohon lapsen huutoon. Kun pari viikkoa sitten taloyhtiömme hiekkalaatikkotoimikunnan hiekkakakkukokouksessa naapurimme ehdotti aikuisten iltaa, grillibileitä, terassikierrosta ja kreisibailausta, oli tämän mutsin todettava, että nyt on aika vihdoin ja viimein venyttää taas napanuoraa yökyläilyjen verran ja kiskaista tuo laastari parkaisten irti.

 

Ja niin oli kalenterissa merkittynä aikuisten grillibileet sekä lapsen ihka ensimmäinen yökyläily ja minä survoin ennakkoluuloni, pelkoni, syyllisyydentunteeni, kaipuuni ja epäröintini johonkin aivojen mustaan aukkoon piiloon. Päätin, että tämä mamma päästää itsensä nyt täysin irti vanhemmuuden tiukasta lieasta ja nauttii yhden illan elämästään siihen malliin, mikä vielä muutama vuosi sitten oli lähes jokaviikkoista toimintaa. Luvassa oli siis paluu teinivuosien alkukantaisen, kuplivan ja rajoistaan pursuilevan elämänvimman alkulähteelle eli kreisibailauksen ytimeen.

 

Ennen pippalointia selätettävänä Larilla oli kuitenkin vielä lauantain työvuoro ja minä kokkailin ja valmistelin ruokia grillijuhliimme. Pöytään valmistui lohi- sekä katkarapucevichet ja näiden valmistamisessa Alisa toimi innokkaana apukokkinani. Lohta meillä oli varattuna silmämääräisesti arvioituna noin 300 grammaa, mutta cevicheen sitä päätyi ehkä sata grammaa aiottua vähemmän, sillä apukokkini teki koko kokkauksen ajan kriittistä laadunvalvontaa kalapaloille kuten myös limesiivuille. Meille oli muutenkin onnistunut kertymään tuskastuttavan pitkä lista tekemistä lauantaille, sillä viikko siihen asti oli ollut aivan täynnä menoa ja ohjelmaa, joten valmistautuminen aikuisten grillibileisiin jäi viime tinkaan. Suorittaessani tehtävälistaa läpi paimentaen samalla vilkasta lasta, joka tietenkin juuri sinä päivänä tahtoi tehdä juuri niitä kaikkia asioita, mitkä ovat kiellettyjä, meinasin saada jo hermoromahduksen epätoivon ja kiireen keskellä. Niinpä siinä pakatessani lapsen ja koiran yökyläilytarvikkeita, valmistaessani illan ruokia, kiiruhtaessani vielä kauppaan ostoksillekin, huolehtiessani lounaista, välipaloista, päiväunista, suihkussa käymisestä ja itseni laittamisesta jonkun sortin bilekuntoon, surisi päässäni aivan kuin sinne olisi ahdettu mehiläispesä liian pieneen tilaan. Mehiläiset päässäni kirosivat muun muassa sitä, kuinka monta kassia ja kapsäkkiä lapsi mukaansa yhden yön visiitille tarvitseekaan, kun mukaan pitää pakata matkasänkyä, petivaatteita, vessavälineistöä, suosikkiastiat, lelut, kirjat, vaatteet ja hygieniatarvikkeet unohtamatta unikaveriarsenaalia, joka se jo pelkästään vie yhden oman nyssäkkänsä. Olin aivan valmista kauraa johonkin pöpilän lepo-osastolle, kun asuntomme raikui epätoivoisia kieltoja ”ei, älä koske siihen, pois sieltä, älä tee noin, lopeta, älä kiipeä sinne, laske se alas, anna äidille kymmenen minuuttia aikaa hoitaa tämä asia pois alta”.

DSC_2246[1]

Kun vihdoin ja viimein sain lapsen luovutetuksi yökylään, käytyä läpi lapselle pakatut tavarat, pedattuani hänelle pedin yöpaikkaan valmiiksi ja hyvästeltyäni perään vilkuttavan lapsen haikein mielin tunkien samalla esiin kumpuilevaa syyllisyyden tunnetta takaisin piiloon mieleni perukoille ja koittaessani valjastaa päässäni surisevaa mehiläisarmeijaa asettumaan aloilleen, olin aika onnellinen, kun vihdoin istuin autoon ja olin selvinnyt kaaospäivästäni voittajana. Edessä odotti kauan kaivattu hetki, joka olisi vapaa vastuista, velvollisuuksista ja tehtävälistoista ja saisin vaihtaa vapaalle ollen hetken vaikkapa se vastuuntunnoton, iloa kupliva teini, joka huutaa edessään siintävään vapauteen keuhkojen täydeltä ääni kirkkaana raikuen. Niinpä startatessani auton ja suunnatessani takaisin kotiin ja kohti grillijuhliamme käänsin auton radiosta volyymia vähän kovemmalle ja annoin musiikin jumputuksen napata kiinni sen hetkisestä vapauden tunteestani ja nostaa sen uusiin sfääreihin; niihin minne pyykkivuoret ja huojuvat tiskikasat eivät yllä.

 

Aikuisten vapaailta alkoi upeassa aurinkoisessa säässä ja laseissa poreili ja kupli Aperol Spritzit. Auringonsäteet hajosivat tuhansiksi pieniksi säteiksi lasissa poreilevissa, lasin pintaan pyrkivissä kuplissa saaden juoman kimaltelemaan kuin taitavasti hiotun timantin. Kylmien cevichejen lisäksi grillijuhliin oli tietysti hankittu myös grillattavaa ja grillissä paistuivatkin sulassa sovussa souvlakit, parsat, maissit ja halloumit. Nam! Oli aika ihanaa ja vapauttavaa syödä ilman kiirettä mihinkään, ilman tarvetta juosta koko ajan hakemassa paperia tai keittiörättiä kaatuilevien maitomukien siivoamiseksi, ilman tipahtelevien haarukoiden ja lusikoiden noukkimista lattialta, ilman jatkuvaa tarvetta kannustaa lasta syömään ja ilman tarvetta huomioida lasta jatkuvasti, jotta aikuisten jutut eivät saisi häntä pitkästymään. Grillijuhlat kruunattiin vielä mölkkykisalla, jonka lopputuloksesta kyllä huomasi, että kaikilla alkoi Aperol Spritzit hieman vaikuttamaan jo heittotarkkuuteen.

DSC_0717[1]

Aurinkoisen alkuillan alkaessa pikku hiljaa jo hämärtymään, hyppäsimme bussin kyytiin ja suuntasimme nokat kohti Jyväskylän keskustaa. Bussimatkalla oli todellakin tunnelmaa, sillä bussin saavuttua päätepysäkillemme, paukkasimme bussista pihalle kaikki nauraen vedet silmissä. Kyllä huomasi, että vanhemmat olivat päässeet vapaaksi aitauksestaan, sillä meno oli vähintäänkin hervotonta. Pahoittelut nyt ainakin bussikuskille, että hän joutui tällaista apinalaumaa kuuntelemaan työvuorollaan. Tosin bussikuskinkin hämmentyneistä ilmeistä huolimatta taisi hänelläkin olla välillä pokassa pitelemistä. Naurusta vatsat kipeinä oli vuorossa vielä ensin yhdet huurteiset terassilla ja sen jälkeen karaoken kautta kreisibailausta tanssilattialla. Minä päätin heittää häpeän tunteet ja estoisuuden tunkiolle ja tanssin pitkästä aikaa niska hiessä, hiukset liimautuneina kosteaan ihoon, sydän takoen rinnassa ja annoin vain musiikin viedä ja liikuttaa. Jos ei nyt sentään ollut minun vuoroni loistaa, niin vähintäänkin bailata aivan hulluna niillä tanssimuuveilla, mitkä minulle on suotu.

 

Vaikka seuraavana päivänä sainkin maksaa hauskanpidosta hinnan rapeloisen olon muodossa, kun hiuksiinkin sattui, särki ja koski aamulla herätessäni ja maailma keinui sängystä ylös noustessa varmasti enemmän kuin yön pikkutunneilla tanssilattialla, niin olo oli juuri sellainen, että tätä minä olen tarvinnut jo todella pitkään. Antaumuksellinen nauruterapia ystävien kanssa ja tanssiminen joka solulla sielunsa kyllyydestä näytin tyhmältä tai en, oli juuri sitä, mikä purki sielusta ja sisimmästä pitkältä ajalta kertynyttä väsymystä, uupumusta, kireyttä, stressiä ja mielen pingottuneisuutta. Tästä on hyvä jatkaa taas arkea eteenpäin, kun hyvää, positiivista energiaa on ladattu tämänkin väsyneen mutsin akkuihin taas hetkeksi ja harmaaksi virttynyt ja kotona pölyyntynyt olemukseni on taas tuuletettu virkeämmäksi. Ja loppujen lopuksi lapsellakin oli ollut ihana yökyläilyreissu ja kaikki oli mennyt hyvin, joten turhaan murehdin etukäteen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s