Piha ja luonto · Sisustus ja käsityöt

Viikonlopun ekoteko

DSC_2270[2]

Tämä viikonloppu starttasi ihanalla hetkellä omenatarhan kukkivien hedelmäpuiden keskellä jäätelöä nautiskellen ja jatkui kyllä yhtä ihanana loppuun saakka, joskin ihan samanlaista piknikhetkemme kaltaista ajasta irtaantunutta toimettomuutta viikonloppu ei ollut pullollaan. Ennemminkin tämä viikonloppu muistutti työleiriä, vaikka kivaa puuhaa olikin. Auringon porottaessa taivaalla meillä ei todellakaan ole homehduttu sisätiloissa, vaan nimenomaan ulkohommia ja pihan sekä parvekkeen laittoa on ollut tiedossa.

DSC_2263[1]

Pihan laittoon liittyy myös viikonloppumme ekoteko. Ystävämme remontoivat juuri ostamaansa, vanhaa ja ah niin ihanaa rintamamiestaloa näköisekseen ennen kuin asettuvat taloksi uuteen kotiinsa ja sinne työmaallehan mekin suuntasimme mielessämme materiaalit pihaprojekteihimme. Vanhan talon totaalisesta pintaremontista on nimittäin syntynyt valtavat määrät kaikenmoista remonttijätettä ja noita purkujätteitä me lähdimme tonkimaan. Mukaan tarttui kasa sekalaista puun pätkää ja nämä aarteet mukanamme suuntasimme kotiin nikkaroimaan. Pienelle pihallemme puhkaistiin aitaan aukko ja siihen rakennettiin näppärästi portti. Eihän tuo portti mikään kaunistus ole, mutta ajaa asiansa. Toki portti on rakennettu sisätiloissa olleista puurimoista ja -paneeleista, joten saa nähdä kauanko se Suomen säässä ulkona kestää, mutta toivotaan, että ainakin nyt sen aikaa, mitä me vielä tässä asunnossa asumme.

DSC_2262[1]

Portin lisäksi puun pätkistä rakentui iso puulaatikko parvekkeellemme. Vanhoista saunan lauteista muovautui laatikko, johon saamme piilotettua kaikki ulkotarvikkeet kuten pienet ruukut, lannoitteet, siemenet, puutarhakatteet, puutarhalapiot, kalastuspakin sekä muut tykötarpeet. Vanhoissa laudepuissa oli ajan saatossa väri tummunut harmahtavan ruskeaksi ja siitä rakennettu parvekelaatikko on itse asiassa ihan älyttömän hyvännäköinen, vaikka itse sanonkin. Onhan se nyt kotikutoinen ja käsisahalla sahatun näköinen eivätkä ruuvitkaan ole linjassa toisiinsa nähden, mutta väliäkös sillä. Se sopii uudelle paikalleen paremmin kuin hyvin ja mikä parasta, sekin todella on tehty jätteistä, joten molemmat viikonloppumme askarteluprojekteista pienrautaa lukuun ottamatta ovat ilmaisia ja kierrätettyjä.

DSC_2261[1]

Tein viikonloppuna itse asiassa Sitran elämäntapatestin, jossa asumista, liikkumista, ruokailua sekä shoppailua mittaavilla kysymyksillä voi laskea oman hiilijalanjäljen. Yli 180 000 testin tehneen ihmisen keskimääräinen hiilijalanjälki on 7500 kg CO₂e. Arvaatkos miten minulle kävi? No ylihän tuosta keskiarvosta mentiin ihan heittämällä 8900 kg CO₂e-tuloksellani enkä ole siitä lainkaan ylpeä, mutta tunnistan kyllä kompastuskivet, joiden vuoksi tulokseni oli noinkin suuri. Meillä on oma auto, joka puksuttaa eteenpäin bensalla, syön punaista lihaa säännöllisesti ja rakastan matkustelua. Tulostani nosti kaikista eniten suhteessa muihin kysymyksiin kysymys vuoden sisällä tapahtuneista lennoista. Alkuvuoden Thaimaan matka yhteensä reilusti yli 20 tunnin lentoajalla veti tulokseni kertalaakista pilviin. Yksityisautoilu myös nosti hiilijalanjälkeämme, mutta toisaalta sitä hieman kompensoi se, että taloudessamme matkat omalla autolla taittuvat kolmen ihmisen kimppakyytinä eli meillä ei ole esimerkiksi kahta autoa. Bensalle toki olisi hyvä olla ekologisempi vaihtoehto, mutta niin pitkään kun ekologisempien autojen hinnat ovat pilvissä, ei sähkö-, hybridi- tai biokaasuautot taida olla meidän pala kakkua. Auto on nimittäin yksi niistä asioista, joihin itse en ole valmis sijoittamaan kovinkaan suuria summia rahaa. Pakkohan autosta toki on sen verran maksaa, että alleen saa kulkevan pelin, mutta useiden kymppitonnien autot eivät ole minua varten. Mitä ruokailuun puolestaan tulee ruokailutottumuksissani tosiaan punaisen lihan syöminen nostaa jälleen reilusti hiilijalanjälkeäni, mutta toisaalta se, ettei meillä heitetä ruokaa roskiin juuri lainkaan ja pyrimme säännöllisesti pitämään myös kasvispäiviä, hieman rauhoittaa hiilijalanjälkeni räjähdysmäistä kasvua.

 

Miten tulosta sitten saisi pienemmäksi? Koti ja asuminen sekä shoppailutapani ovat elämäntavoissani ne asiat, joissa kulutan keskivertoa selvästi vähemmän. Shoppailen oikeastaan vain tarpeeseen, ostan rikkoutuneen tilalle uuden, mutta huvin vuoksi en juurikaan ostele mitään ja lisäksi suosimme myös kulutustottumuksissamme käytettyä ja kierrätettyä sekä kotimaista. Ostamme jo nyt vihreää sähköä, vaikka rivitaloasunnossamme moneen asiaan, kuten lämmitysmuotoon tai asunnon energiatehokkuuteen emme voikaan juuri vaikuttaa. Sen sijaan hiilijalanjälkeni pienenisi jos liikkuisin vähemmän autolla, vähentäisin selvästi punaisen lihan syömistä, matkustaisin vähemmän tai matkustaessani suosisin jotakin muuta matkustustapaa kuin lentämistä tai risteilyjä, maksaisin lennoista vapaaehtoiset ilmastomaksut tai vaihtaisin uusiutuviin energiamuotoihin miettiessäni tulevia asumisratkaisujamme.

DSC_2272[1]

Tähän viikonloppuun ovat nikkaroinnin lisäksi kuuluneet myös haaveet omasta kodista. Omakotitaloasuminen toki nostaa myös hiilijalanjälkeä, joten jo tässä vaiheessa, kun vasta asiasta unelmoimme, kiinnitämmekin jo huomiota muun muassa siihen, että tarvitsisimmeko isoa tonttia vai olisiko pieni kompakti tontti sittenkin enemmän meidän juttu, mikä on hyvä asuinneliömäärä meidän perheelle, jotta tilaa on tarpeeksi, mutta ei yhtään liikaa, sillä turhien neliöiden lämmittämisessä, ylläpidossa ja siivoamisessa ei ole mitään järkeä, käyttäisimmekö mahdollisimman paljon uusiutuvia raaka-aineita sekä valitsisimmeko mahdollisesti maalämmön tai aurinkokennon tuomaan asumiseen ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Niinpä tämä säästeliäs pesänrakentaja, joka tuhlailee luonnonvarojamme matkustellen lämpimään kerran pari vuodessa ja nauttien yksityisautoilun tuomasta perhearjen pelastuksesta jääkin pohtimaan näitä ympäristökysymyksiä ja kehrää tyytyväisenä tämän viikonlopun saldoon eli ekotekoon ja jätteistä rakennettuihin porttiin sekä ihanaan parvekepuulaatikkoon.

Mainokset

2 thoughts on “Viikonlopun ekoteko

  1. Päivitysilmoitus: Kasvisminestrone – Vesta box

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s